Kati löysi lastenkodista elämälleen suunnan 15 vuotta sitten, sillä ohjaajat asettivat rajat. Nuoria sijoitetaan lastensuojelulaitoksiin muun muassa psyykkisten ja päihdeongelmien takia. Kuinka ohjaajat voivat sanella heille tarvittavia rajoja, kun eivät saa puuttua edes rahankäyttöön?
Katin koulunkäynti alkoi tökkiä, kun hän oli seitsemännellä luokalla. Ei vain huvittanut.
– Koulunkäynnin sijaan tuli juotua viinaa ja tehtyä muuta typerää, Kati (nimi muutettu) sanoo.
Kahdeksannella Kati jäi luokalle ja käytännössä lopetti koulunkäynnin.
– Olin ihan pihalla, eksynyt. Minulla ei ollut ymmärrystä oikein mistään. En tiennyt, mitä kannattaisi tehdä ja mitä ei. Minusta tuntui, etteivät minun asiani kiinnostaneet ketään.
Aikuiset välittivät oikeasti
Ensin Kati sijoitettiin Helsingin Herttoniemeen ensihoitolaitokseen odottamaan paikkaa ja sitten Lohjan maaseudulla sijaitsevaan Outamon lastenkotiin.
Aluksi Katia ärsytti olla Outamossa, mutta pian hän oivalsi, että siellä oli oikeasti välittäviä aikuisia.
– Minua pystyttiin auttamaan. Sieltä oli surku lähteä kotiin. Ajattelin, että enhän minä pärjää missään, kun siellä oli niin hyvät oltavat.
Kesällä lastenkodille hankittiin jopa lampaita. Kati ei aina edes halunnut lähteä kotilomille kavereitaan tapaamaan, vaan jäi mieluummin Outamoon. Katin koulumenestys parani ja hän kävi Outamossa kahdeksannen ja yhdeksännen luokan.
– Oli minulla sielläkin heikkoja aineita, mutta sain ruotsista stipendin!
”Miksei kadulla muka voi elää?”
Kati on yksi kymmenistätuhansista lapsista, jotka kasvavat ainakin osan elämästään lastenkodissa. Hänen peruskouluajoistaan on nyt 15 vuotta.
Kun Kati asui Outamossa, lastensuojelun hoitajilla oli nykyistä laajemmat oikeudet asettaa lapsille rajoja. Tässä jutussa kerrotaan myöhemmin, mitä Katille kuuluu nykyään.
– Lapset eivät välitä huonoista todistuksista. He kysyvät, miksei kadulla voi elää, sossuhan maksaa.
Ensin on kuitenkin syytä kysyä: Miten ohjata vaikeahoitoiset lapset käymään koulua, kun kotilomia ei saa peruuttaa eikä taskurahoihin voi puuttua? Tätä ihmettelee keväällä lastenkodista eläkkeelle jäänyt Riitta Itänen.
– He eivät välitä siitä, että tulee huonoja todistuksia. He kysyvät, miksei kadulla muka voi elää, sossuhan maksaa, Itänen sanoo.
Lintsaaminen koulusta lisääntyi huomattavasti, kun lastenkodissa siirryttiin käytäntöön, jossa puhelinta ei oteta lapsilta yöksi pois. Lapset viihdyttivät itseään kännykällä yötä myöten eivätkä jaksaneet aamulla mennä kouluun.
Jos lapsi ei siis halua mennä kouluun, hän jää huoneeseensa.
Lastensuojelun tehtävä on ohjata nuoret oikealle polulle. Suuri kysymys kuuluu: millä keinoin?
Lue Motiivin juttu lastenkodissa työskentelevän JHL:läisen Mika Honkalammin työstä: ”Mä tapan sut”, lyömistä ja uhkailua teräaseella – tätä on lastenkodin arki
Lukuisia huomautuksia
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin määräyksestä on viimeisen vuoden aikana tarkastettu 16 lastensuojelulaitosta. Tarkastuksissa on kuultu yli sataa lasta.
