JHL Pridessa yhdenvertaisen työpaikan puolesta: tule sinäkin!

JHL osallistuu tänäkin vuonna HelsinkiPride -viikkoon  26. kesäkuuta – 2. heinäkuuta. Liitto on mukana tukemassa työelämän yhdenvertaisuutta ja osoittaa tukensa syrjimättömälle Suomelle.

JHL osallistuu Prideviikon päätapahtuman kulkueeseen lauantaina 1. heinäkuuta omalla nimikkorekalla, kuten useana vuonna aiemminkin. Kulkueen JHL-ryhmään voi tulla vapaasti osoittamaan tukeaan. Pride-kulkueen musiikin tarjoavat SAK, Akava, STTK ja EK yhteistyössä Bassoradioin ja HeSetan kanssa.

Helsingissä kulkueeseen kokoontuminen alkaa lauantaina 1. heinäkuuta Kansalaistorilla klo 12 ja liikkeelle lähdetään klo 13. Lauantain kulkue päättyy puistojuhlaan Kaivopuistossa noin klo 14 alkaen. JHL:llä on oma esittelypiste puistojuhlassa, tulethan moikkaamaan!

Lisäksi kulkueita järjestetään muuallakin kuin Helsingissä. Oman paikkakunnan tilanne kannattaa selvittää verkon hakukoneesta asiasanoilla Pride ja oma paikkakunta.

Esimerkiksi Tampereen kulkueen tietoja löydät täältä.