Noormarkun perhepäivähoitajat: Tärskyt postilaatikolla ja sitten lenkille

Työnantajan pari vuotta sitten tarjoama terveystarkastus herätti kymmenkunta noormarkkulaista perhepäivähoitajaa pitämään huolta itsestään. Tuloksena on yli sata kiloa kevyempi olo!

Kolmen noormarkkulaisen perhepäivähoitajan, Minna Aallon, Sini Hievasen ja Elina Koivulan, hymy on herkässä, kun he reippailevat vasta sataneessa lumessa.

– Kyllä meistä vielä soivia pelejä ulee, he vitsailevat porilaisittain.

Vielä pari vuotta sitten askel painoi, eikä kuntokäyrä osoittanut kohti kaakkoa. Sitten Porin kaupunki muisti omaia perhepäivähoitajiaan ja tarjosi koko ammattikunnalle vapaaehtoisen terveystarkastuksen.

– Siihen kuului terveydenhoitajan ja fysioterapeutin käynti kotona. Mitattiin verenpaineita ja keskusteltiin terveydestä, ravinnosta ja liikunnasta, kaikesta mikä vaikuttaa työssä jaksamiseen, kertoo Elina Koivula, 40.

– Eikä siinä kaikki. Myös fysioterapeutti väänteli ja käänteli jäseniä ja antoi vinkkejä paremmista työasennoista ja sopivasta taukojumpasta, muistelee Minna Aalto, 48.

Lisäksi hoitajat saivat käydä maksutta kehonkoostumus -mittauksessa. Siitä se noormarkkulaisten perhepäivähoitajien kuntokuuri sitten lähti.

Puolimaraton haasteena

Minna Aalto muisti olleensa nuorena aktiiviurheilija ja pelanneensa lentopalloa nelossarjassa. Niinpä hän innostui lyömään vetoa poikansa kanssa siitä, että juoksee puolimaratonin ennen kuin täyttää viisikymmentä.

nainen ja kahvakuula
Kahvakuula on Minna Aallon suosikkilajeja crosstrainingin ohella.

– Oli pakko lähteä lenkille. Lisäksi otin ohjelmaan kahvakuulan ja crosstrainingin, hän kertoo.

Myös Elina Koivula vetää aiempaa useammin lenkkarit jalkaan ja suuntaa sauvakävelylle tai juoksulenkille lähimaastoon.

kolme naista kävelylenkiillä
Minna Aalto, Sini Hievanen ja Elina Koivula hoitavat kuntoaan kävely- ja juoksulenkeillä.

– Minulla on hyvä tsemppari melkein naapurissa, Sini. On tosi suuri rikkaus, että voidaan tehdä tärskyt postilaatikolle ja lähteä yhdessä lenkille, Koivula sanoo.

Ulkoliikunnan ohella Koivulan kuntoiluohjelmaan kuuluu vesijuoksua.

Lähti melkein lapasesta

Sini Hievaselta, 30, homma lipesi pahiten lapasesta. Kahden viime vuoden aikana hän on pudottanut painoa 30 kiloa.

 

– Ennen käytin 52 numeron farkkuja, nyt mahtuu päälle koko 42, hän esittelee entisiä ja nykyisiä housujaan.

Kilot eivät lähteneet pelkästään liikuntaa lisäämällä, vaan remonttiin menivät myös ruokailutottumukset.

– Vähensin hiilareita, opettelin syömään kunnon aamiaisen ja aloin muutenkin syödä säännöllisemmin, hän kertoo.

housut ennen ja jälkeen laihdutuskuurin
Sini Hievasen housut ennen ja jälkeen kuntokuurin. Farkkujen koko putosi 52:sta 42:een.

Suurin kannustin oli se useimmille naiselle tuttu tilanne, vaatekaupan sovituskopissa koettu ahdistus: kun mikään ei mahdu päälle – ja jos mahtuu, ei näytä hyvältä.

– Viime syksynä hiukan lipsuin, koska toinen vakituinen lenkkikaverini Aatu, perheen koira, poti takajalkojaan. Nyt jalat on leikattu, ja kohta päästään taas yhdessä metsään, Hievanen suunnittelee.

Porukka ihan täpinöissään

Juuri hoitajien hyvää tiimihenkeä on Elina Koivulan mukaan kiittäminen siitä, että kuntoilu iski kipinää ja tuloksia alkoi tulla.

– Oltiin ihan täpinöissä! Kun yksi hankki selättimen ja alkoi treenata keskivartaloa, tehtiin kimppatilaus ja hankittiin ainakin viidelle tai kuudelle hoitajalla oma vekotin, hän kertoo.

Tiimitapaamisiin ei tuotu enää pullaa tai karkkia, vaan tyydyttiin pelkkään kahviin ja turisemiseen. Ja kun Elina Koivula löysi terveyssmoothien reseptin, se levisi kulovalkean lailla muille hoitajille.

– Juomaan kuuluu rahkaa, kiiviä, persiljaa, ananasta, mansikoita, soijamaitoa ja lehtiselleriä. Paikallisesta ruokakaupasta loppui lehtiselleri, kun kaikki hoitajat alkoivat kilvan valmistamaan terveysjuomaa, Minna Aalto kertoo.

Tarjolla myös henkistä huoltoa

Liikunnan lisäksi Porin kaupunki tarjosi perhepäivähoitajille myös henkistä huoltoa, eli työnohjausta ja Tule hyvä naismieli -luentosarjan, jossa käsiteltiin niin masennusta kuin painonhallintaa ja tuki- ja liikuntaelinvaivoja.

Elina Koivula kiittelee työterveyshuollon panostusta, sillä alustajat olivat räätälöineet sanottavansa nimenomaan varhaiskasvatuksen väelle.

– Koska työnohjaus ja luennot tapahtuivat työajalla, oli tärkeää että kaupunki mahdollisti myös perhepäivähoitajien osallistumisen järjestämällä varahoitajan kotiin, hän sanoo.

perhepäivähoitajat ryhmäkuvassa
Sini Hievanen, Minna Aalto ja Elina Koivula ovat tyytyväisiä keventyneeseen ja kiinteytyneeseen oloon.

Joka tarinalla on opetus, tällä tarinalla parikin.

– Kotona työskentelevän on pidettävä huolta omasta jaksamisesta, niin fyysisestä kuin psyykkisestä, muistuttavat Noormarkun perhepäivähoitajat.

Ja vielä: Painonhallinnassa ei tunneta pikavoittoja.

– Se on elämänmittainen haaste, sanoo Sini Hievanen. Toisinaan hän kaivaa kaapista ne 52-numeroiset farkut ihan vaan muistuttaakseen itseään siitä, että muutos on mahdollinen.