Abdulkadir Mohamud huoltaa muistisairaiden vanhusten sängyt, pyörätuolit, hellat – ja mielen.
Muutaman neliön huone löytyy punaruskean tiilitalon katutasosta, suurkeittiön kupeesta. Keskellä on työpöytä ja reunoilla hyllyjä, jotka notkuvat liimapurkkeja, jakoavaimia, öljykanistereita ja kaikkea muuta sellaista, mitä seniorikodin huoltomies saattaa tarvita.
Abdulkadir Mohamudin, 40, virallinen tehtävänimike on käyttäjäpalveluvastaava, mutta tässä jutussa hän on huoltomies – sitä nimitystä hän itsekin käyttää.
Huoltomieheksi tai talonmieheksi JHL:läistä Mohamudia olisi ennen virallisestikin kutsuttu. Hän pitää huolta, että Pohjois-Helsingissä sijaitsevan Pakilakodin kellot ovat ajassa, pyykkikoneet pyörivät ja asukkaat nukkuvat turvallisissa sängyissä.
Ja ennen kaikkea, että muistisairaat seniorit saavat päiväänsä iloisen ihmiskontaktin.
Illat aikaa lapsille
Pieni huone on ollut Mohamudin valtakunta 12 vuotta. Täältä hän lähtee kierroksilleen sokkeloisen seniorikodin käytäville ja kolmeen muuhun helsinkiläiseen vanhainkotiin. Hänen työnantajansa on Helsingin Seniorisäätiö, jonka neljän yksikön sisähuollosta hän osaltaan vastaa
Aamulla Mohamud tarkistaa tietokoneeltaan, mitä tehtäviä säätiön sisäiseen järjestelmään on kirjattu. Tänään korjausta odottaa neljä sänkyä.
Vuoteet, rollaattorit, pyörätuolit ja muut apuvälineet ovat yleisimpiä huollettavia. Sänkyjen toimivuus menee kaiken edelle. Osa asukkaista on vuoteenomia.
Pakilakodissa on 236 asukasta ja se jakautuu kahteen rakennukseen. Käytävällä toimiston lähellä on suuri varastohuone, josta huoltomies voi kätevästi noutaa esimerkiksi sänkyjen varaosat. Oven ulkopuolella taas odottelevat ostoskärryä muistuttavat metalliset rattaat.
– Sain olla äitini kainalossa, kun pakenimme sotaa. Siksi minulle on tärkeää auttaa vanhuksia.
Mohamud latoo kärryyn porakoneen, ruuveja ja meisselin, mittanauhan ja käsidesipumppujen telineitä. Sitten hän painaltaa hissillä yläkertaan ja pitkän käytävän läpi naapuritaloon.
Työtunteja on viikossa 37,5 ja työvuoro kestää kahdeksasta neljään.
– Onneksi! Pääsen viettämään illat lasteni kanssa.
Mohamudilla on kuusi lasta, joista nuorin on vuoden ikäinen. Pakilaan hän ajaa puolisen tuntia kotoaan Itäkeskuksesta. Seniorikodin huoltomiehenä hän pääsee yhdistämään vahvuutensa: kädentaidot, asiakaspalvelualttiuden ja auttamisen tarpeen.
Äiti opetti kunnioittamaan vanhuksia
Auttamiseen Abdulkadir Mohamud sai kutsumuksen lapsena. Nuorukainen haettiin perheineen Tansaniasta Suomeen 13-vuotiaana 1993. Isoveli oli jo täällä.
Tansaniaan perhe oli paennut sotaa Somalian Mogadishusta, Mohamudin synnyinkaupungista.
– Kaiken keskellä sain olla äitini kainalossa. Siksi minulle on nyt tärkeää, että saan auttaa mummoja ja pappoja. Kunnioitan vanhuksia syvästi, hän kertoo.
Suomen kielen nuori Mohamud oppi nopeasti. Hän kävi yläasteen Vuosaaressa ja valmistui Vallilan ammattikoulusta atk-asentajaksi. Huollettuaan vuoden ajan tietokoneita hän jäi työttömäksi ja kävi työvoimatoimiston jakeluauton kuljettajakurssin. Hän kuljetti pari vuotta kuorma-autolla Finnairin rahtitavaraa ja teki sitten töitä Helsinki-Vantaan lentoaseman rahtiterminaalissa.
