23.10.2020

Tähtiartisti Maija Vilkkumaa lähettää lämpimät terveiset JHL:n jäsenille: ”Koronan etulinjassa työskenteleville tarvitaan asiallinen palkkaus”

Suosikkiartisti Maija Vilkkumaa tunnustautuu suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan faniksi. Hänestä ammattilaisille tulisi osoittaa kunnioitusta kiitospuheiden sijaan mieluummin palkankorotuksella.

Koronapandemia on avannut monen silmät huomaamaan julkisten palvelujen merkityksen suomalaisessa yhteiskunnassa. Tarvitsemme palveluja, jotka ovat saavutettavissa tasavertaisesti ja laadukkaina meille kaikille.

JHL:n ammattialafoorumin etkoilla esiintynyt Maija Vilkkumaa arvostaa vahvasti kaikkia heitä, jotka työskentelevät koronan etulinjassa meidän kaikkien hyvinvoinnin eteen. Katso videolta Vilkkumaan terveiset JHL:n Tähtiammattilaisille:

Uudet tuulet tapahtuma- ja musiikkialalla

Koronatilanne on jo jakanut kortit uudelleen tapahtumateollisuuden parissa työskenteleville. Vilkkumaan mukaan kaikki keikat peruuntuivat viime maaliskuussa käytännössä yhdessä yössä.

– Tilanne on aiheuttanut monelle alalla isoa huolta. Meillä artisteilla on kuitenkin helpointa, koska meillä on myös Teosto- ja Gramex-tuloja.

Laulaja Maiju Vilkkumaa ja kitaristi lavalla

Poikkeustilanne on myös nopeuttanut kehitystä alalla ja avannut portteja uuteen maailmaan.

– Olemme alkaneet tehdä uudenlaisia juttuja. Teimme kolme erilaista striimikeikkaa, ja olemme menneet studioon tekemään uudenlaisia biisejä.

Maija Vilkkumaa kertoo videolla, miten yleisön kulttuurinälkä on näkynyt poikkeusaikana.

Maija Vilkkumaa esiintyi 23. lokakuuta JHL:n Ammattialafoorumin etkot-lähetyksessä, jossa palkittiin myös työssään ansioituneita JHL:läisiä Tähtiammattilaisia.

Katso etkojen lähetys JHL:n Youtube-tililtä.