Hiihtäjä Krista Pärmäkoski oli nuorena surkea suunnistaja, mutta hiihto maistui – aina huipulle asti. Unelma kohti mahdotonta on lähempänä kuin koskaan, kun Itävallan Seefeldissä kisataan ensi vuonna hiihdon maailmanmestaruuksista. ”Olen hopeita voittanut, joten haluan kyllä seisoa siellä keskikorokkeellakin.”
Mitä tulee tytöstä, joka asuu pirkanmaalaisen pellon laidassa, kaukana vilkkaiden taajamien houkutuksista ja harrastuksista? Paikassa, jossa on järvi, tarkemmin Kyrösjärvi, keskellä kaupunkia. Järven toiselle puolelle, Ikaalisten yhteiskouluun, on matkaa puolisensataa kilometriä. Lähimmät kaveritkin asuvat kymmenen kilometrin päässä.
Hiihtäjä Krista Pärmäkoski kahmi viime talvena Etelä- Koreassa Pyeongchangin olympialaisissa kolme mitalia ja näytti, mistä puusta hänet on veistetty. Ponnahduslautana hiihtomaailman huipulle ovat olleet liikuntaa arvostava koulu, kannustavat vanhemmat ja lähipiiri sekä unelma kohti mahdotonta. Pärmäkosken lapsuutta ja nuoruutta eivät hallinneet tietokonepelit tai älykännykät.
– Maalla ei ollut virikkeitä, ja niitä kehitettiin urheilusta. Luontaisesti tuli liikuttua, kun piti keksiä keinot, joilla pääsee kavereiden luokse. Usein ajoin pyörällä heitä tapaamaan. Myös vanhemmilla on ollut tärkeä rooli, koska ei sieltä järven takaa olisi päässyt treeneihin, jos he eivät olisi kuljettaneet.
Mummin kanssa ladulla
Pikku-Kristan veri veti suksille jo ennen kouluikää. Ensimmäisen luokan kouluaineessa hän kirjoitti, että hänestä tulee hiihtäjä. Kilpaileminen alkoi alakouluikäisenä ja kisojen kiertäminen 12-vuotiaana.
– Pidin hiihtoa mielekkäimpänä lajina. Toisaalta ärsytti, että olin huono suunnistuksessa, vaikka olin hyväkuntoinen. En osannut lukea karttaa, mutta hiihdossa ei tarvinnut suunnistaa, vaan reitti on selvä.
Krista Pärmäkoski treenaa Lahden ja Salpausselmän maisemissa toisinaan jopa viisi tuntia kerrallaan.
Hiihtoharrastusta avitti myös mummu, joka asui tien toisella puolella.
– Mummun kanssa hiihdin paljon. Nyt hän elää hengessä mukana ja jännittää toisella puolella maailmaa, miten pärjään kisoissa.
Käänne Krista Pärmäkoksken kehitykselle hiihtäjänä oli päätös lähteä opiskelemaan Vuokatin urheilulukioon. Lähtö oli 16-vuotiaalle nuorelle helppo, vanhemmille ei.
– Tovin sai suostutella heitä. Matkaakin sinne on Ikaalisista 550 kilometriä, hän kertoo.
Keskeyttäminen harmittaa yhä
Pärmäkosken hiihtouralle mahtuu niin ylä- kuin alamäkeä – aivan konkreettisestikin. Ikaalisten ladut ovat vaihtuneet kansainvälisiin kisamaisemiin ja Lahden Salpausselän vaativiin, ylös ja alas kiemurteleviin harjoittelumaastoihin. Pärmäkoski treenaa maastossa joskus jopa viisi tuntia kerrallaan.
Muita ala- ja ylämäkiä ovat kirvelevät tappiot ja suloiset mitalinmakuiset voitot. Pärmäkosken urheilu-uran harmittavin kokemus ei kuitenkaan ole häviäminen vaan kisan keskeyttäminen 30 kilometrin hiihdossa Val de Fiemmessä Italiassa vuonna 2012.
