Työterveyshuollon korvausjärjestelmä muuttui vuoden 2020 alussa. Muutoksen myötä työterveyshuollon painopiste siirtyy sairaanhoidosta ennaltaehkäisevään ja työkykyä ylläpitävään suuntaan. Moni palkansaaja saattaakin löytää itsensä ruuhkaisesta terveyskeskuksesta tutun työterveyslääkärin tai -hoitajan sijasta.
Työterveyshuollon piirissä on noin 1,9 miljoonaa henkilöä, noin 90 prosenttia palkansaajista. Sen ulkopuolella ovat vain eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, yrittäjät ja itsensä työllistävät.
Työterveyshuolto jakautuu lakisääteiseen ja sitä laajempaan, työnantajille vapaaehtoiseen sairaanhoitoon.
Lakisääteinen työterveyshuolto sisältää työpaikan terveysriskeihin perustuvat terveystarkastukset ja työhön liittyvästä sairaudesta johtuvat vastaanottokäynnit. Niihin on oikeutettu jokainen työntekijä työsuhteen laadusta ja kestosta riippumatta, myös vuokratyöntekijät.
Lakisääteinen työtervesyhuolto koskee kaikkia työsuhteen laadusta ja kestosta riippumatta.
Yli puolet työnantajista tarjoaa työntekijöilleen lakisääteistä laajemmat palvelut. Niihin kuuluu yleislääkärin vastaanotto sekä joukko laboratorio-, kuvantamis- ja muita tutkimuksia.
Koska perusterveydenhuolto on monissa kunnissa ruuhkautunut, on työterveyshuollosta muodostunut työssä käyville vaihtoehtoinen väylä saada sairaanhoidon palvelut. Tutulle työterveyslääkärille ja -hoitajalle saa nopeasti ajan, ja heille on helppo valittaa pitkittynyttä flunssaa ja muita sairauksia.
Kela-korvaukset muuttuivat
Työterveyshuollon korvausjärjestelmä muuttui tämän vuoden alussa. Jatkossa työnantaja saa Kelalta palautuksena 60 prosenttia lakisääteisen työterveyshuollon kuluista. Sen sijaan vapaaehtoisen sairaanhoidon korvaus voi olla enimmillään 40 prosenttia yhteisestä korvausmäärästä.
Laskennallinen enimmäiskorvaus on 423,60 euroa työntekijää kohden vuodessa, ja halutessaan työnantaja voi käyttää sen kokonaisuudessaan lakisääteisen työterveyshuollon kuluihin.
– On todennäköistä, että monet yksityisen ja julkisen sektorin työnantajat ryhtyvät ennen pitkää karsimaan työntekijöille tarjoamiaan sairaanhoidon palveluja, sanoo JHL:n työympäristötoimitsija Anne Ranta.
Päijät-Häme karsi jo
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, Päijät-Hämeen laitoshuoltopalvelut, Lahden kaupunki ja Hollolan kunta ovat jo vähentäneet työntekijöille tarjoamiaan sairaanhoidon palveluja. Ne eivät enää tarjoa nuhakuumeen ja muiden infektiosairauksien akuuttihoitoa, vaan hoito on haettava muualta kuin työterveyshuollosta.
Työntekijät eivät voi enää myöskään varata työterveyshuollon vastaanottoaikoja itse, vaan kaikki ohjataan ensin hoidontarpeen arviointiin.
Päijät-Häme niukentaa palveluja, Oulu säilyttää ennallaan.
Oulussa korvausjärjestelmän muutos ei ainakaan välittömästi aiheuta paineita säätää työterveyshuollon sisältöä.
– Tarjoamme varsin laajat työterveyshuollon palvelut myös sairaanhoidon puolella niin vakituisille kuin määräaikaisille työntekijöille, eikä siihen kaavailla muutosta, sanoo henkilöstöjohtaja Ville Urponen.
Hän ennakoi, että kaupunki saa jatkossakin Kelalta maksimipalautuksen lakisääteisen työterveyshuollon kuluista, ja myös sairaanhoidon osalta palautus on riittävää tasoa.
– Henkilöstöllä on paljon sairauspoissaoloja, ja siksi pidämme tärkeänä taata heille kattavat sairaanhoidon palvelut, hän perustelee.
