Ikivanha sanonta ”toivossa on hyvä elää” on kaikkea muuta kuin tyhjää sanahelinää. Erityisen ajankohtainen se on nyt, kun kipuilemme koronan ja uuden arjen haasteissa. Näin sanoo kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio, joka on tutkinut toivoa, tärkeintä voimavaraamme.
Kun koronapandemia iski täydellä voimalla viime keväänä, olo oli tovin aikaa epätodellinen. Moni mietti, ettei tätä voi sattua meille – ei täällä turvallisessa koto-Suomessa.
Mutta äkkiä mieli ohjautui autopilotille: opimme noudattamaan viranomaisohjeita, pesemään alvariinsa käsiä, köhimään hihaan ja ruiskuttamaan desinfiointiainetta. Arki sai uudet puitteet: tehtiin etätöitä ja pidettiin kotikoulua. Jotkut tilasivat ruokaostokset suoraan kaupasta kotiin tai kävivät iltamyöhään ostoksilla välttääkseen turhia kontakteja.
Kesä toi helpotuksen: tartuntaluvut painuivat liki nollaan, ja oli lupa huokaista helpotuksesta.
Nyt eletään syyskuun puoliväliä. Kriisitietoisuus ei ole niin syvää kuin keväällä, mutta silti seuraamme silmä tarkkana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n päivittäisiä tartuntalukuja ja tautiryppäiden leviämistä.
– Mieli on asettautunut odotushuoneeseen. Tuntuu kuin oltaisiin pausella, odotuksen tilassa. Matkalla johonkin, jossa häämöttää maali, ja silti aavistaen, ettei se ehkä tulekaan, ei ainakaan ihan heti, kuvailee psykoterapeutti Maaret Kallio havaintojaan kansalaisten mielenmaisemasta.
Juuri tähän hetkeen, jolloin itse kunkin turnauskestävyys on koetuksella, Kallio toisi toivon.
– Toivo ei tarkoita tosiasioiden unohtamista tai kieltämistä. Toivo on sen hyväksymistä, että en voi ratkaista kaikkea mutta voin kuitenkin näissä rajatuissa puitteissa miettiä, kuinka auttaisin itseäni ja läheisiäni voimaan mahdollisimman hyvin.
Neuvo 1: Älä jäkitä lamaantuneena mielen odotushuoneessa, vaan katso rauhassa ympärillesi ja mieti mihin voit vaikuttaa. Jaksa pitää huolta itsestäsi ja läheisistä.
– Tutkimusten mukaan toivorikkaammat ihmiset ovat vähemmän sairauslomilla, sitoutuvat paremmin hoitosuunnitelmaan ja noudattavat terveellisiä elintapoja – ja pyrkivät vaikuttamaan vallitsevaan tilanteeseen, tietää Kallio.
Muista siis käyttää kasvomaskia, kun et voi pitää turvaetäisyyttä – sekin on merkki toivosta, paremmasta huomisesta.
Löydät Maaret Kallion myös Instagramista, jossa hänellä on yli 50 000 seuraajaa.
Muista: Vähempikin riittää!
Kun ajat ovat haastavat ja mieli myllerryksessä, ei ole pakko pyrkiä huippusuorituksiin töissä tai kotona.
– Vähempikin riittää. Ei tarvitse olla kaiken aikaan innovatiivinen työntekijä, supermukava puoliso ja huippukiva äiti. Saa olla väsynyt ja keskeneräinen, sillä jos asettaa itselleen äärettömän kovat vaatimukset, toivo myrkyttyy, sanoo Kallio.
Kallion mielestä toivo ja epätoivo ovat kuin kaksoset, kolikon kaksi puolta. Ei ole toista ilman toista.
– Epätoivo on sisäänrakennettu toivoon, ja elämä on niiden vuoropuhelua.
On huojentavaa, kun voi todeta, että elämään ja ihmisenä olemiseen mahtuu kaikenlaista, niin hyvää kuin huonoa. Iloa ja tyyntä turvallisuutta ja niiden vastapainona karvaita pettymyksiä, surua ja menetyksiä.
– Hankalaa oloa, pelkoa ja ahdistusta ei tarvitse piilottaa. Tunteet voi pukea sanoiksi ja oppia elämään ja toimimaan niiden kanssa. Se ei tarkoita pidikkeetöntä räyhäämistä ja huonoa käytöstä, vaan esimerkiksi sen ääneen toteamista, että tänään on mieli apea eikä mikään huvita.
On ihan ok, jos koronan takia peruuntunut ulkomaanmatka kenkuttaa. Kiukun mentyä ohi oppii suhteuttamaan asioita ja huomaa, ettei yksi peruuntunut ulkomaanreissu ole maailmanloppu.
Neuvo 2: Opettele tunnetaitoja. Uskalla puhua vaikeistakin asioista.
