Andreas Lindhiä viehättävät leijalautailussa etenkin vauhti ja korkeat hypyt. Hän on myös vetänyt kursseja lajista kiinnostuneille aloittelijoille.
– Mikään ei vedä vertoja leijalautailun tarjoamalle vapaudentunteelle, Lindh kuvailee.
2000-luvun alussa purjelautailin Norjan Bergenissä. Paikalla oli myös muutama leijalautailija. He alkoivat hyppiä mastoni yli, ja se näytti niin hauskalta, että päätin siltä seisomalta vaihtaa lajia.
Opin leijalautailun perusteet lajia harrastaneelta kaveriltani. Sain myös ostaa hänen vanhan leijansa. Laji koukutti heti. Vauhti on yhtä kova leija- ja purjelautailussa, mutta leija tekee kyydistä tasaisemman. Leijalautaillessa on myös helpompaa saada lauta liukumaan veden pinnalla. Laji ei myöskään ole yhtä tuulenarka.
Lajin parissa aloitteleva tarvitsee leijan, ohjauspuomin, pumpun ja laukun. Perusvarusteisiin kuuluvat myös lauta ja valjaat, jotka kiinnitetään vyötärön ympärille. Siten koko kehon painoa voidaan tarvittaessa käyttää tuulta vastaan. Myös muutaman, eri olosuhteisiin soveltuvan märkäpuvun hankinta voi kannattaa. Päivät, joina voi leijalautailla shortseissa, ovat Suomessa aika harvassa.
Hyvät rannat kivenheiton päässä
Talvisin olen leijalautaillut merijäillä ja Lapin paljakoilla. Se ei kuitenkaan vedä vertoja 2–3 metrin aalloissa purjehtimiselle tai niissä hyppimiselle.
Minun hyppyni ovat noin 12 metriä korkeita, mutta todelliset ammattilaiset nousevat jopa 30 metriin. Adrenaliiniryöppyjen vastapainona on mukavaa edetä hissukseen ja nauttia kauniista maisemista. Mikään ei vedä vertoja leijalautailun tuomalle vapaudentunteelle.
Olen mukana pohjanmaalaisessa leijalautailuryhmässä Facebookissa. Kesäviikonloppuisin, jolloin tuulee 15–20 m/s, leijalautailukokoontumisiin voi tulla parikymmentä ihmistä. Useimmat asuvat Kokkolan ja Vaasan välillä, mutta joskus lautailijoita saapuu paikalle esimerkiksi Seinäjoelta, Jyväskylästä ja Tampereelta.
Ihmiset ovat valmiita ajamaan pitkiäkin matkoja leijalautaillakseen hienolla rannalla. Minulla on tuuria, sillä asun kahden lajille parhaiten sopivan suomalaisen rannan lähistöllä. Toinen sijaitsee Storsandissa Uudessakaarlepyyssä ja toinen Kokkolan lähistöllä Lohtajalla. Storsandissa on korkeat aallot, joissa voi tehdä hienoja hyppyjä, mutta Lohtajan ranta on monipuolisempi.
Ei vaadi huippukuntoa
Vaikka leijalautailu on yksilölaji, sen parista löytyy myös yhteisöllisyyttä. Lautailun ohessa on mukavaa hengailla rannalla ja pitää yhteisiä taukoja muiden harrastajien kanssa. Lisäksi turvallisuus paranee, kun surffaajat auttavat toisiaan. Muiden leijalautailua seuraamalla voi myös oppia uusia temppuja ja saada ideoita omaan lautailuun.
Vuosien saatossa olen vetänyt monta leijalautailukurssia vasta-alkajille. Laji ei vaadi huippukuntoa, mutta jos ei tiedä, mitä on tekemässä, voi loukata itsensä pahasti. Riskien minimoimiseksi lajista kiinnostuneen kannattaa ottaa yhteyttä kokeneeseen ohjaajaan ja käydä alkeiskurssi.
Leijalautailusesonki kestää huhtikuusta marraskuuhun, ja parhaina vuosina ehdin käydä lautailemassa 70 kertaa vuodessa. Haaveeni on päästä jonakin päivänä leijalautailemaan Mauin saarelle Havaijille. Olen kuullut, että siellä on ideaaliolosuhteet leijalautailulle. Ehkä toive toteutuu, kun seuraavan kerran täytän pyöreitä vuosia?
Kerro työstäsi!
Työskentelen yksin tulleiden pakolaislasten ja -nuorten parissa. Yritän opettaa heille tervettä järkeä. Se on paras työ, mikä minulla on koskaan ollut. Tunnen, että minulla on jotain annettavaa ja saan myös paljon takaisin. Lisäksi minulla on tosi hyviä työkavereita.
Mitä vahvuuksia sinulla on?
Uskallan laittaa itseni likoon töissä, mutta osaan tarvittaessa myös ohjata ja asettaa rajoja.
Miten yhdistät leijalautailun ja perhe-elämän?
Nykyään leijalautailen harvemmin ja suunnittelen reissut etukäteen. Aikaiset aamut ja myöhäiset illat toimivat parhaiten.