17.9.2020

Salon tapaus paljasti: Viranhaltijan palkanmaksua ei voi työsopimuslain ”poikkeuspykälän” nojalla keskeyttää

Useat kunnat keskeyttivät työntekijöiden palkanmaksun koronan takia viime keväänä. Myös joidenkin viranhaltijoiden palkanmaksu on keskeytetty työsopimuslain poikkeuspykälään vedoten – näin on menetelty esimerkiksi Salossa. Työsopimuslakia ei kuitenkaan voi soveltaa sellaisenaan virkasuhteisiin. Viranhaltijoiden kannattaa olla tarkkana ja vaatia tarvittaessa oikaisua ja palkan takaisinmaksua.

Muun muassa Mikkeli, Kokkola ja Lappeenranta päätyivät viime maalis-huhtikuussa keskeyttämään joidenkin ammattiryhmien ja todennäköisesti useiden satojen ellei tuhansien työntekijöiden palkanmaksun työnteon estymisen takia.

Syynä oli maan hallituksen julistama poikkeustila ja valmiuslain käyttöönotto. Sen seurauksena yläluokkien lähiopetus päättyi ja muun muassa kirjastot, museot, liikuntahallit, työkeskukset ja nuorisotoimen toimipisteet sulkivat ovensa. Oulussa ja Mikkelissä palkanmaksu keskeytettiin myös sadoilta koulunkäynninohjaajilta.

Muutamat kunnat sovelsivat työsopimuslakia myös viranhaltijoihin ja keskeyttivät esimerkiksi opettajien ja muiden virkasuhteessa työnantajaan olevien palkanmaksun. Näin menetteli esimerkiksi Salon kaupunki.

Myös yhden JHL:läisen viranhaltijan palkanmaksu keskeytyi työnantajan päätöksellä runsaan kuukauden ajaksi viime huhti-toukokuussa. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Lue Lisää: Palkanmaksu seis koronan takia:Työnantaja komensi koulunkäynninohjaajat kotiin kesken työnteon – onko oikein?

Ei voi soveltaa virkamiehiin

Työsopimuslain mukaan työnantaja voi keskeyttää työsuhteessa olevan työntekijän  palkanmaksun vain poikkeustapauksessa.

Näin tuo TSL 2 luvun 12 § 2 momentti kuuluu: ”Jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, työntekijällä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta, enintään kuitenkin 14 päivältä.”

Kahden viikon kuluttua työnantajan palkanmaksuvelvoite päättyy, kunnes työnteon este poistuu tai kunnes toisin päätetään.

Viranhaltijaan työsopimuslakia ei kuitenkaan voi soveltaa sellaisenaan.

– Laki kunnallisesta viranhaltijasta ja työsopimuslaki eroavat tältä kohdin selkeästi toisistaan eikä viranhaltijalaki anna työnantajalle mahdollisuutta keskeyttää viranhaltijan palkanmaksua edes poikkeusolojen aikana samalla tavoin kuin työsopimuslaki, selventää JHL:n lakimies Jani Pursiainen.

Salon kaupunki puolestaan katsoi noudattaneensa Kuntatyönantajat KT:n ohjeistusta, joka perustui eri henkilöstöryhmien, siis työsopimussuhteisten ja virkasuhteisten, tasapuoliseen kohteluun.

Täpärästi äänestyspäätöksellä

Salolainen viranhaltija teki ammattiliittonsa JHL:n tuella oikaisuvaatimuksen palkanmaksunsa keskeyttämisestä. Salon vapaa-ajan lautakunta käsitteli valituksen 27. elokuuta ja päätti hyväksyä oikaisuvaatimuksen täpärästi äänin 7-6. Niinpä jäsenelle maksetaan viime keväänä saamatta jäänyt palkka takautuvasti.

Mikäli muissa kunnissa on sovellettu työsopimuslain pykälää viranhaltijoihin ja keskeytetty sen perusteella virkasuhteessa olevien palkanmaksu, kannattaa asiasta tehdä oikaisuvaatimus asianomaiselle lautakunnalle tai muulle kunnan toimielimelle. Jos päätös on kielteinen, asian voi viedä kunnallisvalituksena hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

– Määräaikojen takia asiassa kannattaa toimia nopeasti, kiirehtii Pursiainen.

Viime keväänä tapahtuneiden työsuhteisten jäsenten palkanmaksunkeskeytykset ovat parhaillaan liiton selvittelyssä.

– Joissain kunnissa on käyty erimielisyysneuvotteluja, ja tapaukset ovat tutkinnassa mahdollista jatkoriitautusta varten, kertoo JHL:n lakimies Keijo Tarnanen.