Samira Koistinen, 28, uppoutui Disney-animaatioiden maailmaan lapsena äitinsä kanssa. Aikuisiällä elokuvaharrastus on laajentunut pukuepookkeihin, musikaaleihin ja Oscar-palkittuihin draamoihin. Nyt Koistinen on tartuttanut elokuvakärpäsen pureman omaan lapseensa.
Oijoi tätä silmät sokaisevaa pukuloistoa.
Saavatko he toisensa?
Nyt sattuu jo nauru vatsaan.
Hui kauhistus, selviääkö hän pinteestä?
Elokuvat ovat tarjonneet ihmiskunnalle arjesta vapauttavia elämyksiä ja kohotettuja tunteita toista sataa vuotta. Valkokankaan taikamaailma on tärkeä myös helsinkiläiselle lähihoitajalle, JHL-aktiivi Samira Koistiselle, 28.
Alla olevasta kuvasarjasta voit katsoa, kuinka Samira Koistinen eläytyy elokuviin Helsingissä sijaitsevassa historiallisessa elokuvateatteri Orionissa.
Koistinen haluaa nähdä uutuuselokuvat ensi-illassa, ja hänellä on elokuvateattereihin sarjalippuja. Eikä koronan aiheuttama elokuvateatterisulku estänyt Koistista nauttimasta elokuvien taikamaailmasta, sillä kotikatsomossa käynnistyvät leffaillat tämän tästä.
Pesunkestävä filmihullu katsoo vähintään kolme pätkää viikossa. Parhaat kestävät yhä uusia katsomisia ja avautuvat yllättävillä tavoilla: esimerkiksi Tarzanin raakuus ja Lumikin rasismi hahmottuvat vasta aikuiselle.
Leffakärpänen puraisi Koistista hänen ollessaan lapsi, ja nyt hän siirtää perintöä omalle viisivuotiaalle lapselleen. Myös kameran toinen puoli on esiintymistaitoiselle Koistiselle tuttu. Hän on näytellyt avustajana useissa suomalaisissa elokuvissa ja sarjoissa.
Katsotko elokuvia mieluiten seurassa vai yksin?
– Minulla on pari ystävää, joiden kanssa katson musikaalit, äidin kanssa taas näen tietyt elokuvat. Suosikkileffateatterini on Kampin Tennispalatsin ykkössali, jossa on valtava valkokangas. Itäkeskuksen Finnkinoon minulla on lyhyt matka.
Vasta aikuisena olen tajunnut, kuinka raaka tarina Tarzanissa on.
Kotona katson elokuvia yksinkin. Koneeltani löytyvät suoratoistopalvelut Viaplay, Netflix, Ruutu+ ja Disney+. Viikonloppuisin menee rankempi tuotanto, kuten 12 vuotta orjana, arki-iltoina kevyempi tavara ja sarjat, kuten Emily in Paris -hömppä sekä brittiepookki Bridgerton, jonka seuraavaa kautta odotan innolla.
Loistavia ovat myös vanhojen aikojen pukuloistoa esittelevät brittielokuvat. Jane Austenin kirjoihin perustuvat elokuvat voisin katsoa kaikki kymmenen kertaa.
Mikä elokuvissa kiehtoo?
– Hyvässä elokuvassa toimii kaikki: puvut, musiikki, tarina, kuvaus, näyttelijäsuoritukset. Lisäksi hyvästä elokuvasta saa aina uusia ahaa-elämyksiä.
Vasta aikuisena olen esimerkiksi tajunnut, kuinka raaka tarina Tarzanissa on. Päähenkilö on jäänyt orvoksi, ja hänet on otettu jäseneksi erilaiseen yhteisöön, ihmisenä apinoiden keskelle. Lapsena näin siinä vain tarinan, mutta aikuisena olen tajunnut sanoman: kun kasvat erilaisessa ympäristössä, opit arvostamaan asioita eri tavalla.
Katso videolta Samira Koistisen maaginen hetki, kun valot pimenevät ja elokuva alkaa elokuvateatteri Orionissa:
Vanhoja elokuvia tarkastellaan nykyään kriittisesti ja esimerkiksi Disney-elokuvissa on alettu nähdä kyseenalaisia sukupuolirooleja ja rasismiakin. Mitä mieltä olet tästä keskustelusta?
– Katsoin juuri lapseni kanssa Viidakkokirjan. Alussa oli varoitusteksti, että elokuva ei sovi enää tähän päivään. Se viittasi rasismiin mutta eri sanoilla. Joistakin elokuvista on poistettu kohtauksiakin, mutta onneksi suurin osa löytyy myös alkuperäisenä.
Minua elokuvassa näyttelisi vahvaääninen Jennifer Hudson.
Isäni on afrikkalainen ja äitini suomalainen. En pidä siitä, että esimerkiksi Lumikki ihannoi lumenvalkoista ihoa. Vanhoista elokuvista löytyy paljon läyhättävää, ja on hyvä, että keskustellaan ja varoitetaan. En kuitenkaan kannata sitä, että poistetaan kohtauksia tai vedetään elokuvat pois nähtäviltä. Mieluummin näytetään, että näin on joskus ajateltu.
Lapseni kanssa keskustelen elokuvien yhteydessä ja kerron, että tämmöinen maailma oli joskus. Asiat ovat menneet eteenpäin, Frozenissakin sankareita ovat naiset. Poikani haluaisi katsoa Dumboa koko ajan. Sitä katsoessamme käymme läpi, että ketään ei saa kiusata niin kuin Dumboa kiusataan isojen korvien takia.