Huomautettavaa on riittänyt. Esittelijäneuvos Tapio Räty oikeusasiamiehen toimistosta sanoo, että suurin ongelma on rajoitustoimenpiteitä koskevien päätösten puuttuminen tai puutteellisuus.
Rajoitustoimenpiteitä ovat muun muassa liikkumisvapauden ja yhteydenpidon rajoitukset. Sakslin kertoi Ylelle marraskuussa haluavansa, että lastensuojelua kehitetään niin, että rajoitustoimenpiteistä tulee poikkeus.
– Pidän erittäin tärkeänä sitä, että rajoitustoimenpiteitä käyttävissä paikoissa olisi ohjelma, jolla vähennettäisiin pakkokeinojen käyttöä, Sakslin sanoi Ylelle.
Tarkastuspöytäkirjoissa huomautetaan, että rajoitustoimenpiteitä ei koskaan saa käyttää rangaistuksena. Jos lapsen kotiloma perutaan, oikeusasiamiehen tulkinnan mukaan kyse on sekä liikkumisvapauden että yhteydenpidon rajoittamisesta.
Niistä on tehtävä lakiin perustuva päätös. Laitoksia huomautetaan myös esimerkiksi kiellosta poistua laitoksen alueelta.
Pöytäkirjassaan apulaisoikeusasiamies puuttuu myös lasten henkilötarkastuksiin ja -katsastuksiin. Lapsia ei saa riisuttaa. Jos lasta käsketään riisumaan vaatteensa, hänen on saatava suojata kehonsa vähintään isolla pyyhkeellä tai sermillä tai riisuutua erillisessä huoneessa, Tapio Räty selvittää.
Riitta Itänen kertoo, että nykyään lapset onnistuvat tuomaan huumeita hänen entisen työpaikkansa erityisosastoille eli päihdeyksiköihin. Perusosastoilla huumeita esiintyi jo aikaisemmin, koska kotilomilta palaavia lapsia ei ole koskaan pystytty tarkastamaan perusteellisesti.
Rikosilmoitus koulukodista
Tänä vuonna otsikoihin on noussut Nuorten ystävät -palvelut oy:n Muhoksella ylläpitämä Pohjolakoti, josta apulaisoikeusasiamies teki heinäkuussa poliisille tutkintapyynnön.
Sanomalehti Kalevan mukaan keskusrikospoliisi selvittää, ovatko koulukodin toiminnassa mukana olleet henkilöt syyllistyneet pahoinpitelyyn, vapaudenriistoon tai virkavelvollisuuden rikkomiseen. Esitutkinta jatkuu edelleen. Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisaario Ari Soronen sanoo Motiiville, että tutkinta valmistunee keväällä.
Oikeusasiamiehen toimistosta tutkinnan alla olevia asioita ei ole kommentoitu. Tarkastuspöytäkirjassaan apulaisoikeusasiamies pitää lainvastaisina Pohjolakodin menettelyjä lapsen kiinnipitämisessä sekä eristämiseen ryhtymisessä ja toteuttamisessa.
Joulukuun alkupuolella apulaisoikeusasiamies antoi ratkaisunsa Pohjolakodin selvityksestä tehdyistä korjaustoimenpiteistä. Ratkaisussaan Sakslin huomautti, että lastensuojelulaitos ei voi jättää noudattamatta lakia, vaikka kokisi, ettei lastensuojelulaki tarjoa riittävästi keinoja.
Hän kiinnitti myös huomiota laitoksen velvollisuuteen huolehtia, että henkilökunta osaa soveltaa lainsäädäntöä ja toteuttaa rajoitustoimenpiteitä. Hän myös pyysi Pohjolakotia toimittamaan suunnitelman rajoitustoimenpiteiden vähentämisestä.
Marraskuussa apulaisoikeusasiamies huomautti erästä perhekotia siitä, että se oli tehnyt rikosilmoituksen tytöstä, joka antoi positiivisen huumeseulan. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan rikosilmoitukset eivät voi olla automaattisia, vaan lapsen etua on harkittava kussakin tapauksessa. Tässä tapauksessa rikosilmoitus ei ollut lapsen edun mukainen.
