Puheenjohtajalta: Sote-uudistuksessa henkilöstöä halpuutetaan

Päivi Niemi-Laine

Sote-lakien hyväksyminen  on siirtymässä syksyyn. Perustuslakivaliokunnassa lakipaketissa on löydetty harmaita alueita. Kansalaisten perusoikeuksissa on ongelmia. Niin myös henkilöstön asemassa. Hyvä onkin ottaa aikalisä ja käsitellä lakipaketti huolella. JHL on ollut huolestunut sote-uudistuksen heikosta valmistelusta jo pitkään. Soteen tarvitaan parempaa henkilöstöpolitiikkaa. Mutta

Päivi Niemi-Laine

”Sote-palvelut eivät ole rahantekoa varten”

Kansainväliset terveysalan järjestöt ja ammattiliitot ovat julkaisseet kannanoton, jossa he vaativat terveyspalvelujen kaupallistamiskehityksen pysäyttämistä. Kannanotossa vedotaan Euroopan valtioihin, jotta nämä investoisivat laadukkaan terveydenhuollon tarjoamiseen kaikille asukkailleen ja lopettaisivat yksilön terveyden kohtelemisen kaupallisena hyödykkeenä. Kannanotto julkaistiin tänään 7. huhtikuuta, maailman terveyspäivänä.

Aatu Komsi

Omat vai ulkoistetut palvelut?

Kunnat ja kuntayhtymät ovat viime vuosina ulkoistaneet vauhdilla toimintojaan. Ulkoistettujen sote-palvelujen arvo alkaa olla lähellä 5 miljardia euroa ja julkisia hankintoja tavaroineen ja palveluineen ostetaan yhteensä yli 30 miljardilla eurolla. Terveyskin on siis nykyään miljardibisnes. Ei ole ihme, että tulevassa

Minna Salminen, erityisasiantuntija, Marjo Katajisto, erityisasiantuntija, Veikko Lehtonen, sopimustoimitsija