Ruokolahtelaiselle Timo Tanskaselle mehiläistarhaus on harrastus, elämäntapa ja pienimuotoinen lisäelinkeino. Välillä hän jahtaa emoa, kuhnureita ja työläisiä – ja joutuu korjailemaan karhun tihutöitä.
Ollaan Ruokolahden Huhtasenkylässä, Kielomäen tilalla, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Imatran keskustasta. Vajaan kolmen hehtaarin suuruinen metsittynyt tontti viettää kohti Immalanjärveä, mutta puiden välistä siintävää järvimaisemaa ei ehdi ihastelemaan, sillä pihanurmella odottaa yllättävä näky.
Kaksi astronauteilta näyttävää hahmoa häärii mehiläispesällä – sillä erotuksella että valkoisten avaruuspukujen sijaan yllä on vihertävät asut. Toinen heistä alkaa aukoa pesää ja nostella laatikoista puisia kehiä. Toinen juttelee lempeästi ympärillä pörrääville mehiläisille.
– Kyllä olette ahkeria, hän kehuu, kun mehiläiset lennähtävät pesäaukosta kohti maitohorsman ja villivadelman kukkia mettä hakemaan.
Viiksetkin mehiläisvahassa
Hunajan pääsatokauden korjuu alkaa elokuun alkupäivinä, ja kaksikko on tullut tarkastamaan, joko kennot ovat vahan peitossa. Vaha on varma merkki siitä, että hunaja on valmis kerättäväksi ja lingottavaksi.
– Kyllä, valmista on, sanoo miesääni tiheäkudoksisen silmikon takaa. Samalla tuoreen hunajan tuoksu täyttää ilman.
Silmikon läpi pilkottaa tukko punertavia partakarvoja ja vahatut viikset – mehiläisvahalla tietysti kuten myöhemmin käy ilmi. Viikset kuuluvat JHL:läiselle Timo Tanskaselle.
Toinen futuristiseen mehiläistenhoitajan suojahaalariin pukeutunut hahmo on Tanskasen vaimo Anu Tanskanen.
– Aikaisemmin käytimme pesäkäynneillä valkoisia puuvillahaalareita, mutta nämä kolminkertaisesta verkkokankaasta tehdyt ovat ilmavat ja suojaavat paremmin pistoilta, hän selittää.
Pistoilta mehiläisten hoitaja ei voi kuitenkaan kokonaan välttyä. Tanskasia mehiläiset tuikkaavat pistimellään keskimäärin kymmenen kertaa kesässä, joskus useamminkin.
Perustaidot opittiin kurssilla
Timo Tanskanen hurahti mehiläisiin noin viisi vuotta sitten. Tai oikeastaan se oli Anu, joka houkutteli miehensä viikonlopun mittaiselle mehiläisten hoitokurssille Jaakkiman opistolle.
Pian kurssin jälkeen Tanskaset kuulivat ikääntyneen parikkalalaisen tarhurin luopuvan edullisesti kalustostaan.
Ensin pihassa oli yksi pesä, sitten kaksi ja kohta viisi.
– Oli ajettava paikan päälle katsomaan, ja kotiin tultiin yhden mehiläispesän kanssa, Timo Tanskanen muistelee.
Tarkoitus oli, että pesän mehiläiset auttaisivat kotipihan marjapuskien ja hedelmäpuiden pölytyksessä. Seuraavana kesänä pihassa oli jo kaksi pesää, sitten viisi.
– Kokeneemmat tarhurit neuvoivat, että kannattaa hankkia ainakin muutama pesä talvitappioiden varalta. Muuten saattaa käydä niin, ettei kesällä ole tuotantopesää ollenkaan.
Viime kesänä ennätyssato
Kolmena ensimmäisenä kesänä pesät tuottivat tuskin yhtään hunajaa.
– Oli huonoja vuosia, surkeita kesiä, pari kertoo.
Toissa vuonna sato oli jo kohtalainen mutta varsinainen jättipotti osui vuosi sitten.
– Yksi pesä tuottaa keskimäärin 40 kiloa hunajaa vuodessa, mutta viime kesänä hunajaa tuli lähes tuplasti, kertoo Timo Tanskanen.
Kaksikko on myynyt hunajaa pihapiirin hunajapuodissaan, kaupitellut tutuille ja sukulaisille ja ollut lähiseudun tapahtumissa myymässä. Lisäksi he saivat hunajaansa myyntiin Vuoksenniskan, Imatrankosken ja Ruokolahden S-marketteihin ja Imatran Prismaan.
Tämän vuoden sato onkin sitten vaatimattomampi. Hunajaa tuli alkukesästä, mutta viileä ja sateinen heinäkuu verottaa pääsatoa.
Italialaiset vaihtuivat buckfasteihin
Neljänä ensimmäisenä vuonna Tanskasten tarhaamat mehiläiset olivat rodultaan italialaisia. Se on yleisin mehiläistarhauksessa Suomessa käytetty rotu. Viime kesänä ne vaihtuivat risteytyksen tuloksena syntyneeseen buckfast-rotuun.
– Meidän italialaiset alkoivat olla turhan päälle käyviä, tulivat silmille. Buckfastit ovat rauhallisempia ja pysyvät paremmin kakulla, Timo Tanskanen perustelee.
Muitakin muutoksia Kielomäen mehiläistarhalla on tapahtunut: aiemmin kaikki pesät sijaitsivat omalla tontilla Huhtasenkylässä mutta pariskunta halusi laajentaa tuotantoa, joten pesiä piti siirtää parempien mesiapajien ääreen.
