Joidenkin mielestä kuntatyöntekijä on kunnallispolitiikan tuhlaajapoika. Toisten mielestä kokemus kuntatöistä tuo viisautta olla vastuullinen päättäjä.
Neljä JHL:ään kuuluvaa kuntatyöntekijää ja kunnallispoliitikkoa, Kari Yksjärvi Jyväskylästä, Sirkka-Liisa Kähärä Vantaalta, Jouni Lehto Raumalta ja Riitta Romu Riihimäeltä, ovat yksimielisiä: kuntatyöntekijä on vastuullinen päättäjä, joka ajaa koko kunnan asiaa.
– Hyödyt ovat suurempia kuin haitat. Kun ihminen tuntee kunnallisen työnteon, hän ymmärtää silloin paremmin, miten kunnan työn tulosta voi kehittää ja parantaa, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja Palokan sairaalan laitosmies Kari Yksjärvi sanoo.
Sirkka-Liisa Kähärä on sairaanhoitaja, ja hän työskentelee Vantaan kaupungilla sosiaali- ja terveysalan projektisuunnittelijana. Hän korostaa, että paine sairaanhoidon resurssien parantamiseen tulee enemmän palveluiden käyttäjiltä ja äänestäjiltä kuin kunnan työntekijöiltä.
– Kun itse olen sosiaali- ja terveysalalla töissä, niin paineet lisätä vakansseja tai resursseja tulevat kyllä ihan tavallisilta kansalaisilta. Ei siinä itse tarvitse juuri suutaan aukaista, vaan se on yleisellä tasolla tämä tarve havaittu, Kähärä sanoo.
Kähärä ja Yksjärvi korostavat, että terveyspuolen työntekijöinä he eivät saa olla sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniä. Myös tarkastuslautakunnan jäsenyys on rajattu. Mikäli kuntatyöntekijä on pääluottamusmies, myös paikka kunnan- tai kaupunginhallituksessa on nykyisen kuntalain mukaan poissuljettu.
– Valtuustotyötä ei pitäisi mielestäni rajata millään muotoa, koska siinä käsitellään kuitenkin niin ylätason juttuja, Yksjärvi toteaa.
Kähärä on samoilla linjoilla. Hän korostaa, että valtuustossa käsitellään strategisia kysymyksiä, jolloin mahdollisuudet kapeaan oman edun tavoitteluun ovat pienet.
– Meillähän ei Vantaalla valtuustossa päätetä esimerkiksi koulutilojen tai terveysasemien lakkauttamisista. Ne asiat jäävät lautakuntaan, Kähärä toteaa.
Suomessa eturivin tutkimusta
Kunnan omien työntekijöiden toimintaa kuntapäättäjinä on tutkittu akateemisessa maailmassa suhteellisen paljon meillä ja muualla. Suomalaistutkijat ovat aihepiirin tutkimuksessa eturivissä.
Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT julkaisi vuosi sitten tutkimuksen, miten kunnan oma työntekijä toimii eri tavalla kunnanvaltuutettuna verrattuna muihin valtuutettuihin.
Tutkimuksessa käytettiin apuna tilastotieteellisiä malleja, ja tutkimus sai kesällä kansainvälistä huomiota, kun se hyväksyttiin julkaistavaksi arvostetussa tiedejulkaisussa American Political Science Review’ssa.
Eroa löytyi siitä, onko viimeinen valtuustopaikan saanut yksityissektorilta vai kuntasektorilta.
– Niissä kunnissa, joissa se viimeinen valittu on kuntasektorilta, julkiset menot kasvoivat.
Jaottelimme kuntatyöntekijät lisäksi karkeasti sosiaali- ja terveyspuolen sekä muiden kunta-alojen työntekijöihin. Jos valtuutettu oli sote-alalta, kasvoivat silloin nimenomaan sote-alan menot, VATTin johtava tutkija Janne Tukiainen sanoo.
Viimeinen pääsee ”tuurilla läpi”
Tutkijat selvittivät, miten kunnan- tai kaupunginvaltuustoon valittu viimeinen valtuutettu vaikuttaa kuntabudjettiin. Ajatuksena tutkijoilla oli, että viimeisen kuntapäättäjän kohdalla on sattumanvaraista, kuka tulee valituksi. Tämä on tutkimusasetelman vinkkelistä hedelmällistä.
