Seurakuntamestari Pussinen:”Meillä ei murjoteta”

Pienessä, mutta kansainvälisessä seurakunnassa kaikki tuntevat kaikki – varsinkin iloisen seurakuntamestarin Kauko Pussisen. Pussinen toimii muun muassa talonmiehenä, alttaripalvelijana sekä hautausmaan kesätyöntekijöiden esimiehenä.

Lappeenrannassa, Pokrovan kirkon seurakuntasalissa tarjotaan kahvin kanssa kasvispohjaista maidonkorvikejauhetta, onhan pääsiäistä edeltävä paaston aika. Paasto kestää seitsemän viikkoa, jolloin ei saa syödä maitotuotteita, lihaa eikä punaista kalaa. Myös alkoholi ja muut nautintoaineet ovat pannassa.

– Paastosta voi pidättäytyä terveyssyistä, esimerkiksi diabeteksen takia, tai jos tekee fyysisesti raskasta työtä, Kauko Pussinen sanoo.

Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon suurin juhla. 40 päivää kestävä suuri paasto päättyy ja huipentuu pääsiäisyön jumalanpalvelukseen ja keskiyön ristisaattoon, jolloin juhlitaan Jeesuksen ylösnousemusta.

Paastosta huolimatta Pussisella riittää virtaa seurakunnan arjen pyörittämiseen. Paraikaa seurakuntamestari valmistelee kirkkoa seuraavan päivän hautajaisia varten. Ortodoksisessa kirkossa hautajaisväri on ylösnousemuksen väri, eli valkoinen, koska silloin vainajan odotetaan siirtyvän paratiisiin. Hautajaiset ovat siis oikeastaan uuden elämän alku ja vainajan uusi syntymäpäivä.

Perinteet kunniassa

seurakuntamestari Kauko Pussinen Pokrovan kirkossa
Perinteet, kuten pääsiäistä edeltävä paasto, sekä ikonit ja kauniit kirkkotekstiilit kuuluvat olennaisena osana ortodoksiseen kirkkoon.

Ortodoksisuus tarkoittaa alkukirkon perintöä, joten perinteisten tapojen noudattaminen on tärkeää. Myös Pussisen pitää ottaa huomioon traditiot jokapäiväisessä työssä, kuten kirkonkellojen soittamisessa, oikean suitsukkeen valitsemisessa ja tuohusten sytyttämisessä.

Ortodoksinen jumalanpalvelus poikkeaa luterilaisesta monin tavoin. Jumalanpalvelukset ovat avoimia kaikille, mutta vain ortodoksit saavat osallistua ehtoolliselle. Toisin kuin luterilaisissa kirkoissa, ortodoksisissa kirkoissa ei ole urkuja eikä jumalanpalveluksissa säestysmusiikkia. Laulu on kuitenkin olennainen osa jumalanpalvelusta, sillä sekä pappi että kanttori lukevat kaikki tekstit resitoiden saarnaa lukuun ottamatta.

– Käytämme Luojan luomaa ääntä. Kanttori ja kuorolaiset laulavat varsinaiset kirkkolaulut. Laulu on myös vuoropuhelua seurakunnan kanssa.

Ortodoksisuus tunnetaan parhaiten suitsukkeista ja upeista ikoneista.

-Erilaisia suitsuketuoksuja on satoja, ja suitsukkeet vaihtelevat tilanteen mukaan. Kynttilöitä taas sytytetään rukouksen merkiksi.

Ikonit sijoitetaan ortodoksisen kirkon alttariseinään aina tietyn järjestyksen mukaisesti. Lisäksi jokaisessa kirkossa on erityinen vainajien muistelupöytä, joka on tarkoitettu edesmenneiden muistelemiseen. 1800-lukulaisten ikonien huolto on tarkkaa käsityötä, kuten ortodoksisen kirkon korjaukset muutenkin. Korjauksessa ja hankinnoissa suositaan vanhoja menetelmiä.

– Kirkkoihin ei saa tuoda mitään modernia tekniikkaa, esimerkiksi digitaaliset kirkonkellot eivät tulisi kuuloonkaan, Pussinen sanoo.

Kauko Pussinen soittaa kirkonkelloja
Kauko Pussinen kiipeää kellotapuliin soittaakseen kelloja. Modernia tekniikkaa ortodoksiseen kirkkoon ei saa tuoda.

Kelloja ei soiteta napin painalluksella, vaan seurakuntamestari kiipeää aina kellotapuliin soittamaan perinteisiä kirkonkelloja.

Kirkko on jaettu alttariin ja kirkkosaliin, jotka on erotettu toisistaan alttariseinällä, eli ikonostaasilla. Itse alttari on naisilta kiellettyä aluetta, eli naiset saavat mennä vain ikonostaasin luokse. Vain papit ja teologit saavat kulkea alttarin pääporteista. Poikkeuksena ovat Lintulan nunnaluostarin nunnat. Teologiset tehtävät on varattu kuitenkin yksinomaan miehille.

– Naiset voivat toimia ohjaajina, tekstin lukijoina, opettajina, kanttoreina tai lähetystyöntekijöinä, mutta eivät pappeina tai diakoneina. Tämä koskee myös Lintulan nunnia, Pussinen kertoo.

Maatilalta kirkolle

Kauko Pussinen on alkujaan maatalouslomittaja, mutta eläinallergia pakotti lopettamaan työt. Pussisen seurakuntamestarin työ alkoi pitkäaikaisen partioharrastuksen kautta vuonna 2000 Lieksassa.