Tarkastuksesta hyvä vuoropuhelu
Viime syksynä apulaisoikeusasiamies tarkasti Helsingin kaupungin ylläpitämän Outamon lastenkodin. Outamon JHL:läinen luottamusmies Ari Paavola pitää tarkastusta hyödyllisenä käyntinä, joka johti hyvään vuoropuheluun.
– Huolenpito ja itsemääräämisoikeus eivät ole ansiosidonnaisia, vaan ne kuuluvat lapsille.
Hän kertoo, että tarkastuksen jälkeen lastenkodissa on hienosäädetty työtä ja perusosastoilla on hieman lisätty henkilöstömitoitusta eli henkilökunnan määrää hoidettavaa kohden. Tarvittavat virkapäätökset tehdään heti.
– Kasvatuksellisia seuraamuksia ei ole. Meillä ei ole mitään sellaista rangaistuksellista. Huolenpito ja itsemääräämisoikeus eivät ole ansiosidonnaisia, vaan ne kuuluvat lapsille.
Paavola huomauttaa edustavansa haastattelussa myös työnantajaa.
Kun rajoitustoimenpiteitä joudutaan tekemään, ne perustuvat Paavolan mukaan lakiin. Hän kuitenkin myöntää, että olemassa olevien keinojen käyttöä opetellaan edelleen.
Vointia parantamalla kouluun
Outamoon saapuva lapsi on tyypillisesti kadottanut arjen hallinnan. Osa oireilee päihteillä, jotkut ovat tehneet rikoksia. Toisilla on sen tyyppisiä ihmissuhdevaikeuksia, että he ajautuvat huonoon seuraan. Heillä voi olla psyykkisiä ongelmia, Paavola kuvailee.
– Meidän tehtävä on katsoa, mikä johtuu mistäkin, auttaa nuorta löytämään omat voimavarat ja tukea kasvua ja kehitystä.
Alhainen koulunkäyntiaktiivisuus tai koulua käymättömyys ei Paavolan mukaan ole lasten ensisijainen ongelma, vaan väärään suuntaan ohjaavat muut asiat. Ensisijaisiin ongelmiin pyritään vaikuttamaan yksilöllisen työn kautta.
Ulkoisia motivointikeinoja voi tietysti keksiä: onnistuneesta koulupäivästä voi vaikka korottaa viikkorahaa kahdella eurolla. Enemmän on kuitenkin kyse siitä, että nuoren kokonaistilannetta parannetaan, jolloin nuoren motivaatio ja ymmärrys asian tärkeydestä lisääntyvät.
– Meidän on pystyttävä vastaamaan lapsen syvimpiin tarpeisiin. Jos siinä onnistutaan, voidaan odottaa koulumotivaatiotakin.
”Minä kuuntelen, he kuuntelevat”
Lastenkodin ohjaajille oma persoona on keskeinen työväline. Työ perustuu luottamukseen. Kaikilla on samat toimintatavat ja päämäärät, mutta kukin tekee työtä omalla tavallaan. Paavolan mukaan nuoret tavoitetaan aitoudella.
– Olen sanonut nuoremmille kollegoille, että minä kuuntelen nuoria, he kuuntelevat minua, minä arvostan heitä, he arvostavat minua. Periaatteet ovat yksinkertaiset ja toimivat oikeasti. Yksi periaate on, että kohtelen näitä lapsia niin kuin toivoisin omaa lastani kohdeltavan, ja suhteet muodostuvat lämpimiksi.
Paavola pitää työtä tuloksellisena. Helsingin kaupungin teettämässä tutkimuksessa kolmannes nuorista sanoi saaneensa merkittävää hyötyä Outamon jaksosta. Monia on pystytty auttamaan, mutta ei aivan kaikkia. Lähes kaikki saavat peruskoulun päättötodistuksen, joko Outamosta tai kotipaikkakunnaltaan.
– Kun lähdetään toimenpiteisiin, niiden täytyy olla suhteessa asian vakavuuteen.