– Puolueiden sisällä viimeinen valtuustopaikka jaetaan arpomalla tai hyvin pienillä marginaaleilla. Jos kuvitellaan, että vaikkapa Närpiössä Kokoomus saa viisi paikkaa valtuustoon, niin voi olla, että viides ja kuudes ehdokas ovat saaneet saman verran ääniä, Janne Tukiainen sanoo.
Tällöin ”nimet pannaan hattuun” ja suoritetaan arvonta.
– Toisaalta jos eroa on vain yksi ääni, niin silloinkin viimeisen ja toiseksi viimeisen ehdokkaan välillä ero selittyy sattumalla. Näin ollen ajattelimme, että viimeisen valitun valtuutetun kohdalla kyse on tavallaan satunnaiskokeesta. Silloin on päässyt ”arpomalla valtaan”, Tukiainen toteaa.
Tutkijat katsoivat tilanteita, joissa arvontatilanteessa viimeinen ja toiseksi viimeinen valittu ovat yksityis- ja julkisen sektorin työntekijöitä. Yhdessä kunnassa ”valittiin hatusta” kuntapuolen henkilö ja toisessa yksityisen puolen tekijä.
– Kun olimme tavallaan satunnaistaneet otoksen, voitiin lähteä hakemaan kunnollisia syy–seuraussuhteita. Asetelma oli ainutlaatuisen hyvä, ja siksi tämä tutkimus on saanut kansainvälistä huomiota, Tukiainen toteaa.
Menojen lisäys voi olla hyvästäkin
Janne Tukiainen korostaa, että tutkimustulosten valossa on kiistatonta, että kunnan omien työntekijöiden lisäys kunnanvaltuustossa lisää kuntien menoja.
– Jos keskimääräiseen 27 valtuutetun kuntaan valitaan yksi kuntatyöntekijä enemmän, se vaikuttaa kunnan kokonaismenojen kasvuun yhdellä prosentilla. Tämä voi olla iso tekijä siinä, miksi kuntien väliset menoerot ovat niinkin isoja Suomessa.
Tutkijoiden mukaan kyse ei kuitenkaan ole oman edun tavoittelusta.
– Voi olla, että jos kunnanvaltuustoon valitaan sairaanhoitajataustainen, niin hän ihan aidosti kokee, että sairaaloissa tarvitaan lisää rahaa. Hän ei siis välttämättä ole oman edun tavoittelun takia ohjaamassa enemmän rahaa sairaaloille kuin vaikkapa kouluille, Tukiainen selostaa.
Tutkimustulokset eivät myöskään anna selviä viitteitä, että menojen kasvattaminen olisi huono asia sinällään. Myös aliresursointi voi synnyttää tehottomuutta, jolloin resurssien kasvattaminen voi parantaa kuntapalvelun tuottavuutta. Lisäsatsaukset ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ovat tyyppiesimerkkejä kulueristä, jotka lopulta tuovatkin säästöjä.
– Kotikuntansa kunnanvaltuutetuksi valittu sairaanhoitaja voi tietää hyvin, missä terveydenhuollon kohteessa lisärahaa aidosti tarvitaan. Silloin tämä rahankäytön lisäys on
järkevää. Voi olla, että rahanlisäyksessä on kyse pyyteettömästä toiminnasta, Tukiainen sanoo.
Hän kuitenkin huomauttaa, että tutkimustulokset eivät poissulje oman edun tavoittelun mahdollisuutta.
– Voi olla myös niin, että rahanlisäyksen taustalla on pyrkimys parantaa oman työpaikan asemaa. Tutkijoina me emme kuitenkaan voi sanoa, kummasta on kysymys.
Miten yksi valtuutettu voi vaikuttaa?
Tutkijat hämmästyivät itsekin, miten yksi kunnanvaltuutettu voi vaikuttaa niin paljon kunnan budjettiin. Kyseessä on kuitenkin valtuuston ”pahnanpohjimmainen” eli viimeisenä valittu.
– He eivät ole kunnassa mitään suuria päätöksentekijöitä, eli he eivät saa kovin merkittäviä lautakuntapaikkoja tai puheenjohtajuuksia, Tukiainen huomauttaa.
Yksi ilmiötä selittävä tekijä liittyy Tukiaisen mukaan puolueen kokoon ja valtuuston voimasuhteisiin. Jos nimittäin viimeisenä valittu tulee valtuuston suurimmasta puolueesta, hänelle kasautuukin suhteellisen paljon valtaa.
Asiaan vaikuttaa myös se, että kunnanvaltuustot ja etenkin valtuustoryhmät ovat yleensä pieniä. Valtuustoryhmän sisällä jo yhdenkin kuntatyöntekijän lisäys voi muuttaa suurimman valtuustoryhmän linjauksia.
