Kuinka syntyy hyvä kasvatuskumppanuus lapsen huoltajien ja ammattilaisen välillä? Varhaiskasvattaja Tanja Määttä ja koulunkäynninohjaaja Anu Kujala kertovat.
Kuusamolainen varhaiskasvattaja Tanja Määttä käyttää työssään hampurilaistekniikkaa. Hän kertoo lapsesta tämän huoltajalle ensin jotain hyvää, sitten jotain rakentavaa ja lopuksi vielä uudelleen hyvää. Määttä on huomannut, että klassinen lähestymistapa pehmentää vaikeista asioista puhumista.
Määttä työskentelee varhaiskasvatuksen sosionomina vuoropäiväkodissa. Sosionomi on vastuussa lasten sosiaalisista taidoista, varhaiskasvatuksen opettaja vuorostaan pedagogiikasta. He tekevät lasten kasvattamisessa yhteistyötä tämän huoltajien kanssa. Sitä kutsutaan kasvatuskumppanuudeksi. Ammattilaiset ja huoltajat kasvattavat siis lasta yhdessä, kumppaneina.
Määtän mielestä hyvä kasvatuskumppanuus on molemminpuolista.
– Silloin huoltajat ovat avoimia kasvattajille ja kasvattajat avoimia huoltajille.
Kasvatuskumppanuus tukee koko perhettä
Päiväkodissa lapset vasta opettelevat olemista toistensa kanssa. Joskus he saattavat huutaa, töniä, potkia tai lyödä.
Kaikki ajattelevat lapsen etua. Sitä Määttä korostaa, kun hän istuu keskustelemaan vaikeasta asiasta haastavasti käyttäytyvän lapsen huoltajien kanssa.
– Kasvatuskumppanuudessa ei tueta pelkästään lasta vaan koko perhettä.
Joskus huoltajien ja varhaiskasvattajien ajatukset lapsen edusta eroavat. Ne voivat liittyä esimerkiksi lapsen uneen tai päiväkotipäivien pituuteen tai määrään. Määttä kertoo, että joillekin lapsille voisi olla hyödyllistä käydä päiväkodissa säännöllisemmin. Joidenkin kohdalla taas toivoisi, että lapsi saisi päiväkodista enemmän lomaa.
– Usein lapsesta aistii, jos jotain on kotona menossa.
Tanja Määttä, varhaiskasvattaja
Myös kulttuurierot ja kielimuurit vaikeuttavat vuorovaikutusta. Jos talosta ei löydy kielen osaajaa, hyödynnetään etätulkkausta.
Määtän mielestä on tärkeää viestiä avoimesti päiväkodin toimintatavoista, säännöistä ja arjen muutoksista. Hän toivoo, että huoltajat kertoisivat vastaavasti kotona tapahtuvista muutoksista. Myös sensitiivisyyttä tarvitaan: kaikki eivät halua puhua kaikesta, eikä kasvattaja voi sitä vaatia.
Avoimuudesta hyötyvät kuitenkin kaikki.
– Usein lapsesta aistii, jos jotain on kotona menossa. Myös lapset itse kertovat, mitä perheessä tapahtuu.
Lue lisää: 14 kuvaa kertoo, kuinka lämpimät välit koulunkäynninohjaaja Terhi Tuomaisella ja erityisnuorilla on
Arjen pienet onnistumiset
Varhaiskasvatuksesta lapsi siirtyy esiopetukseen ja sieltä kouluun. Oululaiselle koulunkäynninohjaajalle Anu Kujalalle on palkitsevaa huomata, kuinka luottamuksellinen suhde kodin ja koulun välille syntyy. Se kantaa koulupolulla monia vuosia, vaikka läheinen työskentely huoltajien kanssa vähenisi.
Kujala työskenteleetyöparinaerityisopettajan kanssa pienryhmässä, jota he kutsuvat superluokaksi. Luokassa on useita lapsia, joilla on todettu neuropsykiatrisia piirteitä. Ne ilmenevät esimerkiksi keskittymisvaikeuksina ja voimakkaina tunteenilmaisuina.
Usein huoltajia jännittää yhteistyö koulun kanssa.
– Arjen pienistä onnistumisista on kiva kertoa vanhemmille. Sen huomaa, miten vanhempi rentoutuu.