Porvoo kuuluu voittajiin
Porvoo on tarjonnut sairaanhoidon sisältävät laajat työterveyshuollon palvelut henkilöstölleen vuodesta 2019 lähtien. Samalla kaupunki pidensi omailmoitusaikaa yhdeksään päivään, eli työntekijä voi olla esimiehen luvalla yhdeksän päivää poissa sairauden takia.
– Tarkoitus on, että työterveyslääkärille ei mennä pikkuvaivojen takia, selventää henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari.
Jopa 70 prosenttia kaupungin työterveyshuollon kuluista on aiheutunut ennaltaehkäisevistä palveluista.
– Yksilökohtaisen korvauskaton takia kaupunki ei ole saanut Kelalta korvauksia kaikista lakisääteisen työterveyshuollon kuluista, mutta korvausjärjestelmän muuttuessa saamme aiempaa enemmän Kela-palautuksia. Siltä osin Porvoo kuuluu voittajiin.
Sairaanhoidon palvelut aiotaan Kalliosaaren mukaan säilyttää nykyisellään.
– Sairaanhoidon kustannus ei ole meille kynnyskysymys, vaan haluamme tarjota henkilöstölle mahdollisimman hyvät palvelut.
Porvoon palveluksessa on noin 3 600 henkilöä.
Omailmoituskäytännöt vaihtelevat kunnittain. Esimerkiksi Hämeenlinnassa ja Porvoossa voi olla poissa omalla ilmoituksella ja esimiehen luvalla yhdeksän päivää, Espoossa seitsemän. Yleisin käytäntö on kolme päivää. Lue lisää: Omailmoitus – ohje työpaikoille omailmoituksen käytöstä
Terveyserot voivat kasvaa
Painopisteen muutos sairaanhoidosta ennaltaehkäisevän työterveyshuollon suuntaan on Anne Rannan mielestä periaatteessa hyvä ja kannatettava, koska sairauksien ennaltaehkäisy on pidemmän päälle vaikuttavaa ja tehokasta.
– Mutta jos työnantajat luopuvat hyvin laajassa mitassa tarjoamasta sairaanhoidon palveluja, voivat seuraukset olla ikävät. Pahimmillaan se tarkoittaa maantieteellisen ja sosioekonomisen eriarvoistumisen lisääntymistä ja väestön terveyserojen kasvua.
Eriarvoisuus lisääntyy, terveyserot kasvavat?
Hyvätuloiset voivat sairauden sattuessa käydä yksityislääkärin vastaanotolla, kun taas matalapalkka-alojen työntekijät ohjautuvat ennestäänkin ruuhkaisiin terveyskeskuksiin. Koska perusterveydenhuollosta saa paikoin heikosti lääkärin vastaanottoaikoja, voivat työikäisen väestön pienet sairaudet jäädä hoitamatta.
– Hoitamattomina lievätkin terveysongelmat voivat johtaa henkilön työ- ja toimintakyvyn alenemiseen, ja pitemmän päälle jopa työkyvyttömyyteen, Ranta sanoo.
Palkansaajilla sana sanottavana
Työterveyshuollon vuotuiset kustannukset ovat noin 816 miljoonaa euroa, ja ne rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden maksamista sairausvakuutus- ja työtulovakuutusmaksuista. Työnantajien osuus maksuista on noin 70 prosenttia ja työntekijöiden 26 prosenttia. Loppu neljä prosenttia koostuu yrittäjien ja valtion osuudesta, jolla maksetaan viljelijöiden työterveyshuollon kustannukset.
– Koska palkansaajat kustantavat osan järjestelmän kuluista, on heillä perusteltu syy seurata, mitä työterveyshuollon palveluille tapahtuu, sanoo Ranta.
Henkilöstön edustaja: Pidä silmät ja korvat auki!
Hän kehottaa kaikkia henkilöstön edustajia pitämään silmänsä ja korvansa auki, jos työnantaja pyrkii yksipuolisin päätöksin muuttamaan työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa tai sisältöä.
– Vähänkin isommilla työpaikoilla on oltava työsuojelun yhteistoimintaelin, jossa työterveyshuollon muutokset on käsiteltävä.