– Nyt meillä on pysyvät tarhapaikat kahdella mansikkatilalla ja yhdellä omenatarhalla Ruokolahdella, Rautjärvellä ja Imatralla. Lisäksi niitä on muutamilla lähikylillä, kertoo Anu Tanskanen.
Kaikki pesät kiertääkseen pitää tehdä noin 40 kilometrin ajolenkki – niinpä harrastus on pikku hiljaa vaihtumassa työksi. Anu Tanskanen perusti sitä varten toiminimenkin, jotta asiat hoituvat oikein myös verottajan suuntaan.
– Tuntui haikealta, kun ensimmäisiä pesiä vietiin muualle, eivätkä kaikki mehiläiset olleet enää omalla tontilla silmien alla, kaksikko myöntää.
Nyt kotipihassa on enää yksi tuotantopesä ja jaoke, eli nuori pesä.
Puuhaa vuoden ympäri
Mehiläisten hoito tarjoaa puuhaa ympäri vuoden. Talvisin tarhaajat kunnostavat kalustoa, tekevät uusia puukehiä, langoittavat ja vahoittavat. Jo varhain keväällä on tarkastettava pesien kunto ja yhdyskunnan elinvoimaisuus ja lisättävä tarvittaessa pesään sokerilientä tai sokerimassaa mehiläisten ravinnoksi.
– Kerran Timo kiipesi savupiippuun hakeakseen karkuteille lähteneen mehiläisparven.
Satokauden aikana pesillä käydään viikoittain tarkastamassa emon toimintakyky ja varmistamassa tilan riittävyys. Kesän edetessä niihin tuodaan uusia kehiä hunajatuotantoa varten ja uusia pesäosastoja kennoineen, joihin emo voi munia.
Varsinkin alkukesästä mehiläiset pyrkivät parveilemaan, eli karkaamaan pesästä. Se on niille lajityypillistä käyttäytymistä, mutta pitää tarhaajat varpaillaan.
– Mehiläiset ottavat emon mukaan ja saattavat suunnata lähipuuhun ja kauemmaksikin etsimään uutta pesäpaikkaa. Timo on kerännyt parvia puista ja erään kerran jopa savupiipusta, kertoo Anu Tanskanen.
Karhu pesän kimpussa
Hunajan keruu ja linkous käynnistyvät juhannuksen tienoilla ja jatkuvat aina elokuun lopulle. Ennen linkousta kakun, eli kehän, päältä kuoritaan pois vaha. Sitten kakku laitetaan linkoon, jossa keskipakoisvoima irrottaa hunajan. Sen jälkeen se on helppo valuttaa astiaan, selkeyttää ja purkittaa.
Tarhaajien syys- ja talvitöihin kuuluu mehiläisille vahingollisen varroapunkin häätö pesien happokäsittelyllä. Käsittelyä ei voi tehdä satokauden aikana, sillä torjunta-ainetta ei saa päätyä hunajaan.
Punkit ja karhut ovat mehiläisetn pahimmat kiusalaiset.
Happokäsittely on syytä tehdä, vaikka Tanskasten mehiläisiä punkki ei olekaan kiusannut. Karhut sen sijaan kyllä.
– Karhujen määrä on täällä rajan pinnassa lisääntynyt, ja alkukesästä yksi löysi Rautjärvelle sijoitetun pesän ja hajotti sen, kertoo Anu Tanskanen.
Hunajan makuun päästyään karhut palaavat apajille, joten pariskunta joutui siirtämään kaikki lähiympäristön pesät parempaan turvaan.
Mikä mehiläisten hoidossa viehättää? Se selviää tästä videosta.
Anu kehittää ja markkinoi
Mehiläisyhdyskuntien elämää leimaa työnjako emon, työläisten ja kuhnurien kesken. Myös Tanskaset ovat jakaneet tilan töitä ja vastuita keskenään.
Koska isäntä toimii arkisin lastenhoitajana päiväkodissa, jää moni mehiläistarhaukseen liittyvä käytännön työ emännälle. Hän hoitaa myös tilan paperityöt ja hunajan sekä hunajavalmisteiden markkinoinnin ja vastaa uusien oheistuotteiden kehittelystä.
Myynnissä on tilan monikukkahunajan lisäksi muun muassa mehiläisvahaa ja siitä käsin valmistettuja tekstiilien, puun ja nahan hoitotuotteita, yrteillä ryyditettyjä hunajavalmisteita sekä ravintolisäksi sopivia siitepölyrakeita ja maitohappokäymisellä valmistettua pergaa, eli mehiläisleipää.
– Kaikki tehdään mahdollisimman luonnonmukaisesti ja ekologisesti. Emme esimerkiksi purkita hunajaa muovipurkkeihin, vaan käytämme kierrätettyjä lasipurkkeja, kertoo Anu Tanskanen.
Timo on viikinkien sukua
Timo Tanskanen puolestaan huoltaa kalustoa, rakentelee kehikoita ja vastaa pääsääntöisesti hunajan linkouksesta.
– Pesäkierrokset hoidamme yhdessä. Myös kylätapahtumissa ja muissa tilaisuuksissa käymme yhdessä myymässä, hän kertoo.
Usein pari nähdään tapahtumissa viikinkikauden asuja jäljittelevissä pellavaisissa kansanasuissa. Ja Tanskanen parta letitettynä ja juomasarvi vyötäisillä.
Asuvalinta ei ole sattuma, vaan juontaa siitä, että Tanskasen esi-isä oli perimätiedon mukaan Tanskan viikinkejä.
– Joukko tanskalaisia muurareita kutsuttiin rakentamaan Olavinlinnaa 1470-luvulla. Osa jäi linnan valmistuttua pysyvästi Suomeen, ja esi-isä oli yksi heistä.