JHL:läinen lossinkuljettaja ja pääluottamusmies Ari Hölsä on norppien suuri ystävä. Ensimmäisen kerran hän tutustui viiksekkäisiin veijareihin jo lapsuuden mato-ongella. Nykyään Holsä käyttää paljon aikaa maailman uhanalaisimman hyljelajin suojeluun.
Mies kolaa hiki hatussa lähes lumetonta jään pintaa. Nyt ei olla Kittilän lumilla vaan Saimaalla, tarkemmin sanottuna Pihlajaveden rantamaisemassa Sulkavalla. Jäätä on nippa nappa 20 senttiä – ja lunta vielä vähemmän.
Juuri siksi JHL:läinen Ari Hölsä huhkiikin kolan varressa. Yhdessä parinsa Ari Partasen kanssa hän kolaa lunta laajalta alueelta isoksi keoksi rantajäätikölle. Siitä syntyy apukinos, johon uhanalainen saimaannorppa voi tehdä pesäkolon.
– Vielä muutama kolallinen ja sitten poljetaan, sanoo Hölsä.
Kinos on valmis, kun se on poljettuna runsaan metrin korkuinen ja yhdeksän metrin levyinen. Lisäksi kinoksen pitää ulottua kolme neljä metriä jäälle, jotta norppa voi kaivaa siihen poikaspesän.
Kevään tullen pesään toivottavasti syntyy pikkukuutti, joka voi aikanaan saada omia poikasia ja vahvistaa norppakantaa.
Talven saldo: 150 apukinosta
Viime talvena Saimaalla riitti lunta omasta takaa, mutta vuosina 2014–2018 Hölsän kaltaiset vapaaehtoiset kolasivat yli tuhat apukinosta norppien pesintää helpottamaan.
Tänä talvena tuloksena oli noin 150 apukinosta, joista Hölsä ja Partanen urakoivat puoli tusinaa ennen kuin Ely-keskuksen myöntämä lupa meni 23. helmikuuta umpeen ja pesintärauha julistettiin.
Poikkeuksellisen heikon jää- ja lumitilanteen takia eteläiselle Saimaalle ei saatu tänä talvena yhtään apukinosta.
Norppa on paikkauskollinen, eli se pyrkii pesimään samoissa paikoissa kuin aiemmin. Tarkoittaako se, että Etelä-Saimaan norppakanta kääntyy laskuun?
– Toivottavasti yksi heikko talvi ei tilastoissa erotu. Norppa on fiksu nisäkäs ja osaa sopeutua vaihteleviin oloihin. Uskon ja toivon norppien siirtyneen pesimään pohjoisemmaksi. Kevään poikaslaskennassa asia varmistuu, sanoo Hölsä.
Lossi edellä, norppa perässä
Sulkavalainen Ari Hölsä, 53, on elänyt koko ikänsä Saimaan äärellä ja tutustunut norppiin jo lapsena. Myös työ Finferriesin lossinkuljettajana on tutustuttanut hänet lajiin.
– Miikulaiset ovat leikkisiä veijareita sulan veden aikaan. Näen niitä lähes viikoittain lossin ohjaamosta käsin. Talvisin ne käyttävät lossireittiä hengityspaikkana ja nousevat toisinaan jäälle loikoilemaan.
Norpat tulevat tervehtimään, kun Ari Hölsä ajaa lossia potkurivirralla eteenpäin.
Norppien mielipuuhiin kuuluu polskia lossin perässä ja sukeltaa sen alitse.
– Ne kuulevat, kun ajan lossia potkurivirralla eteenpäin ja tulevat tervehtimään.
Varsinaisen norppaherätyksen Hölsä sai parikymmentä vuotta sitten, kun suojelubiologi Jouni Koskela tuli lossin kyytiin. Hän kipusi ohjaamoon ja kertoi Hölsälle Metsähallituksen Luontopalveluiden tarvitsevan norppiensuojelun vastuuhenkilöä Sulkavalle. Pesti olisi kuin luotu sporttiselle ja luonnon ystävänä tunnetulle lossikuskille.
– Ja niin siinä sitten kävi, että tovin mietittyäni suostuin.
Päätös oli kohtalokas, sillä silloin rakkaus lajiin roihahti liekkeihin. Niinpä Hölsä on jo vuosien ajan organisoinut norppien suojelua Sulkavan alueella ja osallistunut norppapartioiden toimintaan.
Karvanäytteitä poikaspesistä
Norppien suojelu on vapaaehtoistyötä, ja se painottuu talvi- ja kevätaikaan. Norppapartion tehtäviin kuuluu apukinosten kolaamisen lisäksi norpanpoikasten inventointi myöhemmin keväällä.
– Hiihdämme Ari Partasen kanssa metsäsuksilla noin 250–300 kilometriä jäällä ja etsimme saarista, ulkoluodoilta ja niemenkärjistä jälkiä kevään aikana syntyneistä kuuteista.
Samalla kaksikko ottaa karvanäytteitä poikaspesistä, jotta kuuttien DNA saadaan talteen ja jokainen niistä voidaan yksilöidä.
