10.6.2020

Perhepäivähoitaja, laitoshuoltaja, koulunkäynninohjaaja ja moni muu: Näin sopimuskierros nostaa kuukausipalkkaasi – Montako perhepizzaa korotuksilla saa?

rahaa ja pizzoja

Paljonko kuntasektorilla työskentelevän JHL:läisen kuukausiansio nousee uuden sopimuskauden aikana? Keskimäärin kuusikymppiä, eli noin viiden perhepizzan verran. Jos henkilölle ei makseta paikallisesti neuvoteltavaa 0,8 prosentin erää, kuukausipalkka korottuu noin 45 euroa.

JHL laski, kuinka paljon liki kaksi vuotta (tarkalleen 23 kuukautta) kestävä kuntasektorin sopimuskausi tuottaa palkanlisää yleisimmissä liiton jäsenten ammateissa. Laskelma perustuu Tilastokeskukselta saatuihin tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvoon; joidenkin palkka saattaa ylittää keskiarvon, joidenkin puolestaan alittaa – ja se vaikuttaa korotusten suuruuteen ja ansiokehitykseen sopimuskauden aikana.

Mukana laskelmassa ovat täyttä palkkaa saavat kokoaikaiset työntekijät.

Ansiokehitys on laskettu seuraavista kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (kvtes) ammateista: perhepäivähoitaja, laitoshuoltaja, ravitsemistyöntekijä, koulunkäynninohjaaja (koulunkäyntiavustaja), välinehuoltaja ja lähihoitaja.

Ensimmäinen korotus euroina

Uuden kvtessin ensimmäinen korotus on 26 euroa, vähintään kuitenkin 1,22 prosenttia, ja se maksetaan 1.8.2020.

Sekalinjaisen korotuksen tehtäväkohtaisen palkan leikkauspiste on 2 131,15 euroa. Jos henkilön palkka on alle leikkauspisteen, korotus maksetaan euroina – jos taas yli sen, hänelle maksetaan prosentuaalinen korotus.

Otetaan lähempään tarkasteluun perhepäivähoitaja. Hänen tehtäväkohtainen kuukausipalkkansa on Tilastokeskuksen mukaan keskimäärin 1 841 euroa (lokakuu 2019). Niinpä perhepäivähoitajien kuukausiansio nousee elokuun alusta lukien 26 euroa, yhteensä 1 867 euroon.

Viisi perhepizzaa, ole hyvä!

Sopimuskauden toinen korotus on puhdaslinjainen prosenttikorotus, tasan yksi prosentti. Se maksetaan 1.4.2021, jolloin perhepäivähoitajan kuukausiansio nousee 18,67 euroa. Korotuksen jälkeen keskimääräinen palkka on 1 885,67 euroa.

Huhtikuun alussa 2021 tulee maksuun myös paikallisesti neuvoteltava erä, joka on 0,8 prosenttia palkkasummasta. Erän kohdentamisesta neuvotellaan työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen kesken, mutta mikäli yhteisymmärrystä ei synny, sen jakamisesta päättää työnantaja.

Paikallisesta erästä ei riitä jaettavaa kaikille. Niinpä jotkut ammattiryhmät voivat saada 0,8 prosentin korotuksen tai ylikin, toiset saavat jotain nollan ja 0,8 prosentin välillä, ja jotkut jäävät kokonaan ilman.

– Liiton pitäisi pyrkiä siihen, että perhepäivähoitajille maksettaisiin kiinteää kuukausipalkkaa.

Jos perhepäivähoitajalle maksetaan paikalliserä kokonaisuudessaan, se korottaa kuukausiansion 1 900,76 euroon. Silloin sopimuskauden korotukset nostavat perhepäivähoitajan kuukausipalkkaa yhteensä 59,76 euroa, eli suunnilleen viiden perhepizzan verran. Prosentteina korotukset ovat yhteensä on 3,25, eli taso on yleisen linjan mukainen.

Jos taas paikallisesti neuvoteltava erä ei kohdistu ollenkaan perhepäivähoitajiin, jää perhepäivähoitajan palkkakehitys noin 45 euroon kuukaudessa sopimuskauden aikana. Sillä on tyytyminen neljään perhepizzaan.

”Korotukset eivät päätä huimaa”

Näin korotuksia kommentoi varhaiskasvatuksen luottamusmies Päivi Karjalainen Tampereelta:

”Olen aina ollut sitä mieltä, että perhepäivähoitajien palkka on liian pieni työmäärään ja vastuuseen nähden. Mielestäni heidän tulisi saada muihin varhaiskasvatuksen hoitajiin rinnastettavaa palkkaa, koska perhepäivähoito on osa varhaiskasvatusta.

Sopimuskauden korotukset eivät päätä huimaa. Tampereella perhepäivähoitajat eivät ole pitkään aikaan päässeet osallisiksi järjestelyvaraerästä. Toivottavasti tulevassa jaossa perhepäivöhoitajat saisivat hieman lisää yleiskorotusten lisäksi, sillä muuten palkka nousee vain yleiskorotusten verran, eli muutamalla kympillä seuraavan kahden vuoden aikana.