-Saimme partion kanssa käyttää Lieksassa ortodoksisen seurakunnan tiloja tilaisuuksissamme. Kirkon työntekijät oppivat tuntemaan minut. Kun talonmiehen paikka vapautui kirkossa, minua pyydettiin tehtävään. Sanoin, että jos te miut haluatte niin kyllä mie tulen!

Seurakuntaa ei haitannut, vaikkei Pussinen ollut vielä tuolloin ortodoksisen kirkon jäsen.

– Kai he olivat varmoja siitä, että liityn kumminkin, hän naurahtaa.

Lappeenrantaan Pussinen päätyi 2010, kun Lieksassa uhkasivat työt loppua ja Lappeenrannan seurakuntamestarin paikka vapautui.

– Seurakuntamestarin toimenkuva on laajempi ja monipuolisempi kuin suntion. Luterilaisen kirkon suntiolla on vain valmistelevia työtehtäviä, mutta seurakuntamestari osallistuu myös jumalanpalveluksiin.

Kauko Pussinen kirkon edessä
Seurakuntamestari Kauko Pusssien työäön kuuluu niin Pokrovan kirkon sisä- kuin ulkotöitä.

Seurakuntamestari-nimitys totisesti sopii käytännölliselle ja aktiiviselle Pussiselle, joka saa työssään vaikuttaa moneen asiaan ja pitää kirkon pyörät pyörimässä. Hän on käynyt alttaripalvelija, eli ponomarikurssin Valamossa työn ohessa. Ponomari auttaa piispaa ja papistoa jumalanpalveluksissa alttarissa. Pussisella on myös poikkeuksellisesti viitankanto-oikeus jumalanpalveluksissa.

– Yleensä vain teologisen koulutuksen käyvät ja suorittaneet saavat kantaa viittaa, mutta sain oikeuden, kun hoidin hommat niin hyvin, hän sanoo.

Pokrovan kirkossa työskentelee Pussisen lisäksi kaksi pappia, kaksi kanttoria, harjoittelijoita, kuntouttavia työntekijöitä ja koko joukko vapaaehtoisia. Papit asuvat Imatralla, mutta Pussinen asuu kirkon lähellä pappilassa, joten hänet voidaan hälyttää kirkolle lyhyelläkin varoitusajalla.
– Toisinaan venäläiset turistit yrittävät päästä yöllä sisään kirkkoon, sillä Venäjällä kirkot ovat auki vuorokauden ympäri.

Pokrovan kirkko on toiselta nimeltään Neitsyt Marian suojeluksen kirkko, ja se on Suomen vanhin ortodoksinen kirkko vuodelta 1785. Linnoituksessa sijaitseva kirkko on rakennettu alun perin sotilaskirkoksi. Kirkko on kesällä suosittu nähtävyys, kun turistit täyttävät Lappeenrannan linnoituksen. Turisteja saattaa käydä 10 000–12 000 kesässä. Viime kesänä myös Ruotsin kuningas ja Suomen presidenttipari kävivät yhteisvierailulla kirkossa.

Pussisella on kahdeksan vapaapäivää kuussa, joista yksi on vapaa viikonloppu. Kirkollisille ammateille tyypillisesti vapaapäivä on yleensä perjantai.

– Vapaa-ajalla vain lepään. Partiolle ei ole enää aikaa.

Pussisen mielestä parasta seurakuntamestarin työssä on monipuolisuus.

– Tässä joutuu pohtimaan asioita ja pitää olla tietämystä siitä, miksi joitain asioita tehdään tietyllä tavalla. Työ on hyvin itsenäistä ja asioita pitää ennakoida.

Iloista ja elävääkauko-pussinen,-kädet

Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkolliset toimitukset ovat enimmäkseen kastetilaisuuksia.  Yleensä ainakin toinen kastetun lapsen vanhemmista on venäläinen. Seurakuntaan liittyvät ovatkin useimmiten venäläisiä maahanmuuttajia. Slaavinkielisiä jumalanpalveluksia pidetäänkin kerran kuussa. Seurakunnassa on myös venäjänkielisiä harjoittelijoita.

– En osaa venäjää, mutta ymmärrän sen sijaan jumalanpalvelusten kirkkoslaavia. Olen osallistunut myös kreikankielisen ehtoopalvelukseen ponomarina. Sävelten osaaminen ulkoa auttaa kielen oppimisessa ja kansainvälisten seurakuntalaisten kohtaamisessa.

Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta tekee yhteistyötä luterilaisen kirkon kanssa erityisesti hautausmaajärjestelyissä. Ortodoksisella kirkolla on pieni hautausmaa ja vähän hautapaikkoja, joten ortodokseja haudataan myös luterilaisen seurakunnan kirkkomaahan. Pussinen ylläpitää hautausmaan hautarekisteriä ja toimii hautausmaan kesätyöntekijöiden esimiehenä.

Vaikka ortodokseilla on paljon vanhoja tapoja ja sääntöjä, perinteiden tunteminen on myös kirkon vahvuus. Seurakuntamestarin mielestä parasta ortodoksisuudessa on iloisuus ja elävyys.

– Meillä ei murjoteta, vaan olemme veljiä ja sisaria keskenämme. Ortodoksisuus ei ole muuttuvaa, vaan pysyy samanlaisena eri maissa.