Miljoonien säästöt ilman irtisanomisia

Tampereen yliopisto säästi kaksi miljoonaa euroa vähentämällä ostopalveluja ja vapaaehtoisilla vapailla. Samalla vältyttiin henkilöstön irtisanomisilta.

Tampereen yliopiston huhtikuussa alkaneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen kahden miljoonan euron säästötavoite saavutettiin mutta ketään ei tarvinnut irtisanoa, lomauttaa tai osa-aikaistaa. Paljon säästöjä saatiin vähentämällä ulkopuolisten ostopalvelujen käyttöä sekä siirtämällä Norssin lukio eli Tampereen yliopiston normaalikoulu nykyisistä tiloistaan yliopiston pääkampukselle ensi syksystä alkaen.

– Päästiin tosi hienoon tulokseen. Neuvottelutkin sujuivat oikein hyvässä hengessä, arvioi JHL:n Tampereen yliopiston pääluottamusmies Aulikki Lehmus.

Lehmuksen mukaan säästöt kertyivät useista pienistä puroista. Kaikki mahdolliset säästökohteet käytiin tarkkaan läpi, aina tietokoneohjelmia ja postikuluja myöten.

Henkilöstöä osallistettiin säästötoimiin tarjoamalla mahdollisuutta pitää lomaraha vapaana sekä käyttää kannustinvapaata. Kannustinvapaassa työntekijä pitää esimerkiksi viisi päivää vapaata mutta hän menettää vain neljän päivän palkan.

– Mutta näihin osallistuminen oli kaikille täysin vapaaehtoista. Sitä korostettiin työntekijöille monta kertaa, Lehmus painottaa.

Määräaikaisia sai kuitenkin lähteä

Yliopisto oli jo linjannut neuvottelujen alussa, että irtisanomisiin ei tulla turvautumaan. Täysin henkilöstövähennyksiltä ei silti säästytty, vaan monien määräaikaisten työsuhteet päätettiin jättää uusimatta. Yliopiston hallintojohtaja Petri Lintusen mukaan näitä uusimatta jätettäviä määräaikaisuuksia on yhteensä ”useita kymmeniä”. Yliopistolla työskentelee 2 100 työntekijää. Heistä viitisenkymmentä kuuluu JHL:ään.

– Näiden lähtevien määräaikaisten joukossa on sellaisiakin työntekijöitä, jotka ovat olleet talossa pitkään, Aulikki Lehmus kertoo.

Lehmus ei uskalla arvioida tarkkaan, kuinka pahasti henkilöstön kutistuminen ja aiemmin ostopalveluna hankittujen töiden siirtyminen omalle väelle iskee jäljelle jääviin työntekijöihin.

– Kyllähän se työ edelleen olemassa on, ei se mihinkään ole kadonnut, hän sanoo.

Neuvotteluissa tavoiteltiin kahden miljoonan euron säästöjä loppuvuodelle 2016 sekä pysyvien kustannusten alenemista vuosille 2017 ja 2018. Tässä neuvottelijoiden mukaan onnistuttiin. Tehdyt säästöt vastaavat runsasta prosenttia yliopiston 180 miljoonan euron liikevaihdosta.

Hallintojohtaja Petri Lintusen mukaan säästötarpeet johtuivat yliopiston rahoituksen laskusta, etenkin valtionrahoituksen. Hän on kuitenkin luottavainen siihen, että nyt tehdyt ratkaisut riittävät talouden sopeuttamiseksi eikä ainakaan irtisanomisiin tarvitse lähiaikoina turvautua.

– Talous on meillä aika hyvin hallinnassa. Olemme tehneet tähän mennessä joka vuosi ylijäämää. Olemme vakuuttuneita, että nyt sovituilla keinoilla tilanne saadaan taas oikealle uralle, Lintunen sanoo.