Kalastusmestari Tomi Menna yrittää kääntää kelloa taaksepäin. Jos hän onnistuu, kalat saavat uuden mahdollisuuden – ja niin myös me ihmiset.
Imatran kaupungintalon käytävillä on koronapandemiasta asti vallinnut tyhjyys, kun ihmiset ovat oppineet etätöihin. Kalastusmestari Tomi Menna kuitenkin istuu päätteensä ääressä myös tänään, helteisenä alkukesän torstaina.
Menna suhtautuu sinnikkyydellä työnsä päämäärään eli ennallistamiseen. Se tarkoittaa luonnon palauttamista tilaan, jossa luonto oli ennen kuin ihminen pilasi sen. Ennallistaminen tekee luonnosta kaloille jälleen elinkelpoista.
Päämäärän saavuttaminen vaatii pitkäjänteisiä suunnitelmia ja rahaa. Niistä Menna on vääntänyt kättä suurimman osan työajastaan vuodesta 1993, jolloin aloitti tehtävässä.
Menna puhuu voimayhtiöitä ympäri korjaamaan tuhoja, jotka laitokset ovat osin itse aiheuttaneet. Toisin sanoen hän lobbaa. On Zoom-palavereja ja kalaretkiä esimerkiksi ely-keskuksen ja voimayhtiöiden väen kanssa.
– Olen neuvotellut aika monta sopimusta siitä, millä ehdoilla kaupunki ja yritykset tekevät yhteistyötä. Kaksi kolmasosaa työajasta menee rahoituksen etsimiseen, Menna laskee.
Esimerkiksi Kokkosaaren kunnostushankkeen 50 000 euron hintalapusta Fortum kuittaa puolet ja valtio puolet. Sekin on Mennan käymien neuvottelujen tulosta.
Takaisin kukoistavien kalakantojen aikaan
Tomi Menna starttaa Saabinsa kaupungintalon parkkipaikalta ja ajaa Vuoksen, Saimaan laskujoen, yläjuoksulle. Toistasataa vuotta sitten Vuoksi juoksi vapaana Laatokkaan, Euroopan suurimpaan järveen, joka sijaitsee nykyään kokonaan Venäjän puolella.
Vuoksen koskista kalastamot pyysivät lohta ja siikaa, ja veivät ne myytäväksi isoihin kaupunkeihin kuten Pietariin ja Helsinkiin.
Imatran seudulla, Venäjän seinänaapurissa, kalatalous on perinteinen elinkeino. Lisäksi Imatra oli jo tuolloin kansainvälinen kalastusmatkakohde. Englannista ja Venäjältä tuli lomilleen varakkaita lordeja ja ylimyksiä, joita paikalliset ammattisoutajat veivät kalalle.
Teollisuus näivetti kalakantoja pitkään. Yläjuoksulla on 1880-luvulta asti ollut käynnissä teollistuminen. Noin sata vuotta sitten Imatrankoskelle nousi voimalaitos ja Vuoksen suulle yksi maailman suurimmista paperitehtaista.
Voimapuron taimenkantaan kuuluu14-vuotias taimen. Tomi Menna tuntee sen ja se varmaan hänet.
Vesialueet kuuluivat teollisuus- ja voimayhtiöille, kuten Enso Gutzeitille ja Imatran Voimalle (nykyään Tornator ja Fortum). Ne jyräsivät saaria sekä niemiä vesivoiman tieltä ja patosivat, hukuttivat ja tyhjensivät kivistä niin monta koskea, että niitä on koko Vuoksella enää neljä – Suomen puolella ei ainuttakaan. Kovinta tuhotahti oli 1950-luvulla.
Vaelluskalojen kulkuväylät tyrehtyivät ja lisääntymisalueet hävisivät. 1980-luvulla ekosysteemi oli jo niin surkastunut, että vaelluskalat katosivat eikä paikallinen kala ollut syömäkelpoista. Kuuluisat Imatrankosken koskinäytökset saivat lisävivahteen ällöttävästä hajusta.
Siinä vaiheessa kaupungin päättäjät ymmärsivät, että jotakin tarvitsi tehdä, ja pian hätiin jo riensikin Tomi Menna. Kalastusmatkailu ja sen markkinointi kuuluvat osittain Mennan vastuualueelle. Ilman toimivaa kalakantaa ei ole mitä markkinoida.
Ja kas, nyt kalaa saa taas. Päivän painuessa kalastajia on Vuoksen rannoilla usein kymmeniä.
Kalastusmestari repii teollisuutta mukaan kalatalkoisiin
Tomi Menna syntyi Imatralla vuonna 1973. Kesämökillä pikkupoika pääsi kalastamaan, ja siitä tuli hänelle rakas harrastus.
