Elina Lepomäki:
Saavutetut edut eivät ole nykypäivää

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki on vapaan kilpailun vahva kannattaja. Työntekijän palkan pitäisi perustua osaamisen markkina-arvoon eikä saavutettuihin etuihin.

Sosiaali- ja terveysuudistuksen on pelätty lisäävän kansalaisten eriarvoisuutta. Elina Lepomäen mielestä valtion ei välttämättä pidä ottaa vastuuta siitä, jos kansalaiset ehdoin tahdoin haluavat asua syrjäseudulla.

Yhä useampi kunta yksityistää palvelujaan. Onko se mielestäsi hyvä asia?

– Yksityistäminen ei aina ole hyvä asia. Kun pieni kunta ulkoistaa esimerkiksi terveyskeskuksensa viideksi vuodeksi yksityiselle toimijalle, se tarkoittaa käytännössä julkisen monopolin vaihtumista yksityiseksi. Sillä ei ole mitään tekemistä asiakkaan valinnanvapauden kanssa, eikä se haasta tuottajaa tarjoamaan parempia tai halvempia palveluja.

Itse kannatan vapaita markkinoita, eli sitä, että on useita palveluntuottajia, joista yhdelläkään ei ole määräävää markkina-asemaa. Asiakkaalla on aito mahdollisuus valita, keneltä palvelun hankkii. Aidossa kilpailutilanteessa rajallinen määrä ihmisiä, esimerkiksi kunnanvaltuusto, ei tee valintoja ihmisen puolesta vuosiksi eteenpäin.

Hyvinvointivaltio merkitsee Elina Lepomäelle, että yksilön pitää voida onnistua ja epäonnistua.
Hyvinvointivaltio merkitsee Elina Lepomäelle, että yksilön pitää voida onnistua ja epäonnistua.

Miten sote-palvelut pitäisi järjestää haja-asutusalueilla?

– Tuleva sote-ratkaisu takaa jokaiselle suomalaiselle tietyn tasoista terveyspalvelua tietyn välimatkan päässä kotoa. Palvelu pitäisi kuitenkin halutessa voida hankkia kotiseudun ulkopuolelta. Jos ihmisellä on esimerkiksi kerran elämässään lonkkaleikkaus, niin miksi ihmeessä hän olisi sidottu lähisairaalaan, joka tekee ehkä yhden tai kaksi lonkkaleikkausta kuukaudessa? Yhtä hyvinhän potilas voisi hakeutua asiantuntijalle, joka tekee niitä 20 päivässä ja tietää varmasti, miten asia toimii.

Miten käy maaseudulla asuvan ikäihmisen, joka ei halua tai voi lähteä leikattavaksi kovinkaan kauas kotoaan?

– Kuten sanottua, lähipalvelut ovat varmasti sielläkin. Meidän täytyy kuitenkin miettiä, että jos ihminen 80-vuotiaana haluaa asua vaikka keskellä metsää, kuinka paljon haluamme sitä yhteisin varoin tukea?

Lisääntyneen valinnanvapauden toivotaan parantavan palveluiden hinta-laatusuhdetta, vaikka onkin kiistanalaista, toteutuuko se. Lepomäki luottaa siihen, että jokainen pystyy valitsemaan edes joidenkin palveluvaihtoehtojen välillä.

Mitä palveluja tulisi kustantaa julkisin varoin?

– Julkisen vallan pitää ensisijaisesti huolehtia sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta ja taata toimiva oikeusjärjestelmä. Mielestäni pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulee kustantaa myös sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut. Vaikka yleishyödylliset palvelut pitäisi rahoittaa pitkälti julkisen vallan toimesta, se ei tarkoita, että ne kaikki pitäisi tuottaa itse.

Onko kaikilla ihmisillä kyky valita palveluntuottajansa?

– Kaikilla on varmasti kyky valita ainakin joidenkin vaihtoehtojen välillä tai delegoida valinta jollekin toiselle taholle, esimerkiksi lähipiirilleen. Kaikissa terveydenhuollon tilanteissa kattava valinnanvapaus ei tietenkään ole mahdollinen. Tavallisella ihmisellä ei ole tarpeeksi tietoa voidakseen päättää esimerkiksi minkälaista syöpähoitoa hän tarvitsee.

Erityissairaanhoidolla on selkeämpi rooli nimenomaan julkisen vallan alla, mutta en näe estettä sille, että sen piiriin kuuluvia rutiinitoimenpiteitä pystyttäisiin samalla tavalla kilpailuttamaan ja avaamaan markkinoille kuin muitakin palveluita.

Lepomäki ei koe ristiriitaa työnantajan ja -tekijän välillä, vaan näkee, että he ovat samassa veneessä: Joko he lähtevät tarjoamaan tuotetta tai palvelua kuluttajan asettamin ehdoin tai sitten eivät lähde. 

Tuleeko esimerkiksi työehtosopimuksen mukaiset palkat ja vuosilomat säilyttää?

