JHL:ään kuuluu noin 5 800 ulkomaalaistaustaista jäsentä. Sopeutuminen Suomeen ja suomalaiseen työelämään ei käy käden käänteessä, mutta JHL:läiset Edvina Hafizovic, Olesia Chernyshova ja Boma Okunamiri ovat löytäneet paikkansa.
Lunta polveen asti. Näin kuvailee bosnialaissyntyinen Edvina Hafizovic, 57, ensi kosketustaan Suomeen.
– Se oli 23. tammikuuta 1996, neljännesvuosisata sitten. Oli samanlainen talvi kuin tänä vuonna, paljon lunta.
Takana oli viisi kuukautta pakolaisleirillä Kroatiassa, johon hänet oli siirretty kotikaupungista Banja Lukasta Bosniasta ja Hertsegovinasta.
Entinen Jugoslavia oli hajonnut, ja kymmeniätuhansia surmattu. Monet Bosnian muslimit olivat joutuneet jättämään kotiseutunsa, niin myös kolmikymppinen Hafizovic ja hänen vanhempansa.
– Veljeni ja hänen raskaana ollut vaimonsa pakenivat jo pari vuotta aikaisemmin Ruotsiin. Sinne mekin halusimme, toisena vaihtoehtona oli jokin Ruotsin naapuri.
Hafizovicit tulivat Suomeen kiintiöpakolaisina, joten heillä oli jo tullessaan oleskelulupa. Jyväskylän Tikkakosken kentältä matka jatkui Laukaaseen, pieneen keskisuomalaiseen kuntaan, jossa kolmikkoa odotti kunnan vuokra-asunto.
– Jälkeemme tuli vielä pari bosnialaisryhmää. Meille järjestettiin kielikurssi, ja itse pääsin jo saman vuoden marraskuussa kipeästi tarvitsemaani lonkkaleikkaukseen Jyväskylään.
Leikkauksen jälkeen Hafizovic ontui kyynärsauvoilla paikalliseen työvoimatoimistoon ja sai töitä kieliavustajana päiväkodissa, jossa oli kaksi bosnialaistyttöä.
– Päiväkoti oli oikea kielikoulu. Opin suomea päiväkotilapsilta ja -henkilökunnalta.
Kieli kotoutti Suomeen
Entisessä kotimassaan Hafizovic oli käynyt lukion ja opiskellut yliopistossa ja ehtinyt työskennellä parissa yrityksessä ennen maan hajoamista.
Suomessa hän päätyi lukuvuodeksi Viittakiven opistoon Hauholle ja kertasi suomeksi peruskouluaineita, matematiikkaa, maantietoa ja
historiaa. Se vahvisti kielitaitoa entisestään.
– Seuraavana vuonna läpäisin Jyväskylän yliopiston suomen kielen kielitutkinnon ylimmän tason kokeen ja pääsin opiskelemaan tradenomiksi.
Ruotsia Hafizovic ei osannut, ja sen takia opinnot keskeytyivät. Sen sijaan hän meni asioimistulkkikoulutukseen Kouvolaan ja valmistui tulkiksi lukuvuodessa.
– Asioimistulkin paikka löytyi ensin Jyväskylästä, sitten Turusta.
Asioimistulkin paikka löytyi ensin Jyväskylästä ja sitten vuonna 2002 Turun seudun tulkkikeskuksesta. Hänet kuitenkin irtisanottiin, kun keskus joutui vähentämään henkilöstöä.
– Työskentelin välillä maahanmuuttajanaisille suunnatussa projektissa, mutta vuonna 2005 tulkkikeskuksesta soitettiin ja pyydettiin kans-
listiksi. Siellä olen edelleen, hän kertoo.
Hafizovic on juurtunut Suomeen ja Turun seudulle poikkeuksellisen hyvin. Siinä hyvä suomen kielen taito ja kiinnostus suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan ovat olleet verraton apu.
Bosniassa hän kävi vasta runsaan kymmenen vuoden kuluttua lähdöstään.
– Maa oli muuttunut. Vain vanhempieni talon puutarha muistutti entisestä elämästä, hän sanoo.
Äkkilähtö Venäjältä
JHL:ään kuuluu liki 5800 ulkomaalaistaustaista jäsentä. Suurin muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuva ryhmä ovat virolaiset.
Vuoden alussa heitä kuului JHL:ään liki 900.
Toiseksi suurin ryhmä ovat venäläiset, heitä on runsas 800. Yksi heistä on lähihoitajaksi tänä keväänä valmistuva Venäjän ukrainalainen Olesia Chernyshova, 29.
Chernyshova on kotoisin Kurskista, Lounais-Venäjältä, läheltä Ukrainan rajaa. Hän muutti Pietariin 17-vuotiaana ja valmistui lääkäriksi Sota-
lääketieteellisestä akatemiasta vuonna 2015.
– Suomeen tulin viisi vuotta sitten turvapaikanhakijana Valko-Venäjän ja Liettuan kautta, hän kertoo.
