Kun iltapäiväkerhon ohjaaja Oscar Maukkonen tulee töihin, lapset säntäävät halaamaan häntä: ”Silloin jaksan töissä”

Turkulaiselle JHL:läiselle Oscar Maukkoselle tärkeintä on saada lapset liikkumaan. Hän opettaa lapsille pallopelejä, leikkejä, laskuvarjojen rakentamista kananmunille – ja hyvää käytöstä.

Turkulaisen iltapäiväkerhon lapset ovat pihalla. Kaksi tyttöä tulee juttelemaan iltapäiväkerhon ohjaajan Oscar Maukkosen, 28, kanssa.

– Oletko syönyt välipalaa? Maukkonen kysyy toiselta tytöltä.

– En tarvitse välipalaa, lapsi huikkaa ja juoksee matkoihinsa.

Hetken päästä tyttö palaa ja kertoo, mitä haluaisi välipalaksi.

Folkhälsan-järjestön iltapäiväkerho toimii Cygnaeuksen koulun yhteydessä. Pienen jalkapallokaukalon luona poika tulee valittamaan Maukkoselle, että hänen kenkänsä irtoilee jalasta jatkuvasti. Kengännauhan pikalukko on kadonnut, ja Maukkonen sitoo nauhan.

Nyt päästään potkimaan palloa. Jalkapalloilun jälkeen valokuvaaja ottaa Maukkosesta kuvaa. Lapset kerääntyvät hänen ympärilleen ja joku haluaa reppuselkään. Kun Maukkonen menee kiipeilytelineeseen, tytöt kiipeävät heti perässä.

Poika on hypännyt iltapäiväkerhonohjaaja Oscar Maukkosen reppuselkään.

Opiskeli nuoriso-ohjaajaksi

JHL:läinen Oscar Maukkonen kiinnostui lasten ja nuorten kanssa työskentelystä aikanaan seurakunnan isoskoulutuksessa.

Maukkonen pääsi ruotsinkielisen ammattikorkeakoulu Novian nuoriso-ohjaajakoulutukseen Turussa. Hän etsi opintojen yhteyteen sopivaa työtä ja näki Folkhälsanin ilmoituksen, jossa haettiin liikunnasta kiinnostunutta iltapäiväkerhon ohjaajaa.

Nyt hänellä on yhteisöpedagogin tutkinto ja meneillään on neljäs lukuvuosi iltapäiväkerhossa. JHL:ään Maukkonen liittyi siskonsa kehotuksesta.

Viime syksynä Maukkosesta tuli myös Cygnaeuksen koulun koulunkäynninohjaaja. Hän työskentelee kesäisin viisi viikkoa Folkhälsanin kesäkerhossa.

– Tulevaisuudessa haluaisin perustaa oman nuorisotalon, mutta kuka tietää milloin se toteutuu, hän kertoo.

Iltapäiväkerhonohjaaja Oscar Maukkonen pelaa lasten kanssa korttia. Hänellä sivuilta lyhyeksi ajeltu tukka, päälaella pitkät pinkit hiukset, jotka on kerätty ponnarille ja korvassa pari lävistyskorua.
Cygnaeuksen iltapäiväkerhon virallinen tavoite on terveyden edistäminen, mikä näkyy liikuntapainotteisuutena. Myös rauhallisempi tekeminen on kuitenkin täällä arvossaan. Korttipöydässä Sienna Harewood ja Oscar Maukkonen.

Pallopelejä, leikkejä ja kokeiluja

Folkhälsanin terveyttä edistävässä iltapäiväkerhossa Maukkosella on päävastuu liikunnan järjestämisestä. Koulun liikuntasalissa hän opettaa lapsille pallopelien perusteita: koripalloa, käsipalloa ja sählyä. Pihalla pelataan jalkapalloa.

– Leikimme paljon leikkejä, jotka opin lapsuudessani, sekä sellaisia, joita olen oppinut työelämässä. Minulle on tärkeintä saada lapset liikkumaan.

Maukkonen on kotoisin Loviisasta, mutta viihtyy Turussa, sillä kaupunki ei ole liian iso. Iltapäiväkerho tekee retkiä lähikohteisiin, esimerkiksi Puolalanpuistoon pulkkamäkeen ja leikkipuistoon, sekä kivenheiton päässä sijaitsevaan Turun taidemuseoon.

Iltapäiväkerhon tilat sijaitsevat koulun kellarissa. Siellä on useita huoneita, joissa lapset voivat pelata, piirtää ja askarrella. Hiljainen huone on sisustettu tyynyillä ja säkkituoleilla. Täällä joku ohjaajista lukee lapsille joka päivä satuja.

Kerran lapset saivat rakentaa laskuvarjoja kananmunille.

Lapset voivat myös tehdä iltapäiväkerhossa läksyjään. Sitä monet vanhemmat toivovatkin, koska muuten läksyt voivat siirtyä myöhään iltaan.

– Mutta jos lapsi ei halua lukea läksyjä, emme voi pakottaa häntä, Maukkonen toteaa.