– Mitä korkeampi työn yksikkökustannus on, sitä rajallisempaa joukkoa asiakaskunnasta voidaan puhutella. Globaalisti toimivat firmat joutuvat kauppaamaan tuotteitaan ja palveluitaan yhä uudelleen ja muuttuvalla hintatasolla. Yhtiöiden työntekijöillä on kuitenkin paljon työsopimukseen kirjattuja ”saavutettuja etuja”. On vain ajan kysymys, milloin osa näistä eduista poistuu.

Kun ihminen joutuu työttömäksi, hän menettää kerralla kaikki saavutetut edut. Olen itse huolissani siitä, miten yhteiskunta jakautuu vakituisessa työsuhteessa oleviin, joilla on hyvät työsuhde-edut, ja ihmisiin, joilla ei ole mitään näistä. Se on mielestäni paljon huolestuttavampaa kuin se, että luovutaan vaikka yhdestä pekkaspäivästä vuodessa.

Pitääkö palkalla tulla toimeen?

– Suomessa on erittäin korkea kustannustaso, mikä on ongelmallista erityisesti pienituloiselle. Korkeat hinnat johtuvat korkeasta verotaakasta ja siitä, että Suomessa on hyvin pienet markkinat.

Tulevaisuudessa pitäisi voida yhdistää palkka ja sosiaaliturva. Jos näin olisi, ihmiset voisivat hakeutua töihin menettämättä sosiaaliturvakorvausta, oli se sitten pieni tai iso. Itse ajan perustilimallia, jossa perustulotyyppisen perusturvaetuuden voisi yhdistää työhön, yrittämiseen, opiskeluun tai kaikkiin näistä.

Mitä kustannuksia perustili kattaisi?

– Perustilin idea on, että jokainen täysikäinen suomalainen saisi käyttöönsä esimerkiksi 20 000 alkupääomaa, josta voisi nostaa 600 euroa kuukaudessa. Tämä lisäisi sekä työn tarjontaa että kysyntää. Perustilin avulla olisi helpompaa työllistää toinen henkilö, mikä on hyvin olennaista tulevaisuuden palvelu- ja jakamistaloudessa.

Perustili ei missään nimessä kattaisi terveyskustannuksia. Sen sijaan se korvaisi kaiken perusturvan, esimerkiksi työmarkkinatuen ja perustason sosiaaliturvan. Perustilin ansiosta joukko, joka tarvitsee tarveharkintaisia tukia, olisi pienempi kuin nyt. Idea lähtee siitä, että perustiliä rasitetaan ensin ja sitten voidaan myöntää tarveharkintaisia lisiä, ihan niin kuin nytkin. Toisaalta perustili mahdollistaisi tarvittaessa ihmisten korvamerkityn auttamisen nykyistä paremmin.

Lepomäen mielestä nykyisen hallituksen veropäätöksistä hyötyvät keski- ja pienituloiset. Suomessa pitäisi ymmärtää, että hyvinvointivaltion säilyttämiseksi tarvitaan myös kovapalkkaista työtä.

Pitäisikö samasta työstä saada sama palkka?

– Samanarvoisesta työstä pitäisi ehdottomasti saada sama palkka, mutta se on mielestäni, jälleen kerran, kuluttajan päätettävissä. Jos kuluttaja haluaa jonkun tuotteen tai palvelun, ja jos se on hänelle jonkin arvoinen, niin hän ei tee eroa sen välillä, kuka sen tarjoaa. On selvää, että työntekijän pitää saada siitä kuuluva korvaus, ja hänellä on ikään kun markkina-arvo, joka hänen osaamiselleen kuuluu.

Vapailla markkinoilla palveluntuottajat kilpailevat siitä, kuka tarjoaa parasta palvelua tietyllä rahasummalla. Tämän seurauksena työnantajat kilpailevat parhaista mahdollisista työntekijöistä, mikä tarkoittaa, että työntekijöitä kannustetaan, palkitaan ja heistä pidetään huolta. Kaikki voittavat.

Onko totta, että julkisen alan suurin ongelma on kallis työntekijä?

– Julkisen sektorin keskeisin ongelma on huono johtaminen. Toinen tärkeä epäkohta on, ettei ole käyty poliittista tai kansalaiskeskustelua siitä, mitä kaikkea ja miten julkisen vallan tulisi lähivuosina tehdä.

Ketkä hyötyvät nykyisen hallituksen veropäätöksistä?

– Hallituksen verotoimenpiteet suosivat nettomääräisesti pieni- ja keskituloisia. Vuosi sitten tehtiin työtulovähennyksiin merkittävä parannus, joka erityisesti alensi pieni- ja keskituloisten verotusta. Vastaavasti laajennettiin solidaarisuusveroa, joka nosti suuritulosten verotusta.

Hyvinvointivaltion säilyminen edellyttää, että on olemassa myös kovapalkkaista työtä. Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin: nykytilanteessa 12 prosenttia väestöstä maksa 77 prosenttia valtion tuloverokertymästä. Ilman sitä rahoituspohjaa meillä ei kohta ole hyvinvointivaltiotakaan.