Kujala ajattelee, että oma persoona on paras työkalu vuorovaikutukseen. Hän itse on rento ja puhelias. Sosiaalista pelisilmääkin vaaditaan. Jos huoltaja on persoonaltaan hillitty, myös Kujala vakavoituu.
– Hymystä on kuitenkin aina helppo jatkaa kommunikaatiota.
Kohtaamiseen on monta tapaa
Kujalan työssä erityisopettaja ja ohjaaja ovat huoltajien saatavilla matalalla kynnyksellä. Lukujärjestyksestä löytyy kummankin puhelinnumero. Kujala tietää, ettei näin ole kaikkialla, mutta hän pitää käytäntöä hyvänä.
Vanhemmat saattavat lähettää aamulla viestin, että lapsi on noussut tänään väärällä jalalla.
– Nämä ovat tärkeitä viestejä, sillä silloin voimme ennakoida sitä, miten kohtaamme oppilaan koulussa.
Jos oppilaalla on lääkehoitoon liittyviä tarpeita, erityisopettaja ja ohjaaja käyvät vanhempien kanssa aktiivisesti keskustelua. Myös tähän aamulla kouluun lähetetty viesti toimii. Tällaisissa tilanteissa yhteistyön tärkeys korostuu.
– Vaikeissa tilanteissa korostan, että mehän harjoitellaan näitä taitoja.
Anu Kujala, koulunkäynninohjaaja
Kujala työskentelee myös iltapäivätoiminnassa ja kohtaa kasvokkain huoltajia, jotka hakevat lapsiaan kotiin. Hän haluaa panostaa heidän kohtaamiseensa ja keskittyy siksi aina yhteen huoltajaan kerrallaan.
Hyvä yhteys syntyy helpommin, kun tapoja yhteydenpitoon on useita. Kujalan koulussa iltapäivätoiminnasta lähetetään huoltajille kuukausikirje ja yksittäisistä asioista voi lähettää kotiin viestin Wilma-järjestelmässä.
– Meillä on käytössä myös fyysinen reissuvihko, josta on tullut vanhemmilta vain positiivista palautetta.
Kujala on tehnyt kasvattajan työtä 22 vuotta. Hänellä on yksinkertainen vinkki oppilaan haasteista keskustelemiseen huoltajien kanssa: me-muoto.
– Jos on ollut vaikeita tilanteita, korostan, että mehän harjoitellaan näitä taitoja. Harjoittelemme yhdessä ilman oppilaan tai vanhemman syyllistämistä.
Jos Kujala saa itse päättää, Wilma-viestin sijaan hän soittaa. Puhelussa kuulee äänensävyn ja huoltajan tuntemukset. Kujala varmistaa myös huoltajien näkökulman: mitä olisitte mieltä, jos lastanne alettaisiin palkita hyvästä käytöksestä sekä koulussa että kotona?
Lapsen arvostaminen on kasvatuskumppanuudessa tärkeää
Kujala korostaa, ettei kasvattaja voi pitää mielipiteitään ylempiarvoisena. Kasvatusammattilaisen tulee muistaa, että jokainen oppilas on huoltajiensa aarre.
– Huoltajat näkevät kasvattajasta, arvostetaanko heidän lastaan. Kun arvostuksen aistii, he tietävät, että tämän aikuisen kanssa on hyvä tehdä yhteistyötä.
Kaikenikäiset lapset tarvitsevat arkeensa johdonmukaisuutta.
– Kun on yhteiset pelisäännöt, lapsi oppii ymmärtämään syy-seuraussuhteita ja kaveritaidot kehittyvät, sanoo Tanja Määttä.
Silloin myös suhde kodin ja huoltajien välillä on mutkaton. Kerran eräs tyytyväinen huoltaja kysyi Määtän kuullen lapseltaan: “Voisimmekohan ottaa tuon Tanjan mukaan kotiin?”
Kujalan ja Määtän mukaan roolit kodin ja ammattilaisten välillä ovat selkeät. Ammattikasvattajat näkevät lapsen ikäistensä keskellä. Huoltajat taas tietävät, millainen lapsi on kotona.
Nämä kaksi näkökulmaa tekevät lapsen arjesta kokonaisen. Molempia tarvitaan.