Työehtoneuvottelut käydään suljettujen ovien takana poissa julkisuudesta ja piilossa jäsenistön katseilta. Mitä neuvottelupöydässä oikein tapahtuu?
Sopimusneuvottelut käynnistyvät yleensä pari kuukautta ennen voimassa olevan sopimuskauden päättymistä. JHL:n neuvottelemat kunta-alan, valtiosektorin ja useimpien yksityisten alojen työehtosopimukset ovat katkolla 31.1.2018. Niinpä liitto astuu seuraavan kerran neuvottelupöytään, itse asiassa aika moneenkin pöytään, joulukuun alkupäivinä.
Neuvotteluihin ei mennä kylmiltään, vaan huolellisen valmistautumisen ja kuukausia kestäneen tavoiteasettelun jälkeen. Valmistautumiseen kuuluvat jäsenistölle suunnatut kyselyt, joissa tiedustellaan näiden toiveita ja odotuksia neuvottelujen suhteen.
JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch.
– Tällä kertaa kyselyitä oli kaksi, ensimmäinen alkukesästä ja toinen elokuussa. Jälkimmäiseen tuli peräti 3 600 vastausta, joista noin 80 prosenttia oli jäseniltä ja loput luottamusmiehiltä ja muilta aktiiveilta, neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch kertoo.
Tavoiteasettelussa huomioidaan myös edustajistolle jätetyt työehtoja koskevat aloitteet. Tavoitteiden työstäminen jatkuu lokakuun aluekierroksella, jolloin edunvalvontalinjan johto jalkautuu kentälle kuulemaan aktiivien tuntoja. Viimeisen sanan neuvottelutavoitteisiin sanoo tietenkin liiton hallitus.
Ennen ensimmäistä neuvottelukosketusta vastapuoleen työntekijäjärjestöt jakavat vielä keskenään tietoa omista tavoitteistaan ja hakevat yhteistä näkemystä niiden tärkeysjärjestyksestä.
Pitkästä aikaa liittokierros
Neuvottelut eivät ala puhtaalta pöydältä, vaan pohjana on aina edellinen sopimus. Työntekijöiden edustajat vaativat siihen parannuksia, ja työnantajapuoli torppaa ne parhaansa mukaan. Työnantajat taas saattavat esittää heikennyksiä, jotka yleensä otetaan vastaan jäätävällä hiljaisuudella toisella puolen pöytää.
Tuleva sopimuskierros eroaa useasta edellisestä siinä, että palkoista ei sovita keskitetysti, vaan liittokohtaisesti. Se tarkoittaa sitä, että neuvottelupöytään tuodaan palkantarkistusten ohella laaja skaala muita työmarkkinaosapuolten tavoitteita. Alan slangilla on tapana puhua ns. tekstikysymyksistä, joilla on vaikutusta etenkin työelämän laatuun.
– Koska liittokierros mahdollistaa toimialakohtaisten erityskysymysten nostamisen neuvotteluihin, tuppaa asialistasta tulemaan aika pitkä, Karrasch täsmentää.
Työnantajapuoli valittelee heikkoa palkanmaksuvaraa ja työntekijäjärjestöt muistuttavat ostovoiman merkityksestä.
Neuvottelut käynnistyvät ”tunnusteluilla” työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kesken.
– Pelin henkeen kuuluu, että työnantajapuoli valittelee heikkoa palkanmaksuvaraa ja sitä, kuinka huonosti omalla toimialalla pyyhkii. Työntekijäpuoli puolestaan muistuttaa ostovoiman merkityksestä, Karrasch kertoo.
Perinteisiin kuuluu sekin, että neuvottelut käydään työantajan tiloissa. Myös neuvottelun käytännön juoksutuksesta vastaa työnantajapuoli, mutta esimerkiksi neuvottelupäivistä sovitaan kaikkien kesken yhteisesti.
– Neuvottelujen alkuvaiheessa osapuolet tapaavat ehkä kerran kahdessa viikossa, mutta tahti tiivistyy pikkuhiljaa. Tulevalla neuvottelukierroksella päästään vauhtiin luultavasti loppiaisen jälkeen, Karrasch ennakoi.
Tarvitaan painetta pyttyyn
Neuvotteluissa syntyy yleensä tulosta vasta silloin, kun pytyssä on tarpeeksi painetta.
Jo neuvottelujen alkumetreillä voidaan muodostaa alakohtaisia neuvotteluryhmiä, esimerkiksi kunta-alan neuvotteluissa on eri pöydät kunnallista virka- ja työehtosopimusta, tuntitessiä ja teknistä sopimusta varten. Myös lääkärien ja opettajien tesseistä neuvotellaan omissa pöydissä.
Suurimmilla sopimisaloilla neuvottelijoiden työrukkasena toimii ns. tilastoryhmä, joka koostuu sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen edustajista. Ryhmän tehtävänä on laskea ehdotettujen sopimusmuutosten kustannusvaikutuksia.
