13.3.2026

Metron- ja raitiovaununkuljettajille oma ammattitutkinto

Rautiovaununkuljettajan näkymä ulos ohjaamosta.

Jo töissä olevien kuljettajien ei tarvitse huolestua: vanha koulutus on voimassa jatkossakin.

Metron- ja raitiovaununkuljettajat saavat oman ammattitutkinnon. Muutos liittyy Opetushallituksen tavoitteisiin uudistaa ja yhtenäistää ammattitutkintoja. Esimerkiksi bussikuljettajilla on ollut oma ammattitutkintonsa jo pitkään.

Uusi tutkinto yhtenäistää kuljettajakoulutusta koko maassa, kun raitiovaunuliikenne on laajentunut myös Tampereelle. Uudistus astui voimaan vuoden alussa. Raitiovaununkuljettaminen sekä metrojunan kuljettaminen on lisätty uusina mukaan kuljetusalan ammattitutkinnon valinnaisiin tutkinnon osiin.

Lue lisää: Sähkövallankumous mullisti Tampereen liikenteen – ja kuljettajien arjen

– Tämä on todella hyvä juttu, sanoo Pasi Singh.

Hän työskentelee operatiivisena päällikkönä metro- ja raitiovaunuliikennettä järjestävässä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteessä.

– Tämä on todella hyvä juttu.

Pasi Singh

Tähän asti työnantaja on kouluttanut metrojen ja raitiovaunujen kuljettajat. Singhin mukaan kuljettajakoulutus on vuosien saatossa hioutunut hyväksi paketiksi, joten sitä ei kannata pahemmin muuttaa.

Jatkossa koulutuksesta saa kuitenkin virallisen todistuksen, joka luetaan hyväksi jatko-opiskeluissa. Pääkaupunkiseudulla todistuksen myöntää Stadin ammattiopisto.

Metronkuljettaja ohjaamossa
Metronkuljettajien koulutus on erilaista kuin raitiovaununkuljettajien, koska kulkupelit ovat erilaiset.

Ammatillinen opettaja mahdollisesti mukaan ajokokeisiin

Kaupunkiliikenteen ensimmäinen tutkintoon johtava kuljettajakurssi käynnistyy kesä–heinäkuussa. Siinä tähän asti käytössä olleet välikokeet, kuten ajokokeet, muuttunevat ammattitutkinnoille tyypillisiksi näytöiksi. Stadin ammattiopiston lehtori tullee välikokeeseen mukaan ja ottaa näytön virallisesti vastaan. Tarkkaa käytäntöä ei vielä ole, koska koulutusuudistus on tuore.

Näytössä opiskelija osoittaa osaamisensa eli kykynsä ajaa joko metroa tai raitiovaunua. Metro kulkee suoraa raidetta ja pysähdykset on osattava ajoittaa oikein. Raitiovaunukoulutuksessa keskiössä ovat ajamisen lisäksi reittien opettelu ja elävään liikenteeseen reagoiminen.

Metron- ja raitiovaununkuljettajilta ei toistaiseksi vaadita psykologisia testejä.

Singh kertoo, että yksi Stadin ammattiopiston lehtori on koulutettu kuljettajaksi. Hän ymmärtää, millaista kuljettajan työ ja miten kuljettajia koulutetaan. Näin ollen hän osaa ottaa näyttöjä vastaan.

Jo koulutetuilla kuljettajilla ei ole syytä huoleen.

– Vanhanmallinen koulutus on voimassa, eikä kenenkään heistä tarvitse suorittaa uutta tutkintoa, Singh sanoo.

Lisää sääntelyä alalle?

Uusi ammattitutkinto miellyttää myös Petri Lillqvistiä, JHL:n Raide-, energia-, liikenne- ja kiinteistöalojen ammattilaisten puheenjohtajaa. Hän kaipaa kuitenkin valtiovallalta tiukempaa sääntelyä raitio- ja metroliikenteeseen.

Junien kuljettajilta vaaditaan muun muassa kattavat psykologiset testit ja ajoluvan kuljettajille myöntää liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Metro- ja raitiovaununkuljettajilta ei toistaiseksi vaadita psykologisia testejä. Pääkaupunkiseudulla ajoluvan myöntää Kaupunkiliikenne.

– Metron- ja raitiovaununkuljettajien ajolupahallinnon siirtäminen Traficomille olisi seuraava looginen muutos. Se kuitenkin vaatii vaikuttamistyötä lainsäädännön tasolla, Lillqvist sanoo.