Lapset yritetään ensisijaisesti saada ymmärtämään, että päihteitä ei kannata edes yrittää tuoda mukanaan. Asiaan puututaan, jos alkoholin tai huumeiden käyttö on ilmeistä tai siitä on vahva epäilys. Paavola huomauttaa, että on äärimmäisen tärkeää toimia ammatillisesti ja luottamusta herättävästi.
– Asiassa on tehty myös poliisiyhteistyötä, mutta kun lähdetään toimenpiteisiin, niiden täytyy olla suhteessa asian vakavuuteen.
Lastenkodin ohjaajilla on suuri valvontavastuu. Paavola on pohtinut, miten lasten oikeudet suhteutuvat hänen työhönsä.
– Meillä on odotus, että tulisi valtakunnallisia ohjeita valvontavastuun ja itsemääräämisoikeuden yhteensovittamisesta. Olemme suuressa juridisessa vastuussa ja kuitenkin lapsilla on merkittävä itsemääräämisoikeus. Näiden kahden välille pitäisi saada tasapaino.
Pelastakaa Lasten Anu Lehto: Laitoshoidossa olevat lapset ovat yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä kuin kuka tahansa lapsi. Sijaishuollon laitoshoidon kehittäminen on jäänyt kaiken muun alle. Voisiko asennoituminen laitoshoitoon alkaa muuttua positiivisemmaksi? #lastensuojelu
— Pelastakaa Lapset (@pelastakaalapse) December 14, 2018
Sijaishuolto on kuntoutustyötä
Varsinais-Suomessa toimiva Perhekuntoutuskeskus Lauste pyörittää toista Suomen kahdesta yksityisestä koulukodista. Yhteensä koulukoteja on seitsemän, viisi niistä valtion omistuksessa.
– Kohtelen näitä lapsia niin kuin toivoisin omaa lastani kohdeltavan.
Lausteen kehitysjohtaja Jussi Ketosen mielestä lastensuojelulaki määrittää tarkasti, miten pitää toimia.
– En usko, että lastensuojelun virkamiehelle voi enää antaa suurempia valtuuksia puuttua lasten perustuslaillisiin oikeuksiin. Meillä on esimerkiksi eristämisessä laajemmat oikeudet kuin psykiatrialla.
Se on hänestä huolestuttavaa, koska alalla on hyvin erilaisia toimijoita ja koulutustaustoja.
– On mennyttä maailmaa, että ei pääsisi kotilomalle, koska käyttäytyy huonosti.
Lausteella sijaishuolto on kuntoutustyötä. Suuri osa lastensuojelun asiakkaista on myös psykiatrian asiakkaita. Lapsilla on vakavia psyykkisiä ongelmia, traumoja ja päihdeongelmia. Sijaishuollon tehtävä on tarjota heidän tarvitsemaansa kuntoutusta, Ketonen sanoo.
– Meillä tehdään sijoitetun lapsen kanssa laaja- alaisesti töitä. Kuntouttava arki rakennetaan hänelle täällä.
Säännöt selväksi
Peruslähtökohta on, että kaikki tuntevat säännöt ja periaatteet. Yksittäisissä tilanteissa pyritään antamaan keskustelulle aikaa.
– Lapsi ei voi komentaa itseään olemaan käyttämättä päihteitä tai käyttäytymään tietyllä tavalla. Jos lapsen käytös muuttuu heti, kun hän astuu lastensuojelulaitoksen ovesta, on kysyttävä, mistä se kertoo, sanoo Jussi Ketonen.
– Sijaishuollossa lasta kuntouttaa turvallisuuden tunne.
Kun lasta pitää rauhoittaa esimerkiksi kiinnipidolla, hänen pitäisi Ketosen mukaan etukäteen tietää missä raja menee.
– Työntekijän pitää olla koulutettu suorittamaan kiinnipito. Jälkeenpäin tapahtunut käydään läpi lapsen kanssa.