Vuorotyö ei sopinut perheenisälle. Pitkät yksinäiset tunnit turhauttivat sosiaalista Mohamudia.
– Kuorma-autossa seuranani oli pelkkä radio. Koko elämä oli rekan sisällä! En pitänyt siitä ollenkaan.
Seniorisäätiöstä tuli työpaikka onnenkantamoisena, kun tehtävään alun perin valittu kieltäytyi. Työn ohella Mohamud suoritti kiinteistöhuoltajan ammattitutkinnon.
– Sosiaalinen yhteisö on tämän työpaikan paras puoli.
Mohamud on työpaikan hengenluoja, jolla ei koskaan ole niin kiire, ettei kollegoiden ja asiakkaiden kanssa ehtisi vaihtaa kuulumisia.
– Meillä on tiiviit suhteet, Mohamud kuvailee säätiön työyhteisöä.
Ympärillä puuhaa vanhustenhuollon ammattilaisia fysioterapeuteista siivoojiin, keittiöhenkilöstöön ja lähihoitajiin. Moni työkaveri ja yksi asiakaskin ovat pysyneet mukana alusta asti, 12 vuoden ajan.
– Sosiaalinen yhteisö on tämän työpaikan paras puoli.
Mohamud on työpaikan hengenluoja, jolla ei koskaan ole niin kiire, ettei kollegoiden ja asiakkaiden kanssa ehtisi vaihtaa kuulumisia.
– Meillä on tiiviit suhteet, Mohamud kuvailee säätiön työyhteisöä.
Ympärillä puuhaa vanhustenhuollon ammattilaisia fysioterapeuteista siivoojiin, keittiöhenkilöstöön ja lähihoitajiin. Moni työkaveri ja yksi asiakaskin ovat pysyneet mukana alusta asti, 12 vuoden ajan.
– Sosiaalinen yhteisö on tämän työpaikan paras puoli.
Jutustelu pelastaa päivän
Seniorikodin osasto 5:ssä odottaa yllätystehtävä. Asukas on vahingossa rikkonut vaatekaapin vetolaatikoston etupaneelin. Mohamud koputtaa oveen, tervehtii ja vaihtaa tilalle uuden.
Seuraavaksi korjausta odottaa yhteishuoneen seinäkello, jonka eräs asukas päätti illalla kunnostaa. Huoltomies nikkaroi kellon käyntiin ja vaihtaa samalla telineen viereiseen käsidesipumppuun.
Olohuoneessa muutama asukas viettää kevätpäivää television ääressä. Mohamud jutustelee Leenan kanssa.
– Ai olet Viipurista? Se on kuulemma hieno kaupunki! Pitäisi joskus mennä käymään.
Huoltomiehen leveä hymy tarttuu Leenaan. Tämä nyökkäilee innokkaasti.
Huoltomies juttelee iloisesti myös sellaisille asukkaille, jotka eivät enää vastaa. Muistisairaiden kanssa toimimisessa on lainalaisuutensa. Joillekuille on aina esiteltävä itsensä uudelleen.
– Eräs nainen kysyi kerran, olenko hänen poikansa, Mohamud muistelee.
Herttaisen kysymyksen takana piili traaginen vire, joka pätee moniin seniorikotien asukkaisiin ympäri maan.
– Osan luona omaiset vierailevat kerran vuodessa, jouluna. Hoitajat taas eivät kiireisinä päivinä aina ehdi kuin pakolliset toimet.
Silloin päivän voi pelastaa hymyilevä ja hetkessä läsnä oleva huoltomies. Joskus jutellaan syvällisiä, useimmiten vaihdetaan ajatuksia säästä tai lotosta.
– Erään miehen kädenpuristus juttuhetken jälkeen oli niin luja, että tunsin fyysisesti, kuinka tärkeää hänelle oli saada keskustella.
