JHL-opiston ja Voionmaan koulutuskeskuksen yhdessä järjestämä koulutus antaa lastenhoitajille valmiudet hakea varhaiskasvatuksen opettajaopintoihin.
Maailma muuttuu, vaatimukset sen mukana. Varhaiskasvatuslaki uudistui vuonna 2018 ja uhkaa jättää jopa 9 000 lastenhoitajaa työttömäksi. Parhaillaan moni lastenhoitaja punnitsee ammatillisia vaihtoehtoja: lähteäkö opiskelemaan varhaiskasvatuksen opettajaksi vai ottaako riski työn loppumisesta?
Jatkossa kahdella kolmesta päiväkodin työntekijästä tulee olla korkeakoulututkinto.
JHL ja Voionmaan opisto ottivat yhteistyössä viime syksynä ennakoivasti aimo harppauksen ja aloittivat korkea-asteen opintoihin tähtäävän valmentavan koulutuksen työelämässä oleville lastenhoitajille.
Motiivi tapasi kaksi helsinkiläistä lastenhoitajaa,
jotka tarttuivat innolla opiskelumahdollisuuteen heti, kun siitä saivat viime
kesän lopussa kuulla.
– Oikeastaan asian ratkaisi lopullisesti se, että Helsingin kaupunki tuli hienosti vastaan sekä lukukausimaksussa että palkallisten opintopäivien järjestämisessä, Pirjo Merenheimo ja Päivi Tukiainen kertovat.
Kumpikin on pitkän linjan lastenhoitajia ja työskentelevät samassa Päiväkoti Franzeniassa Helsingin Kalliossa.
Varhaiskasvatuksen muutoksia he ovat seuranneet läheltä jo vuosia. Vaatimukset ja velvoitteet ovat kasvaneet koko ajan, mutta palkassa se ei valitettavasti kuitenkaan ole näkynyt.
Motivaatio korkealla, vapaa-aika kortilla
Opinnoille oli selkeästi kysyntää. Hakijoita oli viime syksynä aloittaneeseen pilottikoulutukseen enemmän kuin voitiin ottaa.
– Aloittajia oli reilut neljäkymmentä, kertoo Voionmaan koulutuskeskuksen Kasvatustieteen linjan vastaava opettaja Moona Klemola.
Lähiopiskelupäiviä on kahdesti kuukaudessa, perjantaisin ja lauantaisin Tampereella ja Helsingissä JHL-opistolla. Koulutuksen kestoksi on laskettu keskimäärin puolitoista vuotta.
– Rankkaa, mutta antoisaa.
– Vapaa-ajan ongelmia ei todellakaan ole ollut, Pirjo Merenheimo toteaa.
Hän jatkaa, että työn ja perheen ohessa opiskelu on ollut vaativaa mutta samalla antoisaa. Esimerkiksi akateemisen kirjoittamisen opettelu on ottanut aikansa. Merenheimo kertoo, että opiskeluun on laskettu kuluvan keskimäärin noin 26,5 tuntia viikossa. Tukiainen vahvistaa, että monesti se toteutuukin:
– Kun lähdet jotain aihetta purkamaan, etsit siihen lähteet ja kirjat ja hiot tekstin oikeakieliseksi, niin yhtäkkiä huomaat, että kyllähän tässä aikaa taas meni tuntikaupalla.
Ettäkö keski-ikäinen nainen ei muka näissä opinnoissa pärjäisi? Päivi Tukiainen nauraa, että tuo alussa hieman takaraivossa kytenyt ajatus lensi hyvin pian romukoppaan.
– Silkkaa harhakuvitelmaa. Uskallan väittää, että opiskelumotivaatio on nyt suurempi kuin nuorena!
Molemmat kehuvat estoitta tiivistä opiskeluporukkaansa ja sen tarjoamaa vertaistukea. Moni asia hoituu myös jo omanlaiseksi muodostuneen huumorin siivittämänä.
Ajatuksia avartavaa
Moona Klemola kertoo, että joulukuussa kerätyn välipalautteen viesti oli selkeä. Koulutus on koettu opiskelijoiden omaa toimintaa tukevaksi, mikä oli tarkoituskin.