– Viimeinen voi vaikuttaa puolueensa kantaan. Ja jos puolue on kunnassa isoin, se vaikuttaa myös koko kunnan politiikkaan.
Tutkimustulos näyttää siis osoittavan, että kunnan työntekijää kuunnellaan valtuustoryhmissä herkällä korvalla.
Pallo on äänestäjillä
Kunnassa työskentelevät kunnanvaltuutetut korostavat itse, että loppujen lopuksi kyse on äänestäjien valinnasta. Äänestäjät luottavat kuntien työntekijöiden asiantuntemukseen kuntapolitiikassa, koska antavat heille äänensä.
– Ehdokkaitahan on kuntavaaleissa vaikka kuinka paljon. Jos äänestäjät katsovat, että he haluavat kunnan työntekijöitä äänestää, niin mielestäni se kertoo, että äänestäjien mielestä tämä ei ole ongelma, kunnanvaltuutettu Jouni Lehto Raumalta sanoo.
Ammatiltaan Lehto on Rauman kaupungin kenttämestari.
Riihimäen valtuutettu Riitta Romu on Lehdon kanssa samaa mieltä.
– En näe, että Riihimäellä kunnan työntekijät lähtisivät kovin yli-innokkaasti ehdolle, mutta valituiksi heitä tulee enemmän. Ehkäpä äänestäjät kokevat, että kunnan työntekijät tietävät kunnasta enemmän, ja siksi äänestävät heitä mieluummin, hän sanoo.
Romu työskentelee Riihimäen kaupungilla päivähoidon ohjaajana.
Joissain maissa kuntatyöntekijöiden oikeutta asettua ehdolle kunta- tai paikallisvaaleissa on rajattu. Romu ja muut kolme tähän artikkeliin haastateltua kuntapäättäjää vastustavat ajatusta jyrkästi.
– Olen sitä mieltä, että tällainen rajaaminen ei olisi viisasta. Kunnan työntekijät ovat samanlaisia kunnan ja yhteiskunnan jäseniä kuin kuka muu tahansa, Romu sanoo.
– Kaikilla kuntalaisilla on oikeus hakeutua päätöksentekoon demokraattisen järjestelmän kautta riippumatta siitä, missä on töissä. Kansalaisten yhdenvertaisuuden kannaltakin näin on hyvä, toteaa puolestaan Sirkka-Liisa Kähärä.
Jouni Lehdon mielestä kuntatyöntekijöiden sysääminen syrjään tekisi kunnan päätöksistä huonompia.
– Kunnan työntekijät kyllä tietävät tarkkaan, millaisia käytännön vaikutuksia eri päätöksillä on. Emme ole niin paljon luulopuheiden varassa kuin he, jotka eivät työskentele kunnassa. Tiedämme, mikä arki täällä kunnassa on. Se antaa erinomaisen tietopohjan kunnan asioiden hoitamiseen, Lehto toteaa.
Pitääkö lakeja muuttaa?
Tutkija perää valtionhallinnolta ja maan hallitukselta tarkempaa analyysiä ja toimenpiteitä.
– Tutkimustuloksemme opettaa sen, että jääviysrajoja ei ainakaan kannata löysentää. Täytyisi esimerkiksi miettiä, että onko ”ok”, että jonkun kunnan koulun rehtori saa istua normaalisti valtuustossa, kun valtuusto päättää hänen koulunsa lakkauttamisesta, Janne Tukiainen sanoo.
– Kolikon toinen puoli on, että kuntatyöntekijöitä on 20 prosenttia työväestöstä. Ei tietenkään viidennestä palkansaajista voi sulkea demokraattisen prosessin ulkopuolelle, Tukiainen summaa.
Kuntalakia on juuri uudistettu. Se astui voimaan kesäkuun alusta. Siinä on kiinnitetty lisähuomiota kunnan maankäyttöön, elinkeinoelämään ja ulkoistuksiin liittyviin eturistiriitoihin. Sen mukaan kunnan päätöksenteon kannalta keskeisillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on velvollisuus tehdä sidonnaisuusilmoitus, joka julkaistaan netissä.
Tällaisia henkilöitä ovat kunnanhallituksen ja kaavoitusasioita hoitavan toimielimen jäsenet, valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajisto, pormestari, apulaispormestari, kunnanjohtaja sekä kunnanhallituksen ja lautakuntien esittelijät.