Arja Kurkela aloitti Sodankylän kunnallisena perhepäivähoitajana yli 30 vuotta sitten. Silloin kunnassa oli lähes 90 perhepäivähoitajaa, nyt enää 11. Kehitys on samansuuntainen muuallakin. Miten ammatin vetovoimaa voitaisiin vahvistaa?
Harva puhuu omasta työstään niin suurella lämmöllä kuin kunnallisena perhepäivähoitajana yli 30 vuotta työskennellyt sodankyläläinen Arja Kurkela, 54.
Kurkelan työura käynnistyi samaan tapaan kuin monien muiden 80- ja 90-luvuilla aloittaneiden perhepäivähoitajien. Hän hoiti esikoispoikaansa kotona, ja kun äitiysloma oli lopuillaan, kysyi naapuri, eikö Kurkela jatkaisi ja ottaisi myös hänen lapsensa hoitoon.
– Haaveilin jo pienenä tyttönä lastenhoitajan ammatista.
– Toimin ensin vuoden yksityisenä perhepäivähoitajana ja aloitin kunnallisena vuonna 1989, vain 21-vuotiaana. Olin jo pienenä tyttönä haaveillut lastenhoitajan ammatista, hän kertoo.
1980-luvun loppu olikin perhepäivähoidon kulta-aikaa, sillä silloin ammatissa toimi yli 26 000 hoitajaa. Perhepäivähoidossa oli enimmillään noin 92 000 lasta, ja määrä kattoi lähes puolet kaikista päivähoitopaikoista.
90-luvulle tultaessa lama vähensi perhepäivähoidon tarvetta, ja 2000-luvulla lasku on hoitajien ikääntymisen ja eläköitymisen myötä vain kiihtynyt. Vuonna 2008 Kevan (ent. Kuntien eläkevakuutus) vakuuttamia perhepäivähoitajia oli vielä 15 900, nykyään enää noin 6 000, joista alle 4 000 työskentelee omassa kodissaan.
Sama kehitys näkyy Kurkelan kotikunnassa.
– Aloittaessani Sodankylässä oli 89 kunnallista perhepäivähoitajaa, nyt meitä on enää 11, hän sanoo vähän suruissaan.
Työ ja elämäntapa
Heti työuransa alussa Kurkela hankki perhepäivähoitajan koulutuksen ja on jatkanut alalla lyhyttä äitiyslomaa lukuun ottamatta yli kolme vuosikymmentä.
– Kertaakaan en ole vakavissani miettinyt ammatin vaihtamista. Useimpina päivinä tämä ei edes tunnu työltä, vaan elämäntavalta, joka on kuin luotu minua varten, hän kehuu.
Kurkelan mielestä työ on sopivan itsenäistä, koska päivän kulun voi rytmittää itse.
– Säännöllisyys on tärkeää, mutta jos jonain aamuna tuntuu, että nyt askarrellaan tai pidetään satu- ja musiikkituokio, voimme hassutella lasten kanssa sisällä ja mennä myöhemmin ulos.
Ulkoilua perhepäivähoitaja saa työn puolesta ihan riittämiin, vähintään kolme tuntia päivässä.
– Työ on muutenkin monipuolista ja vaihtelevaa. Olen samaan aikaan hoitaja, leikittäjä, laulattaja, askartelija, teatterintekijä, siivooja, kokki ja tarvittaessa myös psykologi.
Leikkipuistossa tavataan
Työn parhaita hetkiä on, kun lapsi tulee aamulla hymyillen hoitoon ja halaa hoitajaansa.
– Myös vanhempien tyytyväisyys palkitsee. He voivat jättää kullannuppunsa turvallisin mielin hoitoon ja tehdä työtänsä rauhassa tietäen, että lapsella on hyvä olla.
Vaikka Kurkela tekee työtä yksin kotona, hän ei tunne oloaan yksinäiseksi.
– Onhan minulla kymmenen työkaveria ja aivan ihanan kannustava perhepäivähoidon ohjaaja, hän nauraa.
Hoitajat pitävät keskenään tiiviisti yhteyttä ja tapaavat lähes päivittäin leikkipuistossa hoitolastensa kanssa.
– Ilmapiiri Sodankylän hoitajien kesken on hyvä ja olemme innolla kokeilemassa kaikkea uutta.
Koko perheen valinta
Sodankylässä perhepäivähoitajien ryhmät ovat täynnä. Kurkelalla on hoidossaan neljä kokoaikaista lasta ja yksi osa-aikainen, joiden kanssa aika ei tule pitkäksi.