Minusta liiton pitäisi pyrkiä siihen, että perhepäivähoitajille maksettaisiin kiinteää kuukausipalkkaa, eivätkä tulot riippuisi hoitopaikan hinnasta ja hoitolasten määrästä. Se on kallis ratkaisu, mutta sitä kohti pitäisi pyrkiä.”

Korotukset 45 tai 60 euroa

Oheisesta taulukosta käy ilmi sopimuskauden ansiokehitys jäsenten kannalta yleisissä kvtessin ammateissa.

kvtes-palkkataulukko

Sopimuskauden keskimääräinen ansiokehitys vaihtelee noin 60 eurosta 66 euroon. Näin on, mikäli paikalliserä 0,8 prosenttia maksetaan täysimääräisesti näissä ammateissa toimiville. Jos ei makseta, jää näiden ammattien palkkakehitys noin 45–48 euroon kuussa.

piirros ravitsemistyöntekijästä
Ravitsemistyöntekijän kuukausiansio nousee sopimuskauden aikana noin 60 euroa. Mikäli hänelle ei makseta paikallista järjestelyerää, on lopputulos noin 15 euroa vähemmän kuussa.

Löydät lisää esimerkkejä kvtessin eri ammattien kuukausipalkkojen kehityksestä tästä.

Avain-tes kuin kuntasopimus

JHL teki vastaavanlaisen laskelman muutaman Avain-työehtosopimukseen kuuluvan ammatin palkkakehityksestä. Avain-tessiä noudatetaan kuntien ja kuntayhtymien omistuksessa olevissa osakeyhtiöissä ja säätiöissä sekä kunnille palveluja tuottavissa yhtiöissä, järjestöissä ja säätiöissä.

Sopimuskausi on sama kuin kuntasopimuksissa, eli 1.4.2020–28.2.2022. Myös yleiskorotusten ja pakallisesti neuvoteltavan erän taso ja ajankohta noudattavat kvtessiä.

Avain-tessin ensimmäinen yleiskorotus on kvtessin tapaan sekalinjainen, ja sen leikkauspiste on sama kuin kunnissa, 2 131,15 euroa. Sen alittaville korotus maksetaan euroina (26 €), ja sen ylittävät saavat 1,22 prosentin korotuksen.

Entä sitten kiinteistönhoitaja?

Seuraavan laskelma pohjana on käytetty Avaintyönantajat AVAINTA ry:n tilastoimien tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvoa lokakuussa 2018. Mukana taulukossa ovat kiinteistönhoitaja, toimitilahuoltaja ja kokki.

avain-tes palkkataulukko

Otetaan esimerkiksi kiinteistönhoitaja, jonka keskikuukausipalkka on 2 052,63 euroa. Kun hän saa elokuun alussa 26 euron korotuksen, on kuukausipalkka 2 078, 63.

Ensi huhtikuun alussa palkka nousee prosentin, jolloin kuukausipalkaksi tulee 2 099,42 euroa.

piirros kiinteistönhoitajasta
Sopimuskorotukset nostavat kiinteistönhoitajan kuukausipalkkaa noin 60 eurolla. Jos paikallinen erä menee sivu suun, on tyytyminen noin 46 euron korotukseen sopimuskauden aikana.

Jos kiinteistönhoitaja saa vielä 0,8 prosentin paikallisen järjestelyerän, nousee kuukausipalkka 2 116,22  euroon. Tällöin kiinteistönhoitajan kuukausipalkka korottuu koko sopimuskauden aikana 63,58 euroa, eli viisi perhepizzaa ja pari juomaa päälle.

Prosentteina korotus on koko sopimuskauden aikana hiukan runsas kolme prosenttia.

Jos kiinteistönhoitaja jää nuolemaan näppejään, eikä saa paikalliserää, jää kuukausipalkan korotus noin 46 euroon sopimuskauden aikana.

”Vakautta kahdeksi vuodeksi”

Näin Avain-tessiä ja palkankorotuksia kommentoi Helsingin kaupungin vuokrataloyhtiön varapääluottamusmies Marko Lammi:

”Helsingin kaupungin vuokrataloyhtiössä Hekassa kiinteistönhoitajien palkankorotukset jäänevät kahden yleiskorotuksen varaan, eli kuukausipalkka korottuu noin 40-50 eurolla. Paikallisesti neuvoteltava 0,8 prosentin erä menee todennäköisesti palkkaepäkohtien korjaamiseen, eli käytännössä siivoojille.

Vaikka palkankorotukset ovat pieniä, on hyvä että saadaan sentään jotain. Aiemmin on ollut tarjolla nollakorotuksia ja kikyä – siihen nähden olen lopputulokseen melko tyytyväinen, mutta ainahan sitä enemmän toivoisi.

Myös sopimuskauden kesto 23 kuukautta on ok. Se tuo vakautta lähes kahdeksi vuodeksi.”