Ensihoitajien arki: ”Vaihtelevaa, mutta ei niin siistiä sisätyötä”

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoitajat Ville Viitanen ja Jarno Saarinen luonnehtivat työtään ”ei niin siistiksi sisätyöksi”. Vuorokauden mittaiseen työvuoroon saattaa mahtua niin syntymää kuin kuolemaa.

Kello on aamukahdeksan, ja Ville Viitasen ja Jarno Saarisen 24 tuntia kestävä työvuoro on juuri alkanut. Miehet hörppivät päivän ensimmäistä kahvikupposta Hattulan paloasemalla, joka on päivisin Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen Parolan ensihoitoyksikön asemapaikka. Öisin ambulanssi ja sen kahden hengen miehistö päivystää Hämeenlinnassa, Miekkalinnan poliisiasemalla.

– Kyse on vuoden kokeilusta. Aiemmin varsinkin yöt olivat aika rauhallisia, ja työvuoron aikana oli vaihtelevasti 1-5 keikkaa. Hämeenlinnaan siirtymisen jälkeen niitä on keskimäärin 5-10, Viitanen kertoo.

ensihoitajat Jarno Saarinen ja Ville Viitanen aamukahvilla
Ensihoitajat Jarno Saarinen (vas.) ja Ville Viitanen aloittelevat 24 tunnin mittaista työvuoroa Hattulan paloasemalla.

Yksikkö vastaa öisin ensi sijassa Hämeenlinnan läntisen alueen ensihoitokutsuihin. Lisäksi sille kuuluu laaja haja-asutusalue aina vanhaa Kalvolaa ja Hauhon kaupunginosia myöten. Päivisin ja etenkin öisin se hoitaa kiireellisiä potilaskuljetuksia Taysiin Tampereelle tai Meilahteen Helsinkiin.

– Silloin kyydissä saattaa olla keskoskaapissa oleva vasta syntynyt lapsi tai aivoverenvuotopotilas. Mukana on usein myös lääkäri varmistamassa kuljetusta, he kertovat.

Kanta-asiakkaat kahdeksankymppisiä

Hämeenlinnan keskustassa yksikköä työllistää alkoholi nauttineet kansalaiset, maaseudulla sen nauttiminen on varsinkin arkisin maltillisempaa, eikä tapaturmiakaan satu yhtä paljon. Mummoja Viitanen ja Saarinen kuljettavat päivystykseen alvariinsa.

– Meidän kanta-asiakkaat ovat plus 80-vuotiaita!

Kaikki potilaat vauvasta vaariin hoidetaan yhtä huolella, ripeästi ja ammattitaidolla, tarvittaessa ensihoidon lääkärin ja kenttäjohdon kanssa konsultoiden.

Toki toisinaan iskee turhautuminen, ja se johtuu niin sanotuista hukkareissuista.

– Kohteessa saattaa olla asiakas, jolla on tikku tai haava sormessa. Ei siis mitään kovin akuuttia hätää, onpahan vaan kutsunut ambulanssin paikalle, ihmettelee ensihoitajakaksikko.

Kumpikin myöntää, että maallikon on toisinaan vaikea tietää, mikä oire vaatii kiireellistä ensiapua ja mikä ei. Toisaalta myös hätäkeskuksen kynnys lähettää auto on heidän mielestään selvästi madaltunut.

Kulkupeli kaikilla ”herkuilla”

ensihoitaja Ville Viitanen ambulanssi etupenkillä
Parolan ensihoitoyksikkö on valmiina lähtöön.

Ville Viitanen opiskeli ensin lähihoitajaksi ja sitten vielä sairaanhoitajaksi. Ensihoidon lisäksi hänellä on työkokemusta leikkaussalista. Jarno Saarinen on ensihoitoon suuntautunut lähihoitaja ja ollut remmissä vuodesta 2003 lähtien.

– Aiemmin ensihoitajan työ oli enemmän load and go, eli potilas kyytiin ja mahdollisimman nopeasti lähimpään sairaalaan. Nykyään se on stay and play, eli työ painottuu hoidontarpeen arviointiin ja paikalla annettavaan ensihoitoon, kuvailee Saarinen muutosta.

Silloin kun virve-puhelin ei hälytä ajoon, on ensihoitajilla muuta puuhaa.

– Esimerkiksi tänään tehdään varustetarkastus ja desinfioidaan ambulanssi katosta lattiaan.

Hieno ajopeli se onkin, vajaan vuoden vanha, kaikilla herkuilla varustettu ja vain kerran peuran kanssa kolaroitu.

– Tämä on tärkein työkalumme, monitoridefibrallattori. Se maksaa pienen henkilöauton verran, esittelee Viitanen.

Ihmevärkki mittaa potilaan kaikki peruselintoiminnot verenpaineesta happisaturaatioon, ottaa sydänfilmin ja lähettää sen sähköisesti kardiologille ja tarvittaessa myös tahdistaa sydämen.

Sekä Jarno Saarinen että Ville Viitanen ovat omalla alallaan, eivätkäkä suunnittele ammatinvaihtoa.

– Tässä työssä ei ole muuta varmaa kuin se, että yksikään työvuoro ei ole samanlainen kuin edellinen.

Lue myös:

Merkittävä osa ambulanssikeikoista on ”turhia”