7.2.2017

Voimakas eläköityminen säästi kuntien menoja

Kunta-ala säästi viime vuonna henkilöstömenoistaan 1,7 prosenttia, eli 357 miljoonaa euroa. Koko kuntasektorin vuotuiset henkilöstökustannukset ovat noin 21 miljardia.

Valtaosa säästöistä johtui alan voimakkaasta eläköitymisestä ja luonnollisesta poistumasta, ilmenee KT Kuntatyönantajien kunnille ja kuntayhtymille toteuttamasta kyselystä.

Säästöjä saatiin myös henkilöstön irtisanomisista ja lomautuksista sekä töiden uudelleenjärjestelyistä ja toimintojen tehostamisesta. Myös rekrytointia kiristämällä ja sijaisten ja määräaikaisten käyttöä vähentämällä kertyi säästöä.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että jäljellä oleva kuntaväki oli viime vuonna entistä lujemmalla. Tämä käy ilmi myös tuoreesta Kunta10 -työhyvinvointikyselystä, jonka mukaan 39 prosenttia vastaajista koki työmäärän kasvaneen yli sietokyvyn.

2 400 lomautettiin

Joka viidennessä KT Kuntatyönantajien kyselyyn vastanneessa kunnassa käytiin viime vuonna yt-neuvotteluja. Tusinassa kunnassa ja kuntayhtymässä ne johtivat lomautuksiin ja 30 kunnassa ja kuntayhtymässä taloudellisin ja tuotannollisin perustein tehtyihin irtisanomisiin.

Lomautusten piirissä oli kaikkiaan 2 400 henkilöä. Suurin osa niistä keskittyi yhteen kuntaan, Poriin. Muut kunnat lomauttivat vain pienen osan henkilöstöstään tai joitain yksittäisiä työntekijöitä.

Viime vuonna toteutettujen lomautusten kesto oli keskimäärin 15 kalenteripäivää.

Irtisanomisia oli vain vähän. Taloudellisin ja tuotannollisin perustein irtisanottiin noin 300 henkilöä (0,1 prosenttia koko henkilöstöstä).

Lomautukset vähenevät

Tämän vuoden lomautustarpeen kunnat arvioivat vähenevän viime vuodesta. Yt-neuvotteluja käytäneen kuitenkin 17 kunnassa ja kuntayhtymässä. Niistä kahdeksan arvelee lomauttavansa vajaat tuhat henkilöä.

Irtisanomisia on luvassa vuonna 2017 parissakymmenessä kuntaorganisaatiossa ja ne koskevat reilua 200:aa.

Vuonna 2019 väki puolittuu

KT:n tiedustelussa kysyttiin kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöjohdon arviota henkilöstömäärän kehityksestä vuoteen 2018 saakka. Vastausten perusteella kunta-alalla työskentelisi vuoden 2018 lopulla 414 000 palkansaajaa.

Kun sote- ja maakuntauudistus vuonna 2019 toteutuvat, siirtyy maakuntien ja niiden yhtiöiden palvelukseen yli 210 000 työntekijää.

Tilastokeskuksen mukaan kuntasektorilla työskenteli vuoden 2015 lokakuussa 422 000 henkilöä.