Ensin Menna teki metsätalousteknikon opintoja Saarijärvellä. Metsätalouden työharjoittelupaikkaa ei löytynyt lähiseuduilta, joten hän haki opiskelemaan kalataloutta. Kalastusmestareita on muun muassa valtionhallinnossa sekä niillä kunnilla, jotka on velvoitettu huolehtimaan kalakannoista ja kalastuksen järjestämisestä vesialueillaan.
Kun Menna aloitti työssään, teollisuus oli jo alkanut investoida Vuoksen puhdistamiseen. Tuolloin vesialueiden omistajat vielä jakoivat omille vesilleen kalastusluvatkin. Vuonna 1983 kaupunki teki omistajien kanssa sopimuksen: vastuu alueiden kalastus- ja virkistyskäytöstä, hoidosta ja valvonnasta siirtyi kaupungille. Se sisältää kalakannan hoidon.
Nykyään vesialueiden käytöstä ja hoidosta päättää ja valvoo neljän hengen neuvottelukunta, johon kuuluu kolme osakaskuntien edustajaa sekä Imatran kaupungin edustaja. Hänen nimensä ehkä arvaatkin.
Kalastusmestarin työ on suojella luontoa
Luonnonvarainen taimen on luokiteltu uhanalaiseksi. Se tarvitsee lisääntyäkseen esteettömän kulun, sopivan virtauksen ja pohjan sekä syönnösalueet, joissa kalat kasvavat kutuaikojen välillä. Kun yksikin niistä falskaa, kala ei pärjää.
Imatralla luonnon ennallistaminen tarkoittaa esimerkiksi kivien ja soran tuomista ja levittämistä Vuokseen. Työn luonne on Mennan uran aikana muuttunut täysin. Suomen EU-jäsenyys on tuonut kuvioon direktiivejä ja rahoituskanavia. Kesällä 2024 EU päätti asetuksesta, joka velvoittaa Suomenkin toimimaan entistä terhakammin vesi- ja maa-alueiden ennallistamiseksi.
Lue lisää: Ilmastonmuutos tihkuu työehtosopimuksiin
Laitosten kanssa on aiempaa helpompi neuvotella, ja ne rahoittavat ennallistamista pitkälti omasta pussistaan. Vielä kymmenen vuotta sitten siitä ei voinut haaveillakaan.
– Mie en lepää ennen kuin kalatie on valmis.
Menna kokee työnsä ympäristönsuojeluksi. Ilmastokriisin seurauksena pienten purojen lohikalat ovat jo kuolleet, kun latvavedet ovat lämmenneet. Vesi ei enää pysy riittävän hapekkaana, ja kun kesät jatkossa lämpenevät edelleen, kaloja kuolee lisää.
Menna pysäyttää Saabinsa Tainionkosken vesivoimalaitoksen vastarannalle. Hän viittoo maisemaan: tästä kulkee muutaman vuoden päästä hänen unelmiensa kalatie. Se palauttaisi tienoota aikaan, jolloin koski sai juosta laitoksen ohi vapaana.
Siitä Menna nyt vääntää Fortumin ja ely-keskuksen kanssa.
– Mie en lepää ennen kuin kalatie on valmis.
Kaupunkipuro ei ole turhapuro
Seuraavaa etappia Menna esittelee ylpeänä. Tarkkasilmäinen näkee taimenten vilistävän pienessä lammessa. Tästä alkaa noin kilometrin pituinen kaupunkipuro, jota Menna pitää yhtenä suurimmista työvoitoistaan.
Kaupunkipuro avasi kaloille väylän liikkua voimalaitoksen editse. Ponnistus oli Mennalle kova siksikin, että hän vastasi myös projektin viestinnästä – ja vastustajia riitti. Kauppareissuilla kaupunkilaiset tulivat kuittailemaan ”turhapurosta”.
Kaupunkipuro alkoi tuottaa taimenta ensimmäistä kertaa 2017, ja sen jälkeen kalakannan kukoistus on ylittänyt odotukset. Tomi Menna ei pidä tulevaisuudenkuvasta, jossa katselemme taimenia ja lohia vain historiankirjoista. Hän huomauttaa, ettei kalaa voi pakottaa viihtymään missään. Ihminen voi rakentaa suotuisat olosuhteet, mutta kala päättää, missä se lisääntyy ja kasvaa.
Kala on hänelle ennen kaikkea luontokappale, ei persoona. Voimapuron taimenkantaan tosin kuuluu eräs tammukoitunut eli kitukasvuiseksi jäänyt 14-vuotias taimen. Se ei lähtenyt kaupunkipurolta pois kahden vuoden ikäisenä, kuten aikuisiksi kasvaneet lajitoverinsa.
– Kerran vuodessa mittaamme ja punnitsemme sen. Olemme 14 vuotta joka syksy pitäneet sitä kädessä. Tunnemme sen ja se varmaan tuntee meidät.
Tomi Mennan haastattelu tehtiin kesäkuussa 2024.