Noin viikkoa tai kahta ennen vanhan sopimuksen päättymistä paine kasvaa ja osapuolten neuvottelutavoitteet tarkentuvat.
– Siihen asti on heitelty koepalloja ilmaan ja tulkittu vastapuolen ilmeitä, mutta viimeistään tässä vaiheessa alkaa kaupankäynti. Pitää tietää, mitä haluaa, ja osata vakuuttaa vastapuoli siitä, että on tosissaan, kuvailee Karrasch.
Vielä tässäkään vaiheessa ei laadita neuvottelumuistiota tai pöytäkirjaa, johon kirjattaisiin mistä on päästy sopuun. Hyvään neuvottelukulttuuriin ei muutenkaan kuulu kertoa kovin yksityiskohtaisesti ulospäin, missä asiakysymyksissä on tapahtunut edistystä tai missä on löytynyt yhteisymmärrys. Juuri tästä juontuu neuvottelujen edetessä usein viljelty fraasi ”mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu”.
Riippuu sopimusalasta ja neuvottelujen kulusta, missä vaiheessa työantaja jättää ensimmäisen sopimustekstitarjouksen.
– Jos pohjaesitys ei miellytä, marssii työntekijäpuoli ulos tyrmistyneenä näin pöyristyttävästä tarjouksesta. Takaisin palataan sitten muutaman päivän sulattelun jälkeen.
Ihan viimeiseksi ryhdytään vääntämään palkankorotuksen tasosta ja rakenteesta sekä sopimuskauden pituudesta. Siinä vaiheessa myös työntekijäpuolen yhteinen rintama saattaa rakoilla, sillä akavalaiset liitot kannattavat yleensä prosenttikorotuksia ja SAK:laisista ja STTK:laisista liitoista löytyy euromääräisten tai ns. sekalinjaisten korotusten kannattajia.
Melkein kuivin suin
Valtakunnansovittelijan toimisto, jossa ratkotaan työehtosopimuksiin liittyviä riitoja, on tunnettu siitä, että osapuolille tarjoillaan vain kraanavettä. Onko työehtoneuvotteluissa yhtä niukat tarjoilut, Kristian Karrasch?
– Ei ihan. Useimmiten aloitellaan kahvilla ja pullalla, toisinaan voileivillä. Jos neuvottelut venyvät useaan tuntiin, saatetaan pöytään tuoda hedelmiä. Pitkät lounaat eivät kuitenkaan kuulu kuvioon. Kun neuvotellaan, niin neuvotellaan.
Neuvottelujen tavoitteena ei ole nöyryyttää vastapuolta, vaan päästä sopuun. Herrasmiesten ja -naisten laji siis!
Neuvottelujen tavoitteena ei ole iskeä vyön alle tai nöyryyttää vastapuolta, vaan päästä sopuun. Herrasmiesten ja -naisten laji siis!
– Toisinaan takaraja paukkuu ja mennään sopimuksettomaan tilaan. Tällöin työntekijäjärjestöt alkavat väläytellä painostustoimia, ja siinä vaiheessa työnantajapuolellakin yleensä löytyy neuvotteluhaluja, kertoo Karrasch.
Jotta neuvotteluista ylipäätään tulisi valmista, on neuvottelijoilla oltava riittävät valtuudet hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Lisäksi neuvottelijoiden on tunnettava perin pohjin neuvottelun kohteena oleva sopimus.
– Kolmanneksi on osattava kuunnella toisia ja ymmärrettävä myös vastapuolen näkemyksiä. Malttiaan ei kannata koskaan menettää, sillä siinä oma pää sumenee ja vastapuoli näkee, että toinen on pulassa.
Karraschin mielestä myös aiempi neuvottelukokemus ja realiteettien taju ovat suureksi avuksi neuvotteluissa.
Tahto ratkaisee
Neuvottelijat vahvistavat neuvotteluratkaisun nimikirjaimillaan ja kädenpuristuksella.
Neuvottelujen loppumetreillä kumpikin osapuoli joutuu tinkimään joistain tavoitteistaan mutta vastavuoroisesti ne myös saavat läpi joitain.
– Viime kädessä lopputuloksen ratkaisee jäsenistön tahto. Se, kuinka valmis jäsenkunta on mahdolliseen työtaisteluun ja arvio siitä, mikä on liiton painostustoimien vaikuttavuus, sanoo Karrasch.
Kun neuvottelutulos on sitten saavutettu, vahvistavat osapuolet sen nimikirjaimillaan, eivät allekirjoituksellaan. Sen jälkeen ratkaisuesitys menee niin työnantajien kuin ammattiliittojen hallintoelimille hyväksyttäväksi tai hylättäväksi.
Lopussa kiitos seisoo?
– Eipä juuri. Kertaakaan ei ole tultu kehumaan, kuinka hyvän sopimuksen saitte taas aikaan, mutta sopimukseen pääsystä on kyllä toisinaan onniteltu.
Lue lisää sopimusneuvotteluista liiton verkkosivuilta.