Uskalla pyytää apua
Suomessa on edelleen vallalla vahva omillaan pärjäämisen kulttuuri. Maaret Kallion mielestä se näkyy valitettavan usein yksilön väsymisenä ja uupumisena.
– On rohkeutta myöntää oma tarvitsevuutensa ja pyytää apua. Se on merkki toivosta, siitä että uskaltaa kurkottaa kohti auttavaa kättä, onpa se sitten puolison, työkaverin, esimiehen tai ammattiauttajan.
Neuvo 3: Uskalla pyytää apua. Se on kurkotus kohti toivoa.
Usein uupunut tai masentunut havahtuu itse viimeisenä siihen, että tarvitsisi apua. Sen sijaan perhe, muut läheiset ja työkaverit ovat panneet merkille toisen muuttuneen käytöksen ja mielialat, mutta vain harvalla on rohkeutta kysyä, mikä on vikana.
– Minä niin toivoisin, että puuttuisimme toistemme elämään hyvällä. Pysähdyttäisiin ja kysyttäisiin oikeasti, kuinka toinen voi, jos herää epäilys, ettei kaikki ole hyvin.
Milloin läheisen hyvinvoinnista on psykoterapeutin mielestä sitten syytä huolestua?
– En olisi niin huolissani, jos toinen on hetkittäin ärtynyt ja negatiivinen, mutta jos hän vetäytyy systemaattisesti seurasta ja yhteydenpidosta, vaikenee ja vaipuu passiivisuuteen, ikään kuin katoaa muilta, on syytä puuttua tilanteeseen.
Toivon vastakohta on Kallion mielestä toivottomuus – ja vetäytyminen kanssakäymisestä voi olla merkki siitä.
Neuvo 4: Älä ole liian hienotunteinen. Uskalla kysyä, tarvitseeko läheisesi tukea.
Puuttuminen ei todellakaan tarkoita hyvää tarkoittavaa kehotusta ottaa itseä niskasta kiinni.
– Masennukseen liittyy syviä arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita, ja jos toinen vielä moittii, se on kuin ripottelisi suolaa haavoihin, pahinta mitä voi siinä tilanteessa tehdä ja sanoa.
Tsekkauta tilanne asiantuntijalla
Toisinaan pahaan oloon riittää pelkkä läheisen läsnäolo ja kiireetön vuorovaikutus, yhteinen pohdiskelu, millä keinoilla tilanteeseen saisi väljyyttä, mielelle liikkumatilaa. Mutta tilanteen pitkittyessä Kallio suosittaa kääntymään ammattilaisen puoleen – esimerkiksi työterveyslääkärin, psykologin tai psykoterapeutin.
– Mitä nopeammin hakeutuu avun piiriin, sitä nopeammin mielen alhosta ponnahtaa takaisin.
Kallio painottaa sitä, että psykoterapeutin pakeille hakeutuminen ei tarkoita sitä, että pitää käydä purkamassa hänelle huolia kolme vuotta.
– Voi käydä tsekkauttamassa tilanteen – ihan samaan tapaan kuin menisi lääkärille polvivaivan takia. Ei silloin tarvitse tietää, onko lumpio sijoiltaan tai nivelside revennyt. Sama juttu on mielen kanssa; jos huomaa itsessään pitkäaikaisen kuormittumisen merkkejä, ahdistuneisuutta tai vaikka uniongelmia voi pyytää tilannearvion.
Toisinaan tsekkaus ja keskustelu auttavat, toisinaan tarvitaan jykevämpää apua – esimerkiksi terapiaa ja lääkehoitoa.
Mieti, mitä tarvitset
Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Sekin on vanha sanonta – ja pitää paikkansa myös korona-aikana.
– En halua vähätellä koronan ikäviä seurauksia, sillä se on lisännyt mielenterveysongelmia ja kriisiyttänyt perheitä. Toisaalta se on myös pysäyttänyt pohtimaan, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, ja juurruttanut meihin toivottavasti pysyviä arvoja.
Koronan takia moni on joutunut hiljentämän tahtia, ja se on saattanut tuntua yllättävän hyvältä. Onko enää jatkossakaan pakko hosua kaiken maailman menoissa päivät ja illat? Olisinko onnellisempi ihan vaan kaikessa rauhassa itsen ja läheisten kanssa? Ja miten voisin elää omannäköistä elämää toisia kunnioittaen?
– On eri asia haluta jotain ja tarvita jotain. Sipsipussia voi haluta, mutta kun miettii, mitä tarvitsee, joutuukin aika syviin vesiin. Saattaa huomata, että eniten tarvitsee sitä, kun toinen silittää kättäni ja jaksaa olla kanssani silloinkin kun on huono päivä.
Neuvo 5: Kuuntele omia tarpeita. Tarpeiden tunnistaminen auttaa lähemmäs itseä – ja toivoa.