Meidän porukka: Hyvien käsien ja asenteiden Mäntykoti

Mäntykoti, joka on Keminmaassa sijaitseva kehitysvammaisten ryhmäkoti, on todistettavasti toimiva ja hyvä työyhteisö. Se pokkasi Hyvissä käsissä -palkinnon JHL:n sote-messujen yhteydessä lokakuussa Helsingissä. Palkinnonjakoperusteissa nousivat esiin henkilöstön motivoituneisuus, hyvä työilmapiiri ja asukkaiden kokonaisvaltainen huomioiminen.

Mikä on se juttu, joka tekee teidän porukastanne hyvän työyhteisön?

Meillä on sellainen positiivinen meininki koko työporukassa ja myös suhteessa asukkaisiimme. Huumorintaju yhdistää meitä.

Olemme tulleet niin tutuiksi, että osaamme lukea toisiamme ja nähdä sekä hyvät että huonotkin tuulet. Olemme oppineet hyväksymään, meillä jokainen saa vapaasti olla omana itsenään. Kaikkien kukkien sallitaan kasvaa.

Kauanko olette tällä porukalla työskennelleet yhdessä?

Mäntykoti on perustettu keväällä 2002, eli reilut 13 vuotta on osa ehtinyt toisiinsa tutustua.

Miten uusi ihminen otetaan työyhteisössänne vastaan?

Porukkaan pääsee nopeasti sisään. Opiskelijoilta esimerkiksi on tullut myönteistä palautetta työpaikan yleisestä ilmapiiristä. On koettu helpoksi se, että välit ovat tosi avoimet, niin työkavereiden kuin asukkaiden kanssa. Meillä puhutaan niin huonot kuin hyvät asiat reilusti auki.

Siinä miten me kohtelemme asukkaita tai työkavereita, ei pitäisi olla eri rooleja. Kaikki me olemme kuitenkin ihmisiä.

Minkä neuvon tai hyvän vinkin voisitte jakaa muille – ei niin hyvähenkisille – työpaikoille?

Oma asenne ratkaisee niin monessa asiassa. Kun ilmassa liikkuu kovasti negatiivisia asioita, esimerkiksi talouden tiukat ajat, niin eihän se mukavaa ole. Silti niihin ei pidä takertua. Kannattaa pysähtyä, miettiä ja koota omia vahvuuksia, eikä jäädä muhimaan huonoihin asioihin. Kaikkiin asioihin ei välttämättä edes itse voi vaikuttaa. Eteenpäin pitäisi aina pystyä katsomaan.

Olemme miettineet sitä, että olisi varsin kummallista, jos emme sietäisi erilaisuutta työkavereissa. Asukkaammekin kun ovat erityisryhmää ja he ovat myös kaikki mahtavia omanlaisiaan persoonia. Miten ylipäätään voisi tehdä tätä työtä, jos ei tulisi toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa?

Mäntykoti palkittiin Hyvissä käsissä -palkinnolla
Hyvissä Käsissä -palkinnon vastaanottivat Merja Jylhänkangas (vas.), Eija Leskelä ja Paula Luukkonen. Voittoisaan työyhteisöön kuuluvat lisäksi Eija Nieminen, Aila Vallo, Johanna Ukonaho, Ellen Juopperi, Paula Leinonen ja Aila Väisänen sekä sijaiset Heli Taskinen, Eija Koivuniemi ja Kristiina Raisio.