Kahden jätin pelikenttä
Toimialana työterveyshuolto on poikkeuksellisen keskittynyt: Työnantajien omien työterveyshuollon yksiköiden määrä on laskenut koko 2010-luvun.
Samaan aikaan yksityiset terveysjätit Mehiläinen ja Terveystalo ovat ostaneet kunnallisia työterveysyhtiöitä – tuorein omistusjärjestely tapahtui loppuvuodesta 2019, kun Säkylän kunta myi omistamansa työterveysyhtiön Terveystalolle.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote myi työterveyshuollon palveluja tuottavan Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n niin ikään viime vuonna. Kaupan myötä yli 5 000:n Eksoten työntekijän työterveyshuolto siirtyi Terveystalolle.
Oulu valmistelee myyntiä
Myös Oulun kaupunki valmistelee omistamansa Työterveys Virta Oy:n osakekannan myyntiä.
Päätös myynnistä on jo tehty, mutta asia vaatii henkilöstöjohtaja Ville Urposen mukaan huolellisen valmistelun.
– Tarkoitus on kilpailuttaa alan toimijat. Osakekannan myynti ja työterveyshuollon palveluiden osto menevät käsi kädessä, eli uusi omistaja saa hoitaakseen kaupungin työterveyshuollon palvelut, hän sanoo.
Sen jälkeen yli 11 000:ta kaupungin työntekijää siirtyy asioimaan yksityisessä yrityksessä.
Työterveyslaitoksen selvityksen (2018) mukaan näin menettelee yli 70 prosenttia työterveyshuollon piirissä olevista. Kunnallisten liikelaitosten ja osakeyhtiöiden osuus on enää parikymmentä prosenttia.
Kehityksessä paljon uhkia
Anne Rantaa työterveyshuollon keskittyminen harvoihin käsiin arveluttaa.
– Keskittyminen vaikuttaa siihen, miten palveluja on saatavilla ja millä hinnalla.
Keskittymiskehitys arveluttaa JHL:n Anne Rantaa.
Keskittymisen seurauksena myös etäisyys työpaikan ja työterveyshuolloin tuottajan välillä kasvaa, ja siinä piilee toinen uhka.
– Jos työterveyshuolto on kovin kaukana työpaikan todellisuudesta, on työpaikan kuormitustekijöiden tunnistaminen vaikeaa. Tämä pätee varsinkin psykososiaalisiin kuormitustekijöihin, Ranta sanoo.
Yleistyykö vakuuttaminen?
Työterveyshuollolla itsessään on tasa-arvoa lisäävä vaikutus, sillä sen piirissä ovat kaikki työnantajan palveluksessa olevat. Jos siis työnantaja tarjoaa lakisääteistä työterveyshuoltoa laajemmat sairaanhoidon palvelut, ne on tarjottava kaikille työntekijöille samanlaisina asemasta ja tehtävästä riippumatta.
– Mutta jos työnantaja ottaa sairauskuluvakuutuksen, se voi tarjota sairaanhoidon palvelut työsuhde-etuna tietyille avainhenkilöille tai kohdentaa ne vain johdolle. Silloin tavalliset rivityöntekijät saattavat joutua tyytymään pelkkään lakisääteiseen työterveyshuoltoon, huomauttaa Ranta.
Tulevaisuudessa sairauskuluvakuutusten käyttö saattaa lisääntyä. Tämä johtuu siitä, että vakuutusyhtiöt ovat Mehiläisen ja Terveystalon isoja omistajia – ja ne myös markkinoivat aktiivisesti yksityisiä vakuutuksia työnantajille.
Vakuutuksen voi kohdentaa avainhenkilöille tai vain johdolle.
LähiTapiola-ryhmä omistaa Mehiläisestä 20 prosentin siivun ja Työeläkevakuutusyhtiö Varma 17,3 prosenttia Terveystalosta. Lisäksi jälkimmäisen omistajiin kuuluvat Pohjola Vakuutus Oy, OP-Henkivakuutus Oy ja työeläkevakuuttajat Ilmarinen ja Elo.
Isoista alan toimijoista vain Aava Työterveyshuollolla ei ole kytkentää vakuutusyhtiöihin. Aavan omistaa Ahon perhe Aho Groupin kautta, ja se vastaa noin 90 000 henkilön työterveyspalveluista