Perhepäivähoitajan huomassa vauvasta vaariin

Perjantaiaamuisin maskulainen perhepäivähoitaja Merja Eloranta kattaa yhden ylimääräisen puurolautasen. Se tulee 90-vuotiaalle Eeva Laasoselle, joka on osallistunut jo kaksikymmentä vuotta Elorannan tarjoamaan viriketoimintaan yhdessä hoitolasten kanssa.

Joissain kunnissa vanhusten palvelutalo tai hoivakoti on rakennettu samaan pihapiiriin päiväkodin kanssa. Tavoitteena on, että lapset tuovat vaihtelua vanhusten arkeen. Samalla ne päiväkotilapset, jotka tapaavat omia isovanhempiaan harvakseltaan, pääsevät varamummon tai -vaarin syliin.

JHL:läisen perhepäivähoitajan Merja Elorannan kotona sukupolvet ovat kohdanneet jo kahdenkymmenen vuoden ajan – luontevasti ja numeroa tekemättä.

– Olimme Merjan kanssa eräässä  koulutustilasuudessa vuonna 1996. Siellä mainittiin, että perhepäivähoidossa voisi olla lasten lisäksi myös ikäihmisiä, muistelee Raija Vienonen, silloisen Lemun kunnan sosiaalijohtaja. Tätä nykyä hän toimii perusturvakuntayhtymän Akselin sosiaalityön päällikkönä.

Kotimatkalla kaksikko innostui lisää ideasta ja ryhtyi pohtimaan sen käytännön toteutusta.

– Meille kummallekin tuli ihan ensimmäiseksi mieleen Laasosen Eeva, joka varmasti tykkäisi touhuta lasten ja minun kanssa, Merja Eloranta kertoo.

Koko lailla ainutlaatuista

Tuumasta toimeen: jo samana syksynä Lemun kunnan vanhainkodissa asunut Eeva Laasonen alkoi osallistua kerran viikossa Merja Elorannan tarjoamaan viriketoimintaan yhdessä hoitolasten kanssa.

– Nykypäivänä toteutus tuskin onnistuisi yhtä joustavasti, mutta pienessä, noin 1 800 asukkaan kunnassa hallinto- ja sektorirajat ylittävä yhteistyö sujui ongelmitta. Sosiaalilautakunta siunasi Eevan osallistumisen viriketoimintaan, ja se oli sitten sillä selvä, Vienonen ja Eloranta sanovat.

90-vuotias Eeva Laasonen osallistuu Merja Elorannan järjestämään viriketoimintaan kerran viikossa. Mukana askartelemassa myös hoitolapset Adalmiina, Aleksi ja Aleksia.
90-vuotias Eeva Laasonen osallistuu Merja Elorannan järjestämään viriketoimintaan kerran viikossa. Mukana askartelemassa myös hoitolapset Adalmiina, Aleksi ja Aleksia.

Eloranta saa järjestämästään viriketoiminnasta 30 euron korvauksen kerralta. Käytäntö on pysynyt muuttumattomana jo kaksikymmentä vuotta, vaikka väliin on mahtunut Lemun ja Maskun kuntaliitos 2009 ja kolmen kunnan, eli Maskun, Mynämäen ja Nousiaisen, yhteisen perusturvakuntayhtymä Akselin perustaminen vuotta myöhemmin.

– Tiettävästi kyse on valtakunnallisestikin aika ainulaatuisesta yhteistyöstä varhaiskasvatukseen kuuluvan perhepäivähoidon ja vanhustenhoidon kesken, kehuu Maskun varhaiskasvatuksen esimies Maisa Niemi.

Rollaattorilla askartelemaan

Kuluneena syksynä Merja Elorannan lapsikatraaseen kuuluvat 5-vuotias Adalmiina, 4- ja 2-vuotiaat sisarukset Akseli ja Aleksia sekä Niilo, 4 vuotta.

– Lapset tuodaan ovelle, mutta Eeva kävelee omin jaloin puolen kilometrin matkan Kaislakodista tänne. Paitsi jos on hirmu liukasta, kertoo Eloranta.

Päivä alkaa aamupuurolla ja sen jälkeen siirrytään ison pöydän ääreen askartelemaan. Tällä kertaa valmistaudutaan tulossa olevaan halloweeniin värkkäämällä  lepakoita pahvista ja minkinkarvasta.

Pöydän ääressä syntyy lentäviä lepakoita Halloweenia varten.
Pöydän ääressä syntyy lentäviä lepakoita Halloweenia varten.

Puolen tunnin aherruksen tuloksena jokaisen kädessä on ihmeen aidonnäköinen lentävä nisäkäs.

– Mitenkäs päin se lepakko oikein roikkuu puun oksalla, kysyy Eloranta ja saa lasten kuorolta vastauksen: ”Pää alaspäin, tietty.”

Merja Eloranta on ollut aina käsistään kätevä ja askartelusta kiinnostunut. Eikä viime kesänä 90 vuotta täyttänyt Eeva Laasonen jää taidoissa toiseksi, vaan virkkaa ja ompelee edelleen. Myös langan pujotus neulansilmään onnistuu suitsait sukkelaan.

– Kaihileikkauksen jälkeen Eevalla on tosi tarkka näkö ja ihan ilman laseja, kehuu Eloranta askartelukaveriaan.

Alussa ja lopussa vaipoissa

Yhteiset askartelu- ja leikkituokiot tuovat vaihtelua, lämpöä ja läheisyyttä jo pienenä tyttönä orvoksi jääneen ja rajan takaisesta Karjalasta tulleen Eeva Laasosen elämään. Pirteä vanhus puhkeaa monisanaisiin muisteluihin, kun kuuleekin sanan Karjala ja laulaa luikauttaa ulkomuistista Karjalan kunnailla.

– Lapset eivät vierasta Eevaa yhtään, eivätkä lasten vanhemmat ole tykänneet huonoa vaikka kerran viikossa paikalla on yksi hiukan iäkkäämpi, päinvastoin pitävät sitä rikkautena, Eloranta sanoo.

Pariinkymmeneen yhteiseen vuoteen mahtuu myös huvittavia sattumuksia.

– Kerran eräs hoitolapsi huomasi, että Eevallakin on vaippa. Totesin vaan, että sellaista se elämä on: ihan pienenä käytetään vaippaa, sitten ollaan jonkin aikaa ilman vaippaa ja elämän ehtopuolella taas vaipoissa. Sekös lapsia nauratti!

Kahdenkymmenenvuoden kokemuksella Merja Eloranta on valmis suosittamaan lasten hoidon ja vanhusten viriketoiminnan yhdistämistä muillekin perhepäivähoitajille.