Kaikissa kunnissa tilanne ei ole yhtä hyvä: ryhmä saattaa olla välillä vajaa, ja se tuntuu hoitajan kukkarossa, koska palkka määräytyy täytettyjen hoitopaikkojen mukaan.
Juuri pieni palkka ja toimeentulon epävarmuus vähentävät nuorten kiinnostusta ammattia kohtaan.
Myös Kurkela myöntää, että palkka on vaatimaton työn määrään ja vastuuseen nähden.
– Moni ammatinvalintaa pohtiva nuori miettii kahdesti ennen kuin ryhtyy tekemään näin sitovaa työtä tällä palkalla.
Kun ensimminen hoitolapsi tulee ovesta sisään, tulee kodista kunnallinen hoitopaikka.
Kurkela painottaa myös sitä, että perhepäivähoitajaksi ryhtyminen on koko perheen päätös.
– Siitä hetkestä lähtien kun ensimmäinen hoitolapsi tulee ovesta sisään, kodista tulee kunnallinen hoitopaikka. Se vaatii paljon hoitajan perheeltä, eikä kaikilla ole valmiutta siihen.
Kurkelan kaksi nyt jo aikuista poikaa tottuivat pienestä pitäen siihen, että perheessä oli muita hoitolapsia. Lisäksi Kurkela toimi miehensä kanssa kahdeksan vuotta tukiperheenä lapsille ja nuorille.
Laki kevensi työtaakkaa
JHL on ollut jo pitkään huolissaan perhepäivähoidon tulevaisuudesta ja pyrkinyt lisäämään ammatin houkuttelevuutta eri keinoin.
– Vuonna 2011 perhepäivähoitajat saatiin vihdoin työaikalain piiriin, ja kohtuuttoman pitkiksi venyneet työpäivät lyhenivät ja samalla työhön sidonnaisuus väheni. Se paransi hoitajien jaksamista, sanoo JHL:n sopimusasiantuntija Marja Lehtonen.
1. Uusi työaikalaki kohtuullisti perhepäivähoitajan työaikaa ja vähensi työhön sidonnaisuutta.
Myös viime vuoden alussa voimaan astunut uusi työaikalaki kevensi hoitajien työtaakkaa. Uuden lain myötä perhepäivähoitajan työajan pituus määräytyy työvuoroluettelon perusteella, ei enää pelkän lasten läsnäoloajan mukaan.
– Hoitajilla ei ole edelleenkään vuorokautista ylityörajaa, mutta silti uusi laki oli askel parempaan suuntaan.
Hoitajat sovitellun piiriin?
Yksi hyvä keino lisätä ammatin vetovoimaa olisi saada perhepäivähoitajat sovitellun työttömyyspäivärahan piiriin. Silloin hoitaja saisi korvauksen, jos hoitoryhmä on vajaa.
2. Pääsy sovitellun työttömyysturvan piiriin vakiinnuttaisi perhepäivähoitajan tuloja, silloin kun lapsiryhmä on vajaa.
– Liitto pyrkii vaikuttamaan sosiaali- ja terveysministeriöön, jotta asia korjaantuisi. Tällä hetkellä perhepäivähoitaja saa työttömyyskorvausta vain, jos hoidossa ei ole yhtään lasta.
3. Oman lapsen hoidosta maksettava hoitoraha voisi lisätä kiinnostusta ryhtyä perhepäivähoitajaksi.
Myös oman lapsen hoidosta maksettava hoitoraha voisi lisätä kiinnostusta ammattia kohtaan. JHL onkin esittänyt, että kunnallisten perhepäivähoitajien omat lapset voitaisiin sijoittaa hoitajalle itselleen.
– Silloin hoitaja maksaisi lapsensa hoidosta perheen tulojen mukaan määritellyn hoitomaksun ja hän saisi työnantajalta saman hoitopaikkakorvauksen niin omasta kuin vieraista hoitolapsista.
Käytäntö on Lehtosen mukaan voimassa muutamissa kunnissa.
Pienryhmä on vahva valtti
Hoitajien ikääntymisen lisäksi myös yksityisen päivähoidon lisääntyminen 2010-luvulla on verottanut kunnallisten perhepäivähoitajien määrää.
– Joissain kunnissa on tehty poliittinen linjaus, että yksityiset päiväkodit täytetään ensin ja kunnallista perhepäivähoitoa tarjotaan vain, jos niissä ei ole tilaa, kertoo Lehtonen.