– Palautekommenteista kävi hienosti ilmi, että opinnot ovat myös kasvattaneet itseluottamusta, Klemola mainitsee.
Koska opintopolku on ensimmäinen laatuaan, on pilottiryhmällä luonnollisesti ollut vastassa jonkin verran alkuhaasteita. Klemola kiittää opiskelijoita kuitenkin hienosta joustamisesta alun kankeuksissa.
Opiskelijat toteavat, että opiskelu on herätellyt alusta asti mitä moninaisimpia ajatuksia.
– Omasta oppimisesta on alkanut tehdä uusia havaintoja. Huomaa, kuinka itse reflektoi asioita, Tukiainen miettii.
Antoisaa ja opettavaa on hänen mukaansa ollut etenkin se, miten eri tavalla omaa ja muiden toimintaa on oppinut näkemään ja tulkitsemaan. Myös sensitiivinen kohtaaminen arjen työssä lasten kanssa on noussut uudella tavalla esiin ja huomiot siitä, miten sitä voi parhaiten toteuttaa.
Jos ja kun opettajilta riittää positiivista kannustusta opiskelijoille, palaute on samantyylistä myös toiseen suuntaan. Sekä Merenheimo että Tukiainen kehuvat kilpaa, kuinka hyviä opettajia heillä on.
– Apua tietää saavansa aina. Eikä mitään kynnystä ole kysyä ihan mitä vaan.
Työnantajilta kaivataan tukea
Helsingin kaupungin palveluksessa olevat opiskelijat ovat siitä onnellisessa asemassa, että ensimmäisen vuoden kurssimaksuista työnantaja maksaa ison osan. Lukuvuoden hinta on 2 600 euroa, josta itselle jää maksettavaa 600 euroa.
– Toivomme myös jatkolukuvuodelle tukea ja samoin tuleville opiskelijoille, Pirjo Merenheimo pohtii.
Merenheimo ja Tukiainen pitävät vähintäänkin kohtuullisena sitä, että työnantaja rahoituspäätöstä tehdessään ottaisi järjen käteen ja
miettisi varhaiskasvatuksen kokonaistilannetta.
– Sekä opettajista että hoitajista on jatkuva pula. Kumpiakin pitäisi saada motivoitua lisää alalle, Merenheimo toteaa ja jatkaa.
– Tässä olisi nyt hyvä kohta osoittaa, että ainakin jotain halutaan tehdä asian eteen.
Myös Klemola heittää rahoituspalloa työnantajien suuntaan, muidenkin kuin Helsingin kaupungin.
– Olisi toivottavaa, että käytäntö leviäisi ja kaupungit osallistuisivat kurssimaksuihin. Tätä kanavaa pitkin kun työnantaja saa parhaassa tapauksessa muutamassa vuodessa pätevän varhaiskasvatuksen opettajan.
– Muidenkin kuin Helsingin kaupungin soisi osallistuvan kurssimaksuihin.
Jos Helsinki ei enää ensi syksynä avaa kukkaronnyörejä kurssimaksua varten, vaihtoehtona saattaa olla opiskelu avoimessa yliopistossa, mikäli sieltä vastaavia opintoja löytyy. Ratkaisu ei tässä vaiheessa vaikuta kaikkein houkuttelevimmalta.
– Itse koen että juuri tässä opiskelumuodossa olen saanut tosi paljon henkilökohtaista tukea ja neuvoa, joille etenkin näin alkuvaiheessa on ollut tarvetta, Tukiainen sanoo.
Jatko toivottavasti Helsingissä
Vaan entäpä sen jälkeen, kun kasvatustieteen perusopintoja on täynnä opetussuunnitelman mukaiset 25 opintopistettä ja aineopintoja 15?
Niin Merenheimo kuin Tukiainenkin tähtäävät eteenpäin ja aikovat jatkaa kasvatustieteiden tutkinto-opiskelijoiksi Tampereen yliopistoon.
– Tamperetta on meille väläytelty parhaana jatkoaskeleena. Siellä on mahdollisuus monimuoto-opiskeluun, joka olisi työssäkäyvälle paras vaihtoehto, Pirjo Merenheimo miettii.
Kummankin iso toive on, että myös Helsingissä avautuisi mahdollisuus opiskella tutkinto loppuun asti työn ohessa.