Kun lapsi tulee Lausteen koulukotiin, hänelle tehdään turvallisuussuunnitelma. Lapsen ja hänen perheensä kanssa keskustellaan siitä, millaisissa tilanteissa lapsen ongelmat esiintyvät ja millaista apua hän itse toivoisi.
Saa harjoitella ja epäonnistua
Lausteen työ perustuu kognitiiviseen käyttäytymis terapiaan. Lapset oppivat itsehillintää ja tunteiden hallintaa.
Lausteella perheterapeutit tapaavat sijaishuollossa olevien lasten vanhempia säännöllisesti.
– Meillä saa harjoitella ja epäonnistua. Tällaisessa ympäristössä täytyy antaa lapsille ja perheille tilaa oireilla. Joidenkin lasten käytökseen kuuluu aggressiivisuus ja meidän on se kestettävä. Kun on tutkittu, mikä kuntouttaa lasta sijaishuollossa, niin se on turvallisuuden tunnem, Ketonen sanoo.
– Sijaishuollossa olevan lapsen yksin kuntouttaminen on puolittaista työtä, koska siinä perheympäristössä ongelmat syntyvät tai ilmenevät.
Ketosen mukaan vanhakantaiseen ajatteluun törmää yhä. Hoidollisen ja terapeuttisen ajattelun taso vaihtelee. Siksi määrätietoinen kouluttaminen on tärkeää. Myös työntekijöiden on saatava tukea työssään, esimerkiksi työnohjausta.
– Nykyään voidaan sanoa, että 30 vuotta sitten työhön liittyi kyseenalaisia toimintatapoja. Mitkä asiat ihmetyttävät 30 vuoden kuluttua? Jo se, että tunnustettaisiin, ettei kaikkea vielä tiedetä eikä nähdä, olisi askel eteenpäin. Suuri haaste on, että tehtäisiin tutkimukseen ja tietoon perustuvaa työtä.
#hkilastensuojelu'n #kokemusasiantuntijanuorten keskustelussa tuli esille lähiaikoina uutisoitu nuorten epäasiallinen kohtelu laitoksissa. Pitäisi myös muistaa, että on paljon nuoria, joita kohdellaan hyvin. #Lastenkoti on monelle koti,siellä olevat aikuiset tärkeitä/rakkaitakin. pic.twitter.com/kvpIGe4jlX
— Helsingin lastensuojelu (@hkilastensuoj) September 13, 2018
– Meille toimi keppi ja porkkana. Kun kävit koulussa, sait siitä jotain hyvää.
”Niiden lasten ei tarvitse edes mennä kouluun”
Palataan vielä Katiin. Hän luki syksyllä Helsingin Sanomien juttua, jossa kerrottiin, millaista Outamossa on apulaisoikeusasiamiehen käynnin jälkeen.
Katia puistatti.
– Se oli surullista luettavaa. Niiden lasten ei tarvitse edes mennä kouluun.
Hänelle motivaatio koulunkäyntiin löytyi kannustuksen avulla.
– Meille toimi keppi ja porkkana. Kun kävit koulussa, sait siitä jotain hyvää.
Hyvä lastenkodinohjaaja on Katin mielestä kiinnostunut ja empaattinen – ei robotti, joka tekee töitä vain saadakseen liksan käteen.
Suoritettuaan Outamossa peruskoulun Kati alkoi opiskella lähihoitajaksi ja muutti toisen outamolaisen kanssa jälkihuoltoasuntoon Jakomäen lähiöön Helsinkiin. Noin vuoden päästä hän sai kaupungin vuokrakämpän. Hän valmistui ajallaan ja työllistyi heti erääseen harjoittelupaikkaansa.
Siellä hän viihtyi yksitoista vuotta, kunnes vaihtoi viime vuonna työpaikkaa. Nyt hänellä on mies ja kaksi lasta.
– Ihan perusarkea, töitä ja lasten kanssa. Siinähän ne päivät, viikot ja vuodet menevät.
Jutussa on käytetty kuvituskuvia, jotka eivät liity jutussa mainittuihin henkilöihin tai paikkoihin.