– Silloin todella petyin itseeni. Keskeyttäminen on kova paikka, koska kisoja on odottanut niin paljon ja toiveet ovat korkealla. En ollut silloin hyvässä kunnossa ja sain liian paksua urheilujuomaa. Vatsa kramppasi, ja jatkaminen oli mahdotonta. Toisaalta kun pääsee yli pettymyksistä, oppii itsestään ja välttämään virheitä.
Paras kisamuisto on viime talvelta Lahden maailman- cupissa.
– Pertsan kympin hiihdossa kaikki oli tosi helppoa. Olisin voinut vielä vaikka jatkaa kisaa.
Mutta keväällä 2012 kaikki oli ollut toisin, ja hiihtoura oli tyssätä kokonaan. Takana oli rankka kausi: vuonna 2011 Pärmäkoski voitti ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin viestissä ja kiersi seuraavana talvena koko maailmancupin.
– Sitten iski armoton väsymys ja motivaation puute, ja olin, että tämä saa nyt riittää, hän muistelee.
Pärmäkoski vertaa urheilijan totaalista väsymistä työuupumukseen.
– Meillä urheilijoilla on vielä kroppakin pelissä. Väsyttää eikä jaksa tehdä niitä asioita, joita pitäisi tai työ vaatii. Jotkut ovat vetäneet nuorena itsensä niin ylikuntoon, etteivät voi koskaan palata urheilun pariin.
”Jotkut ovat vetäneet nuorena itsensä niin ylikuntoon, etteivät voi koskaan palata urheilun pariin.”
Kuukauden lepo palautti Pärmäkosken kropan, mielen ja motivaation ennalleen. Hän on huomannut, että nuorena keho palautuu nopeasti, mutta siinä piilee myös ansa.
– Halu harjoitella ja päästä kilpailemaan on niin kova, että voi olla vaikea nähdä totuutta omasta tilastaan eikä malta levätä tarpeeksi. Pitää olla väsynyt, että kehittyy, mutta levossa kunto vasta kasvaa. Motivaation puute taas on merkki väsymyksestä, eikä silloin kannata lähteä lenkille.
En koe menettäneeni mitään
Krista Pärmäkosken elämä on ollut urheilun täyttämä. Treenit on hoidettava, vaikka tuuli ja räntä piiskaavat kasvoja ja kaverit pyytävät seuraksi. Urheilu on mennyt kavereiden ja huvitusten edelle.
– En ole uhrautunut vaan halunnut tehdä nämä valinnat, enkä koe menettäneeni mitään. Tämä valinta on tehtävä nuorena, kuten sekin, meneekö kavereiden kanssa viettämään viikonloppua vai jääkö kotiin seuraavaa kisapäivää varten.
Lähes päivittäinen treeni tympii vain, jos sataa kaatamalla vettä. Silloinkin Pärmäkoski löytää valoisan puolen.
– Kovimmat paikat voivat olla hyviä harjoituksia ja kasvattaa sisua. On hyvä muistaa treenien jälkeinen hyvä olo, ja aina tulen harkoista hymyissä suin.
Pärmäkosken mukaan urheilusta voi ammentaa oppia myös työelämään, esimerkiksi sen, että työ ei kanna hedelmää heti.
Urheilusta voi ammentaa oppia myös työelämään, esimerkiksi sen, että työ ei kanna hedelmää heti.
– On oltava pitkäjänteinen. Ensimmäiseen vastoinkäymiseen ei voi luovuttaa, vaan siihen pitää reagoida nopeasti ja tehdä uusia ratkaisuja.
Hän neuvoo asettamaan tavoitteita sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
– Eikä saa unohtaa pieniä, päivittäisiä, jopa tuntikohtaisia tavoitteita On tavoiteltava jopa mahdottomia. Kun pyrkii niitä kohti, se potkii eteenpäin. Pettymyksistä pitää päästä nopeasti ohi.