Iltapäiväkerhossa tehdään myös kokeiluja. Kerran lapset saivat rakentaa laskuvarjoja kananmunille. Munat pudotettiin muutaman kerroksen korkeudesta, jotta lapset oppivat, miten laskuvarjot toimivat. Lapset ovat myös saaneet kokeilla köysirataa ja suolan kristalloimista.

Poika roikkuu kiipeilytelineen verkosta selkä alaspäin.
Mikael Laihonen tykkää kiipeillä.

”Jotkut pojat temppuilevat minulle vähemmän kuin muille”

Folkhälsanin iltapäiväkerhossa Cygnaeuksen koululla Turussa on 61 lasta ja seitsemän ohjaajaa, joista yksi on puoliaikainen. Maukkonen on ainoa mies.

Iltapäiväkerhon ohjaaja Oscar Maukkonen pelaa lasten kanssa korttia.
Mikael Laihonen ja Oscar Maukkonen korttipöydässä.

Yhteensä Folkhälsanilla on 41 iltapäiväkerhoa ympäri Suomen. Kaikkiaan niiden ohjaajista 10–30 prosenttia on miehiä, arvioi Folkhälsanin lasten- ja perhetoiminnan päällikkö Anne-Maj Paldanius-Rehn.

JHL:ään kuuluvista iltapäiväkerhon ohjaajista noin kymmenen prosenttia on miehiä. Opetushallituksen muutaman vuoden takaisen tiedon mukaan aamu- ja iltapäivätoiminta työllistää noin 7 500 henkilöä.

Jokunen vuosi sitten Cygnaeuksen iltapäiväkerhossa oli toinenkin miesohjaaja, ja sijaisista muutama on ollut miehiä.

Oscar Maukkoselle sillä ei ole merkitystä, että hän työskentelee naisvaltaisella alalla.

– Tietysti sen huomaa, kun käy verkostotapaamisissa, hän sanoo.

Maukkonen muistaa omasta lapsuudestaan sosiaalisen ja hauskan mieslastentarhanopettajan. Iltapäiväkerhossa hän on huomannut, että jotkut pojat ehkä temppuilevat vähemmän hänelle kuin muille ohjaajille.

Iltapäiväkerhon ohjaaja Oscar Maukkonen poseeraa pienessä jalkapallokaukalossa lasten kanssa.

”Nyt minä panen tämän poikki”

Kun lasten kesken pääsee syntymään riitaa, Maukkonen menee väliin. Hän vie riitapukarit sivummalle ja pyytää heitä selittämään tekonsa.

– Heidät pitää saada näkemään oikea tapa toimia ja tulemaan aikuisten luo, niin että voimme auttaa heitä selvittämään asiat, Maukkonen jäsentää.

– Iltapäiväkerhossa ei ole kahta samanlaista päivää. Eikä tarvitse mennä kuntosalille töiden jälkeen!

– Sanon, etten välitä siitä, kuka aloitti riidan, mutta nyt minä panen tämän poikki. Sitten selvitämme asian, ettei se toistu.

Toisinaan lapsen pitää ensin istua rauhoittumaan. Tilanteet, joissa kaksi lasta syyttää toisiaan, ovat Maukkoselle tuttuja.

Iltapäiväkerhon säännöt ovat yksinkertaiset: Pitää käyttäytyä kiltisti, ei saa rähinöidä, ei saa lyödä, ei saa huutaa eikä juosta sisällä.

– Yhtenä vuonna meillä oli säännöt, joiden laatimiseen lapset olivat osallistuneet, mutta silti ne pääsivät usein unohtumaan.

Iltapäiväkerhonohjaaja Oscar Maukkonen pelaa lasten kanssa jalkapalloa pienessä jalkapallokaukalossa.

Kahden työnantajan kuvio toimii

Maukkosella on kaksi työnantajaa, Turun kaupunki ja Folkhälsan. Kuvio toimii hänen mukaansa hyvin. Sellaista tilannetta ei ole ollut, jossa häntä olisi tarvittu yhtä aikaa koulussa ja iltapäiväkerhossa.

Koulussa Maukkonen työskentelee kahdessa luokassa, joita hän kuvailee rauhallisiksi. Koululla ja iltapäiväkerholla on kummallakin hyvät puolensa. Jos Maukkosen kuitenkin pitäisi valita vain toinen, hänen ei tarvitsisi kauan miettiä.

– Iltapäiväkerhossa on enemmän lapsia, jotka tarvitsevat silmälläpitoa. Siellä ei myöskään ole kahta samanlaista päivää, vaikka meillä on rutiinimme. Ulkoilla ja liikkua saa paljon. Eikä tarvitse mennä kuntosalille töiden jälkeen!

Välillä lapset tekevät kepposia, kuten piiloutuvat Maukkosen selän taakse, kun vanhemmat tulevat hakemaan. Kun vanhempi menee sisälle etsimään lasta, tämä saa vielä hetken pelata jalkapalloa tai polttopalloa.

Oscar Maukkoselle lapset ovat inspiraation ja voiman lähde.

– Kun tulen aamulla töihin, he juoksevat vastaan ja halaavat. Silloin jaksan kyllä töissä. Ja kun lapset tulevat ehdottamaan jotakin uutta juttua, sanon, että kokeillaan! Aivoni alkavat heti miettiä: miten tämän voisi toteuttaa?