Koulunkäynninohjaaja Hämeenlinnasta: ”Potku vei työkyvyn”

Oppilaan potku ristiselkään vei hämeenlinnalaisen Jaana Viialan työkyvyn ja muutti hänen elämänsä peruuttamattomasti. Tekijän alaikäisyyden takia hän ei ole saanut myöskään korvausta työkyvyn menetyksestä.

Kohtalokas potku tapahtui jo lopetetun Ojoisten koulun erityislasten ryhmässä 27. joulukuuta 2005 eli lähes kymmenen vuotta sitten. Potkun seurauksena Jaana Viialan selkäydin sai spinaalishokin ja hänen vartalonsa halvaantui vyötäröstä alaspäin.

Ennuste oli kuitenkin hyvä, ja jo muutaman päivän kuluttua tunto palautui ensin varpaisiin ja vähitellen koko alakroppaan.

”Opettelin kävelemään ja nousemaan rappuja. Jopa tanssiaskeleet piti opetella uudestaan”, hän kertoo.

Juuri ennen vammautumistaan Viiala oli suorittanut koulunkäyntiavustajan ammattitutkinnon oppisopimuksella ja saanut sijaisuuden Hämeenlinnan kaupungilta. Loppukeväästä 2006 hän oli siinä määrin kuntoutunut, että palasi samaan kouluun. Syksyllä 2007 hän sai vakituisen paikan kaupungilta.

”Jatkuvien kipujen takia täysipainoinen osallistuminen työelämään ei ole kuitenkaan enää onnistunut”, hän harmittelee.

Valtiokonttori sentään muisti

Jaana Viiala kiistää olevansa katkera häntä potkaisseelle pojalle.

”Hän oli vasta lapsi ja autistinen, eikä sen takia vastuussa teostaan. Mutta muuten koen, että rikoksen uhri jää tässä yhteiskunnassa liian yksin”, hän sanoo.

Viialan tilanteen traagisuutta lisää se, että vammautuminen tapahtui työssä. Valtiokonttorin vuonna 2007 maksamaa tuhannen euron korvausta lukuun ottamatta hän ei ole saanut korvausta työkykynsä menetyksestä.

”Tämä johtuu siitä, että tekijä oli kaksi viikkoa alle 15 vuotta. Jos poika olisi ollut 15-vuotias, hän olisi joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen. Silloin olisin voinut nostaa itse kanteen, ja hänen huoltajansa olisi voitu tuomita vahingonkorvauksiin”.

Oppilaan potku ristiselkään vei hämeenlinnalaisen Jaana Viialan työkyvyn ja muutti hänen elämänsä peruuttamattomasti.
”Ensin jouduin luopumaan rakastamastani työstä ja työyhteisöstä, sitten muista sosiaalisista suhteista”.

 

Sitten tuli masennus

Viialan viime vuodet ovat olleet luopumista ja taistelua vakuutusyhtiön, Kelan ja vakuutusoikeuden kanssa.

”Ensin jouduin luopumaan rakastamastani työstä ja työyhteisöstä, sitten muista sosiaalisista suhteista. Minusta tuli kotini vanki”, hän kuvailee.

Sitä seurasi keskivaikea masennus, joka on tosin nyt hellittänyt. Viiala kiitteleekin vuolaasti Kanta-Hämeen keskussairaalan kipulääkäriä, joka lähetti hänet psykiatrin pakeille.

”Masennustani on hoidettu hyvin. Sain niin lääkkeet kuin terapiaa, joka ei edes maksanut mitään”.

Lopuksi menivät rahat

Työkyvyn menetys on näkynyt myös Viilan kukkarossa: hän on köyhtynyt.

”Leipäjono on tullut tutuksi. Joskus olen kääntynyt aikuisten lasteni puoleen ja pyytänyt parikymppiä ruokaan”.

Työhönpaluuta on kokeiltu kahdesti työkokeilun avulla, viimeksi syksyllä 2014, mutta parin kuukauden jälkeen Viiala joutui luovuttamaan.

”Kivut yltyivät, en saanut nukuttua öisin, oli tuskanhiki otsalla vaikka työaikani lyhennettiin neljään tuntiin päivässä”.

Vuoden 2015 alussa Hämeenlinnan kaupunki irtisanoi Viialan. Samoihin aikoihin hän sai armopalan Kevalta ja pääsi, vihdoinkin, osa-aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Toinen puolikas toimeentulosta koostuu työttömyyskorvauksesta eli jonkun mielestä hänellä on edelleen työkykyä jäljellä.

”Rahaa saan yhteensä 700 euroa kuukaudessa. Entinen koti on myyty. Oli pakko, koska en kyennyt lumitöihin”.

Tanssit on tanssittu

Terveenä ja työkykyisenä ollessaan Jaana Viiala luuli, että työssä vammautuneet ovat vahvoilla, että he saavat asiallisen kuntoutuksen ja taloudellisen turvan. Enää hän ei luule, vaan tietää, että jokaisesta edusta joutuu taistelemaan – ja useimmiten sen taistelun häviää.

”Kun ostan viimeisillä rahoillani lääkkeitä, nostaa katkeruus pakostakin päätään. Olen väliinputoaja, josta kukaan ei ota vastuuta”.

Entä ne tanssiaskeleet, jotka hän vammautumisen jälkeen vaivalla opetteli?

”Kipujen vuoksi tanssiminenkaan ei enää onnistu”.

Lue lisää väkivaltateemasta:

Työpaikkaväkivallan rujot kasvot

Leukatyölainen pärjää hankalassakin tilanteessa

”Mä tapan sut”, lyömistä ja uhkailua teräaseella – Tätä on lastenkodin arki

Konduktööriä lyötiin kyynärsauvalla – ”Tipuin siihen paikkaan”