31.3.2026

Näin onnistut: Miten tervehtiä työpaikalla?

Työntekijän tai kollegan tervehtiminen on pieni teko, jolla on suuri merkitys. Se, kuinka huomioimme muita tervehtimällä, mittaa myös työyhteisön ilmapiiriä.

A. Arvosta tervehtimällä

Ihmisellä on perustarve tulla nähdyksi. Tervehtiminen kertoo, että näen ja hyväksyn sinut. Se antaa kokemuksen arvostavasta kohtaamisesta.

Vaikka ele tuntuu pieneltä, ne joita ei tervehditä, huomaavat sen kyllä. Tervehtimättä jättäminen luo eriarvoisuutta ja aiheuttaa ulkopuolisuuden ja ulossulkemisen tunteen.

Tervehtiminen vahvistaa yhteisöllisyyttä ja työyhteisöön kuulumisen tunnetta. Se tukee positiivista kokemusta työpaikasta ja lisää psykologista turvallisuutta.

B. Tervehdi kaikkia

Jokainen on tervehtimisen arvoinen. Työntekijän asema hierarkiassa ei saa vaikuttaa tervehtimiseen. Jos kaikkia ei tervehditä samanarvoisesti, se kertoo työpaikan epäterveistä arvoista ja rakenteista.

Ihmisellä on perustarve tulla nähdyksi.

Aina on ihmisiä, jotka eivät tervehdi ketään tai tervehtivät valikoidusti. Se ei välttämättä ole tietoista ja voi johtua esimerkiksi ujoudesta tai stressistä.

Joskus tervehtiminen saattaa jäädä hyvästä syystä. Jos ihminen tekee esimerkiksi keskittynyttä työtä, hän ei ehkä havainnoi sillä hetkellä ympäristöään.

Tervehtimisestä voi antaa palautetta. Kiitä tervehtimisestä ja kerro, että se tuntuu hyvältä. Kerro myös, jos tervehtimättä jättäminen tuntuu pahalta.

C. Ole esimerkkinä

Anna hyvän kiertää. Jokainen voi vaikuttaa siihen, miten työpaikalla tervehditään. Tervehtiminen on hyvää käytöstä ja huomaavaisuutta, jota esimerkki vahvistaa.

Vaikka joku ei tervehtisi, häntä kannattaa silti tervehtiä. Tervehtimisen aloittava näyttää mallia. Esihenkilöt ovat tärkeitä suunnan näyttäjinä.

Isossa työpaikassa kaikki eivät välttämättä tunne toisiaan, mutta se ei estä tervehtimistä. Tervehtimiseksi riittää jo katsekontakti, hymy ja kevyt nyökkäys.

Jos tunnet tervehdittävän, nimellä tervehtien vahvistat viestiä: Hei, huomioin juuri sinut.

D. Tervehdi myös etäyhteydessä

Etätapaamisissa tervehtiminen on yhtä tärkeää kuin käytävällä kohdatessa.

Kamerat on hyvä pitää päällä etätapaamisissa, jotta kaikki näkevät toisensa ja voivat tervehtiä ikään kuin kasvotusten.

Tervehtimiselle voi luoda yhteiset käytännöt. Jos tapaamisiin osallistuu suuri joukko, tervehtiminen voi tapahtua vaikkapa chatissa.

E. Luo tiloja tervehtimiselle

Luokaa työpaikalle tiloja ja tilanteita, joissa ihmiset voivat luontevasti tervehtiä toisiaan. Yhteinen kahvihetki ei ole ajanhukkaa vaan mahdollisuus huomioida ja tulla huomioiduksi. Joillekin työpaikka on ainoa paikka, jossa saada inhimillistä vuorovaikutusta.

Vinkit antoi psykologi, työterveyspsykologi ja erikoispsykologi Nina Lyytinen.

Tutustu Näin onnistut -sarjan vinkkeihin

Mitä teen, kun asiakas kilahtaa?

Näin annan ja vastaanotan palautetta

Näin valmistaudun kehityskeskusteluun