Aina ei voi voittaa
Hiihto on Suomen kansallislaji, ja penkkiurheilukansa näyttää hereästi tuntonsa, jos arvokisat ovat menneet metsään. Pärmäkoski ei ota kovia paineita hiihtokansan mitaliodotuksista.
– Aina kun kisoihin lähdetään, lähdetään voittamaan, mutta asetan tavoitteet itse. Aina ei voi voittaa, enkä tee tätä siksi, että suomalaiset odottavat minulta voittoa vaan siksi, että tykkään kilpailla. Kuka tahansa saa tulla yrittämään.
Jokainen tappio on käsiteltävä pois mielestä tavalla tai toisella. Joiltakin pääsee hävityn kisan ja maaliviivan jälkeen itku.
– Ei häviöitä voi jäädä surkuttelemaan. Olin nuorempana huono häviäjä, mutta nyt ymmärrän, että aina on uusia kisoja ja pääsen uudelleen yrittämään. Tiedän, että olen antanut parhaani, mutta muut ovat olleet parempia. Vastassa ovat sentään olleet maailman huiput!
Pärmäkoski toivoo hiihdon pariin enemmän harrastajia, erityisesti nuoria.
– Toisaalta en ole kovin huolissani, koska Lahden kisoissa tuli menestystä, ja se innostaa. Viime talvi oli luminen, ja aikuisetkin lähtivät ostamaan itselleen suksia.
Hän tietää olevansa esikuva monelle nuorelle ja käy siksi alakouluissa kannustamassa lapsia ja nuoria urheilun pariin.
– Ne ovat pieniä tekoja, mutta jos minulta kysyy, saa vastauksia. Ehkä ne on ne käytännön mallit ja esimerkki, mitä itse tekee.
Puuseppää tarvitaan aina
Krista Pärmäkoski on 27-vuotias ja huipulla. Hän uskoo jatkavansa kilpauraansa ainakin vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisiin asti. Sinä vuonna hän täyttää 32 vuotta. Kristan ja jääkiekkovalmentaja Tommi Pärmäkosken hääkellot soivat nelisen vuotta sitten, mutta vauvauutisia ei ole toistaiseksi tiedossa.
Krista Pärmäkoski uskoo jatkavansa kilpauraansa ainakin Pekingin olympialaisiin 2022 asti.
– Lasten teko vaatii kovaa päätä kesken kisauran. Pitää olla itsekäs unirytmien kanssa. Ei minusta ehkä ole siihen, ja se vaatii puolisoltakin paljon. Haluan kyllä joskus lapsen, miksei useampiakin, kun minullakin on ollut sisaruksia.
Lapset saavat siis odottaa kisauran jälkeistä aikaa, kuten toive puusepän ammatistakin. Alan kokemusta hänellä jo on Kuortaneen entisöintikurssilta.
– Ehkä ammattihaave juontaa isän kirvesmies- ammatista. Oman käden jälki, ja käsillä tekeminen on se juttu. Voisin olla puuinsinööri tai valmentaja.
Ennen kiikkustuolin nikkarointia on vielä monet kisat ja treenit. Suksen kärjet sojottavat kohti ensi vuonna Itävallassa pidettäviä Seefeldin MM-kisoja. Pärmäkosken mukaan kisoja varten valmennuksessa pyritään vahvistamaan vapaan sprinttiä ja sauvoitta hiihtoa, joka on hänen heikoin osa-alueensa.
– Seefeldissä tulee olemaan niin nopea loppukiri, että siinä hiihdetään paljon sauvoitta.
Sauvoitta tai sauvoilla, mahdoton ei ole Pärmäkoskelle enää mahdoton.
– Olen hopeita voittanut, joten haluan kyllä seisoa siellä keskikorokkeellakin.