Näytteenoton lisäksi partio merkitsee karttaan pesäpaikat ja laskee syntyneet kuutit. Sillä tavalla Metsähallitus ja ympäristöjärjestö WWF Suomi saavat luotettavan tiedon norppapopulaation kannan kehityksestä Saimaalla.
Melkein sukupuuton partaalla
Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista hyljelajeista. Se metsästettiin liki sukupuuttoon 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, koska sitä pidettiin kalastuksen vihollisena.
– Norpasta maksettiin tapporahaa vuoteen 1948 asti. Nyt asenteet ja lainsäädäntö ovat muuttuneet ja suunta täsmälleen päinvastainen, iloitsee Hölsä.
Vuoteen 1948 asti norpasta maksettiin tapporahaa.
Erittäin uhanalaiseksi määritelty saimaannorppa on rauhoitettu luonnonsuojelulain ja -asetuksen nojalla. Aktiiviset suojelutoimet käynnistyivät 70-luvun lopulla, ja nykyisin Saimaan norppapopulaatioon kuuluu noin 410 yksilöä.
– Se on enemmän kuin meitä lossinkuljettajia on Järvi- ja Meri-Suomessa yhteensä. Olemme uhanalainen laji siinä missä norpatkin, veistelee Hölsä.
Eniten norppia on Savonlinnan seudulla. Yli puolet kuuteista syntyy Savonlinnan pohjoispuolella sijaitsevalla Haukivedellä ja sen eteläpuolisella Pihlajavedellä. Myös Vuoksen vesistöön kuuluvalla Puruvedellä norppakanta on alkanut suojelutyön ansiosta toipua.
Aktiiviporukassa noin sata
Asenteiden muutoksesta kielii sekin, että kansalaiset suorastaan jonottavat Metsähallituksen ja WWF Suomen vapaaehtoisjoukkoihin auttamaan norpan suojelussa.
– Tänäkin vuonna olisi ollut satoja halukkaita tulossa kolaamaan, mutta heitä ei ehditty lyhyessä ajassa kouluttaa ja perehdyttää, eikä turvallisuussyistä päästää heikoille jäille, kertoo Hölsä.
Norppapartio on varustettu kuivapuvuilla, naskaleilla ja muilla turvavälineillä.
Tätä nykyä vapaaehtoisten aktiiviporukkaan kuuluu noin sata. Metsähallitus hakee heille määräaikaiset luvat Ely-keskukselta ja varustaa täyskuivapuvuilla, naskaleilla, sahoilla, näytteenottohanskoilla ja muilla työvälineillä.
– Tarkoitus ei ole upota jäihin. Jos niin käy, on hyvä, ettei kylmettyminen uhkaa välittömästi. Samasta syystä partio liikkuu jäällä aina kaksin.
Norppapartioon hyväksytyt sitoutuvat luonnonsuojelulain ja eettisten pelisääntöjen noudattamiseen. Heitä sitoo myös ehdoton kielto paljastaa pesien sijainti ulkopuolisille.
Vihollinen ja pelastaja
Saimaannorpalla on vain yksi vihollinen – ihminen. Ihminen on myös ainoa, joka voi pelastaa lajin sukupuutolta.
– Lopputulos on kiinni siitä, miten hyvin pystymme torjumaan ilmastonmuutoksen ja sen vaikutukset, sanoo Ari Hölsä.
Pieniin edistysaskeleisiin kuuluu se, että Hölsän työnantaja Suomen Lauttaliikenne Oy on kouluttanut lossinkuljettajat ECO-driving ajotyyliin, mikä on merkinnyt merkittävää hiilidioksidipäästöjen vähenemistä.
Saimaannorpan kohtalo riipuu ilmastonmuutoksen etenemisestä.
Lisäksi joillain yhtiön reiteillä on otettu käyttöön hybridialus ja sähkökelalosseja.
Hybridilautan energianlähteinä toimivat maasähköllä ladattavat akkupaketit. Myös sähkökelalossi vähentää hiilipäästöjä, sillä se saa virtansa suoraan valtakunnan verkosta sähkökaapelia pitkin. Perinteistä dieselkonetta käytetään niissä vain varavoimana.
Vastakkainasettelu ei auta
Ari Hölsä kannustaa nauttimaan Saimaan luonnosta mutta kestävällä tavalla.
– Siihen eivät kuulu linnustoa ja muita eläimiä häiritsevät kovaääniset vesiskootterit.
Vastakkainasetteluun Hölsä ei kuitenkaan usko. Norppien suojelu vaatii sitä, että luonnonsuojelijat sekä vesialueiden omistajat ja kalastajat saadaan yhteisen pöydän ääreen.
– Vastakkaista mieltä olevat pitää huomioida, ja tarvittaessa heille on korvattava vesistön käyttörajoituksesta aiheutuvat vahingot. Kaikkien ei tarvitse olla norppaihmisiä, mutta kaikki voivat sitoutua yhteisiin pelisääntöihin norppien suojelemiseksi Saimaalla.
Hän toivoo, että myös lapsenlapsemme voisivat nähdä norppien telmivän hänen kotivesillään.
– Ne ovat älykkäitä veijareita ja leikkivät mielellään ihmisten kanssa. Lisäksi norppaurokset ovat viimeisen päälle herrasmiehiä ja antavat naaraiden valita itselleen parhaat pesäpaikat.