Vanhemmissa elokuvissa vihaan sitä, että nelikymppiset on laitettu näyttelemään itseään nuorempia. Sekään ei ole mieleeni, että heteropareissa nainen on aina miestä nuorempi. Onneksi tämäkin on muuttumassa. Näin juuri elokuvan The Rebound, jossa nelikymppinen nainen rakastuu 23-vuotiaaseen mieslastenhoitajaan. Useammin voisi olla näin!
Miten elokuvateatterissa pitää käyttäytyä?
– Joskus valitsen tahallani näytöksen, johon ei ole myyty paljon lippuja, sillä herkuttelu ja pulina häiritsevät kokemusta. Saatan katsoa elokuvan uudestaan kotona, että saan siitä enemmän irti. Syön itsekin leffaherkkuja, mutta asettelen ne valmiiksi niin, ettei tule ääntä.
Häiritsevää on myös päälle kommentoiminen. Toisinaan huomautan, että puhelimet äänettömälle ja keskittykää elokuvaan! Sanon äidillenikin, että ensin katsotaan ja sitten keskustellaan.
Millaisia elokuvia et katso?
– Kauhuelokuvia pelkään. Ne menevät alitajuntaan ja tulevat uniin, Hitchcockin Linnutkin, vaikka en pelkää lintuja. Samoin Uhrilampaat.
Kaikki rakastavat Pulp Fictionia, mutta minä en ymmärrä sitä. Olen antanut sille monta mahdollisuutta, mutta en saa mitään irti. Liian taiteellista minulle. Samoin Aki Kaurismäen leffat! Hän on Suomen suurin ylpeys, mutta en pääse sisälle siihen maailmaan. Ja nyt kaikki sanovat, etten ymmärrä taiteesta mitään, mutta Amélieta katsoessani nukahdan.
Kuka on suosikkinäyttelijäsi?
– Nuorempana ihailin näyttelijöitä. Nyt ymmärrän, että elokuvan onnistumiseen vaikuttaa koko suuri työryhmä, jossa näyttelijä on yksi muiden joukossa.
Pidän silti monista näyttelijöistä. Emma Watson on loistava, Pamela Tola aina hyvä. Kaikkien aikojen suosikkini on Leonardo DiCaprio. Hän pystyy mihin tahansa rooliin: hän voi olla köyhä, rikas, paha, symppis. Myös Eddie Murphy näyttelee vakuuttavasti niin rikosdraamaa kuin huumoria.
Kuka näyttelisi Samira Koistista sinusta kertovassa elokuvassa?
– Jennifer Hudson, vahvaääninen nainen, joka on nähty monenlaisissa rooleissa. Tulee kuva, että hän on taidokkuudestaan huolimatta vaatimaton itsestään. Haukuttu Cats on outo elokuva, mutta Hudson on hyvä jopa siinä.
Mitä elokuvat ovat opettaneet sinulle?
– Avarakatseisuutta ja ymmärrystä, että kaikki ei ole mustavalkoista. Miesten välisestä rakkaudesta kertova Brokeback Mountain oli aikanaan hyvä ulostulo.
Kaipaisin enemmän naisia elokuvaohjaajiksi.
Nyttemmin elokuviin on tullut uutta näkökulmaa ja on ymmärretty, että asiat voi esittää uudella tavalla. Suomeen kaipaisin enemmän naisia elokuvaohjaajiksi. Jussi-gaalassa voittavat yleensä miehet, naiset saavat palkintoja lähinnä puvustuksesta tai lavastuksesta.
Olet ollut avustajana Hölmö nuori sydän -elokuvassa ja Ex-onnelliset-televisiosarjassa. Kuinka kuvauksissa työskentely vaikutti tapaan, jolla katsot elokuvia?
– Hölmössä nuoressa sydämessä näyttelin ohikulkijaa ja Ex-onnellisissa poikani kanssa kaupan asiakkaita. Eniten yllätti, että yhden oton kuvaamiseen voi mennä päivä tai pari. Opin myös, kuinka tärkeitä kaikki kuvausryhmän jäsenet ovat. Avustaisin mielelläni enemmänkin! Projekteja riittäisi, mutta päivätyöltä niille ei riitä aikaa.
Haluan näyttää mallia, että erinäköiset ja -kokoiset ihmiset pystyvät heittäytymään.
Esiintyminen on minulle luontevaa ja olen esimerkiksi juontanut JHL:n tilaisuuksia. Haluan näyttää mallia, että erinäköiset ja -kokoiset ihmiset pystyvät heittäytymään. Nuorempana suoristin aina hiuksiani, sillä suomalaiset esiintyjät olivat kaikki valkoihoisia ja suoratukkaisia.
Haluaisitko elokuvatähdeksi?
– En ainakaan päärooleihin, sillä olen tiimityöläinen ja minulle tuottaa suurinta iloa, kun yhteinen proggis menee hyvin. Voisin nähdä itseni juontajana, spiikkaajana tai motivoijana. Tykkään innostaa muita!
Nuorempana unelmoin näyttelijän ammatista. Kävin joka kesä Tikkurilan teatterin kesäleirillä ja vedin seurakunnassa näytelmäkerhoa. Nyt ohjaan leikkipuistossa lapsia, ja siellä ollaan näytelty isopukkia ja pikkupukkia.
Mikä on maailman paras elokuva?
– Mamma Mian voisin katsoa alusta loppuun uudestaan loputtomiin, vaikka osaan laulut ulkoa. Kakkososa oli tekemällä tehty, kuten jatko-osat usein. En päässyt uuteen Mulaniinkaan (2020) sisään. Siitä oli tehty pelkkä taisteluleffa eikä enää se naisen kasvutarina, joka alkuperäinen Mulan (1998) oli. Idea oli hävinnyt.