Varhaiskasvatuksen piirissä on vuosittain noin 252 000 lasta, joista perhepäivähoidossa on noin seitsemän prosenttia, kaikkiaan noin 18 000. Onko perhepäivähoito siis lopullisesti hiipumassa, kun nykyisin ammatissa toimivat saavuttavat eläkeiän? Marja Lehtonen ei suostu uskomaan sitä.
4. Perhepäivähoidossa lapsen yksilölliset tarpeet voidaan huomioida paremmin kuin isossa päiväkotiryhmässä. Tarvitaan vanhempien ryhtiliike perhepäivähoidon puolesta.
– Pienten lasten vanhempien vahva toive on, että perhepäivähoito säilyisi. Toivon, että vanhempia kuullaan tässä asiassa.
Vanhempien toive on perusteltu, sillä pienryhmässä lapsen yksilölliset tarpeet voidaan huomioida aivan eri tavalla kuin levottomassa ja isossa päiväkotiryhmässä.
Tulevaisuudessa perhepäivähoidolle saattaa olla jopa entistä suurempi kysyntä. Tämä johtuu siitä, että kotihoidon tukiaikaa saatetaan lähivuosina lyhentää tai se voidaan poistaa jopa kokonaan, jolloin entistä pienemmät lapset tarvitsevat kodin ulkopuolisen hoitopaikan.
– Pienryhmä ja kodinomainen hoitoympäristö ovat silloin vahva valtti perhepäivähoidon puolesta.
Kohti kuukausipalkkaa
Myös taloudellisesti perhepäivähoito on päiväkotiin verrattuna kilpailukykyinen, sillä siinä kunta ei maksa seinistä, siivouksesta eikä tilojen ylläpidosta.
– Hoitaja saa kustannuskorvauksen ruoasta sekä palkan. Raamit työnantaja saa ilmaiseksi.
5. Perhepäivähoitajan työehdot samalle tasolle muiden varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa. Suunta kohti kiinteää kuukausipalkkaa.
Mutta perhepäivähoito ei säily, ellei ammatti houkuttele motivoituneita tekijöitä nykyisten jäädessä eläkkeelle.
Työehdot kohdalleen – se turvaa perhepäivähoidon säilymisen.
– Perhepäivähoidon tulevaisuus riippuu siitä, että perhepäivähoitajan ammatti rinnastuu työehdoiltaan muihin varhaiskasvatuksen ammatteihin. Se tarkoittaa säännöllistä lapsiryhmän koosta riippumatonta kuukausipalkkaa, sanoo Marja Lehtonen.
Tavoite ei toteudu hetkessä, mutta sitä kohti on hänen mukaansa pyrittävä vaiheittain – sopimuskierros kerrallaan.
Lapsi kainaloon ja viltin alle
Arja Kurkelan kaltaiset sitkeät sissit ovat pitäneet yllä kunnallista perhepäivähoitoa. Samalla se on tarjonnut heille tyydytystä tuovan ammatin ja mahdollisuuden kehittyä työssä.
– Nykypäivän perhepäivähoito on ihan muuta kuin kolme vuosikymmentä sitten. Silloin työ sisälsi lähinnä lasten perushoidon: ruokaa, unta, leikkiä ja lämpöä. Nyt hoitaja toimii kullekin lapselle laaditun varhaiskasvatussuunnitelman mukaan ja tukee omalla panoksellaan lapsen itsetuntoa ja sosiaalisten taitojen kehittymistä, hän sanoo.
Ovatko lasten asiat nyt siis paremmin kuin ennen, Arja Kurkela?
– Osittain kyllä, mutta kehitys ei ole ollut pelkästään myönteistä. Kiire ja vanhempien työpaineet heijastuvat lapsiin, ja toisinaan toivon, että perheet viettäisivät enemmän aikaa yhdessä kotona.
Kurkelan mielestä vanhemmat stressaantuvat suotta viedessään lapsia harrastuksesta toiseen.
– Jospa uskallettaisiin pysähtyä, otettaisiin lapsi kainaloon viltin alle ja luettaisiin yhdessä vaikka kirjaa. Nautittaisiin yhdessä olemisen ihanuudesta.
Korjattu 22.1.2021: JHL pyrkii vaikuttamaan sosiaali- ja terveysministeriöön, jotta perhepäivähoitajat saataisiin sovitellun työttömyysturvan piiriin. Alkuperäisessä jutussa mainittiin virheellisesti TEM (työ- ja elinkeinoministeriö).