– Poliittinen painostus aikaisti Suomeen muuttoa.
Äkkilähdön syynä oli se, että Chernyshova koki joutuneensa Venäjällä poliittisen painostuksen kohteeksi.
– Akatemiassa olisi pitänyt tukea nykyhallintoa ja presidenttiä, mutta olin eri mieltä. Seurustelua ulkomaalaisen kanssa ei myöskään katsottu hyvällä.
Chernyshova olisi joka tapauksessa muuttanut Suomeen, koska häistä suomalaismiehen kanssa oli jo sovittu, mutta vaikeudet aikaistivat lähtöä.
– Tulin Suomeen tammikuussa 2016, enkä ole sen jälkeen käynyt Venäjällä. En uskalla, koska minut todennäköisesti pidätettäisiin.
Ensin hoitajaksi, sitten lääkäriksi
Suomessa Chernyshova on opiskellut suomea Helsingin aikuisopistossa, Amiedussa ja työväenopistossa.
– Miehen kanssa puhumme kotona suomea. Hän korjaa, jos teen virheen, ja minä toistan oikean muodon.
Lisäksi Chernyshova on oppinut kieltä katsomalla kotimaisia vanhoja elokuvia. Myös kännykän ja tietokoneen komentokieleksi hän on valinnut suomen.
Parhaillaan Chernyshova on viimeisessä lähihoitajan tutkintoon liittyvässä työharjoittelussa ja tekee sen ohella keikkatöitä. Lisäksi hän opiskelee psykologiaa avoimessa yliopistossa.
– Lähihoitajaopinnot sujuivat hyvin. Opintosuunnitelma rakennettiin yksilöllisesti, ja aiemmat lääkäriopinnot luettiin hyväksi.
– Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä Suomessa lääkärinä.
Suomalainen koulujärjestelmä vaikuttaa hänestä muutenkin vapaamuotoisemmalta ja tasa-arvoisemmalta kuin venäläinen.
– Opettajaa voi sinutella, ja se rohkaisee kysymään, jos jokin asia on epäselvä. Opiskelijan ei tarvitse nolostella, ja se edistää oppimista.
Tulevaisuudessa Chernyshova haluaisi työskennellä lääkärinä Suomessa. EU/ETA-alueen ulkopuolella suoritetut tutkinnot eivät kuitenkaan sellaisenaan päde, ja tutkinnon laillistaminen voi viedä aikaa ja vaatia lisäopintoja.
Jäsenissä eniten virolaistaustaisia
Virolais- ja venäläistaustaisten jäsenten jälkeen JHL:n suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat thaimaalaiset (400), somalialaiset (140), ruotsalaiset (120), irakilaiset (90) ja filippiiniläiset (80).
Myös kielten kirjo laaja: liiton jäsenistö puhuu äidinkielenään yli kuuttakymmentä eri kieltä. Eksoottisimmat ovat Nigerian ja Kongon alueen wolof, khmer (Kambodža), malagasi (Madagaskar), sinhali (Sri Lanka), joruba (Nigeria, Benin, Kuuba), kikiju (Kenia), tigrinja (Eritrea), malajalam (Intia) ja amhara (Etiopia).
JHL:n jäsenet puhuvat äidinkielenään yli kuuttakymmentä kieltä!
Nykyään JHL:n jäsenistössä alkaa olla yhtä paljon ulkomailta Suomeen muuttaneita kuin ruotsia äidinkielenään puhuvia. Kuitenkin liitto on kohdistanut vain niukasti resursseja maahanmuuttajataustaisten jäsenten järjestäytymisen tukemiseen ja edunvalvontaan.
– Nyt suunta on parempaan, sanovat järjestämiskoordinaattori Mikko Siljander ja järjestöasiantuntija Anni Järvinen.
Vuoden alussa käynnistyi kaksivuotinen maahanmuuttajaprojekti, johon on palkattu kaksi päätoimista työntekijää, Robyn Mountrakis ja Linda Savonen. He kuuluvat Järvisen ja aluetoiminnan asiantuntijan Kristiina Valonen-Yilmazin kanssa porukkaan, joka suunnittelee, organisoi ja toteuttaa maahanmuuttajille suunnattua toimintaa.
– Maahanmuuttajissa on valtava potentiaali, jos haluamme tehdä jäsenhankintaa. Se kuitenkin edellyttää, että liiton palvelut ovat kunnossa, sanoo Järvinen.
Kieli- ja muita palveluja lisättävä
JHL:ssä on ennestään kaksi maahanmuuttajaverkostoa, KaMut-pääkaupunkiseudulla ja MeVe Varsinais-Suomessa. Nykyisiä verkostoja tuetaan aiempaa enemmän ja uusia perustetaan tarpeen mukaan.
– Jatkossa tarvitaan maahanmuuttajille kohdennettua järjestö- ja muuta koulutusta sekä jäsenpalvelua maahanmuuttajajäsenten kannalta
keskeisillä kielillä, visioi Siljander.
