5.2.2021

Tätä lystiä ei korona peruuta, päättivät JHL-aktiivit – Virtuaalinen nuortentapahtuma Järkäle huipentuu Pete Parkkosen keikkaan

Järkäle-tapahtuma on JHL:n ja muiden SAK:laisten liittojen jäsenten kätten työtä. Koronan vuoksi se on siirtynyt ja muuttanut muotoaan, mutta toteutuu kuin toteutuukin lauantai-iltana 13. helmikuuta.

Jos joku asia on sinnikkyyden tulosta, niin ystävänpäivän aaton ay-juhlat Lahdessa. Koronaviruspandemia on sinnikkäästi heittänyt kapuloita Järkäle-nimisen tapahtuman rattaisiin, mutta järjestäjät päättivät, että se järjestetään, tavalla tai toisella.

Nuorille suunnattu virtuaalitapahtuma kruunaa ystävänpäivän aattoillan 13. helmikuuta kello 18 alkaen.

Kesän jäljiltä näytti siltä, että Päijät-Hämeen ay-nuoret voisi järjestää Järkäleen livenä syyskuussa. Koronatilanne kuitenkin kiristyi, joten tapahtuma oli siirrettävä seuraavan vuoden puolelle.

Kun pandemiatilanne ei talven tullessa hellittänyt, Järkäle muutettiin virtuaaliseksi. Esiintyjät esiintyvät paikan päällä Möysän Musaklubilla Lahdessa. Yleisö pääsee mukaan verkon kautta.

Tapahtuma on suunnattu nuorille, mutta mukaan voivat ilmoittautua kaikkien SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet ikään katsomatta. Liput ovat ilmaiset.

Lue lisää: Tukikeskuksen ohjaaja Jukka Siltala, 31, kyllästyi kuulemaan, ettei ammattiliitto kiinnosta nuoria – Muutama keskustelu toi lukuisia uusia aktiiveja

Nuorten tavoittaminen on taitolaji

Ensimmäinen Järkäle järjestettiin 7. syyskuuta 2019 ravintola Torvessa Lahdessa. Muutama Päijät-Hämeen JHL-yhdistys lähti toteuttamaan tapahtumaa osana nuorisotoiminnan voimistamishanketta. Mukaan saatiin yhdistyksiä kolmesta muustakin ammattiliitosta: PAMista, Teollisuusliitosta ja AKT:sta.

– Tulkaa kuuntelemaan ja katselemaan. Tämä on huikea tapahtuma.

Tapahtuman perusajatus on nuorten saaminen mukaan ammattiyhdistystoimintaan. Järkäle-nimi viittaa uusien jäsenien hankkimiseen eli järjestämiseen.

– Halusin haastaa ajatuksen siitä, että nuoria ei kiinnosta ay-toiminta, kertoo Järkäleen puuhahenkilö ja toinen juontaja, hollolalainen tuntipalkkaisten luottamusmies Pauli Karvinen.

Pauli Karvinen juonsi ensimmäisen Järkäleen syksyllä 2019.

Ammattiliitot kokevat nuorten houkuttelemisen ikuisuusongelmaksi. Silti tutkimukset osoittavat, että ay-liike kiinnostaa nuoria, kunhan heidät tavoitetaan. Juuri tavoittaminen takkuili aluksi myös ensimmäisen Järkäleen markkinoinnissa. Jokaiselle liitolle oli jyvitetty tietty määrä yleisöpaikkoja. JHL:n tavoite täyttyi, kun nuoriin osattiin ottaa yhteys oikealla tavalla.

– Yleisöä saatiin paikalle, kun ymmärrettiin, että nuoria ei tavoiteta tekstiviesteillä tai meileillä vaan puhuttelemalla heitä suoraan kasvotusten tai soittamalla, Karvinen muistelee.

Lue lisää: Laaja tutkimus: Nuoret jäävät ammattiliittojen ulkopuolelle vain siksi, että kukaan ei kysy

Jäseniltä jäsenille

Pauli Karvinen kuvailee ensimmäistä Järkälettä kotikutoisemmaksi kuin tuleva tapahtuma. Nyt taustalla on SAK:n koneisto ja ohjelmassa nimekkäitä esiintyjiä. Silti kokonaisuus on aktiivien omaa jälkeä, jäseniltä jäsenille.

Luvassa on videoinserttejä, SAK:laisten liittojen jäsenten Fool Overload -metalliyhtye sekä stand up -koomikko Tommi Tuominen. Illan huipentaa poptähti Pete Parkkonen, joka esittää täysimittaisen keikan.

Ammattiliittojen jäsenten yhteispumppu Fool Overload valloitti lavan ensimmäisessä Järkäleessä 2019.

Järkäleen juontavat Pauli Karvonen ja helsinkiläinen JHL:n jäsen Samira Koistinen, 27. Ahkera ay-aktiivi Koistinen on esiintynyt niin harrastajateatterissa kuin elokuva-avustajana. Juontaminen jännittää, mutta toisaalta tehtävä on hänelle luonteva.

– Nuoret tavoitetaan suoralla keskustelulla, Koistinen sanoo.

Järkäle pyrkii yhteisöllisyyteen aikana, jona ihmiset joutuvat pitäytymään toisistaan etäällä. Korona on perunut monta rientoa, mutta Järkäle järjestetään.

– Tulkaa kuuntelemaan ja katselemaan. Tämä on huikea tapahtuma, Koistinen sanoo.

Samira Koistinen on Järkäleen toinen juontaja.

Järkäle striimataan livenä Möysän Musaklubilta Lahdesta lauantaina 13. helmikuuta kello 18. Voit ilmoittautua Järkäle-tapahtumaan maksutta täällä: https://www.lyyti.fi/reg/jarkale2021. Tapahtumalla on myös oma sivu Facebookissa.