Myös selko- ja englanninkielistä viestintää pitäisi lisätä. Jotain on saatu jo aikaiseksi: viime joulukuussa avattiin liiton englanninkielinen Facebook-
sivu ja tänä vuonna on lisätty englanninkielistä viestintää, kun liittoon palkattiin uusi kääntäjä.
Siljanderin mielestä maahanmuuttajajäsenten määrällisen kasvun tulee heijastua myös JHL:n työntekijöitä palkattaessa.
– Liiton palveluksessa työskentelevät ovat edelleen samannäköisiä ja samataustaisia, ja se on ongelma. Toimimme monikulttuurisessa ympäristössä, ja moninaisuus pitää osoittaa teoilla eikä pelkillä puheilla.
Kun kukaan ei tervehdi
Tummaihoinen tai muuten ulkonäöltään pohjoismaalaisesta erottuva kohtaa helposti ennakkoluuloja ja rasismia Suomessa. ”You are a shit.”
Näin Nigeriasta Suomeen tulleelle Boma Okunamirille, 53, toisinaan sanotaan, kun hän ajaa taksia Helsingissä ja palvelee asiakkaita.
– Pyrin ohittamaan haukkumasanat, koska masentuisin, jos alkaisin pohtimaan asiaa, hän sanoo.
Nimittelyä vaarallisempana hän pitää diplomatiaan puettua rasismia.
– Kun tervehdit, et saa mitään vastausta esimerkiksi bussissa tai kotitalon pihassa. Sinua ei haukuta mutta ei huomioidakaan, hän kertoo tyypillisen esimerkin.
Okunamiri muutti Suomeen noin 12 vuotta sitten, mutta ei halua kertoa, mikä toi hänet lähes toiselle puolelle maapalloa.
– Yksityisasia, hän sanoo, ja niin se onkin.
Lähes aina töissä
Suomeen tultuaan Okunamiri opiskeli oppisopimuksella toimitilahuoltajaksi ja siivoaa nyt täysipäiväisesti kouluja ja muita julkisia tiloja. Lisäksi hän ajaa taksia etenkin viikonloppuisin ja toimii Woltin ruokalähettinä.
Vuoden lopulla työnantaja hävisi Okunamirin siivouskohteen halvemman tarjouksen tehneelle yritykselle, ja hänet irtisanottiin. Onneksi töitä löytyi heti Vantaalta, mutta potkut hiertävät edelleen.
– Suomen opiskeluun ei ole aikaa, koska olen aina töissä.
– Työnantaja tarjosi minulle työtä Lohjalta mutta jouduin kieltäytymään pitkän välimatkan takia. Se johti irtisanomiseen vastoin tahtoani, hän kertoo.
Okunamiri taitaa suomeksi vain arkifraasit, mutta muuten hän kommunikoi englanniksi. Kielitaidon puute vaikuttaa myös hänen tavoitteisiinsa ja unelmiinsa.
– Haluaisin opiskella ja tehdä jotain muuta kuin siivota, mutta kielen opiskeluun ei ole aikaa, koska olen aina töissä. Jos en ole, laitan silmät kiinni ja nukahdan heti.
Parin vuoden välein hän käy entisessä kotimaassaan ja tapaa perhettä, sukulaisia ja ystäviä.
Tämä on meidänkin maamme
Olesia Chernyshova pitää suomalaisesta luonnosta ja siitä, että puistoja löytyy keskeltä isoa kaupunkia.
– Asumme kerrostalossa Espoossa, ja pihassa käy kokonainen peuraperhe, hän ihmettelee.
Myös suomalainen metallimusiikki saa Chernyshovan silmät tuikkimaan. Hänen lemppareitaan ovat Nightwish, Children of Bodom ja Amorphis.
Ammattiliitoltaan Chernyshova toivoo maahanmuuttajille kohdennettuja kursseja, joilla voi oppia eri alojen sanastoa ja kohentaa työelämävalmiuksia.
Ammattiliittojen kannattaisi aktivoitua, sillä maahanmuuttajissa on iso jäsenpotentiaali.
Myös Edvina Hafizocvic kannustaa ammattiliittoja aktivoitumaan ja pitämään ääntä itsestään.
– Muualta tulleille ammattiliitot voivat olla täysin vieraita tai sitten niihin liittymistä pelätään, koska jäsenyydestä saattoi koitua hankaluuksia entisessä kotimaassa.
Suomessa Hafizovic nauttii rauhasta ja turvallisuudesta – ja hiljaisuudesta.
– Olen tottunut siihen, että ihmiset eivät puhu, jollei heillä ole asiaa. Olen itse ihan samanlainen!
Lisäksi Hafizovic arvostaa pohjoismaista hyvinvointimallia, jossa työtä tekevät pitävät huolta niistä, jotka eivät syystä tai toisesta kykene työhön.
Myös Bomo Okunamiri sanoo viihtyvänsä Suomessa, vaikka saakin välillä kuraa niskaansa.
– En tiedä, voiko musta mies olla koskaan täysin suomalainen, mutta tämä on minunkin maani. En ole lähdössä mihinkään.