Onnellisuus ei jakaannu tasaisesti kaikkiin väestöryhmiin. Intersektionaalisuus auttaa ymmärtämään onnellisuuseroja ja eri todellisuuksia, kirjoittaa Motiivin kolumnisti, THL:n tutkimuspäällikkö Shadia Rask.
Onnellista uutta vuotta, maailman onnellisin maa! Tätä kunniaa Suomi on saanut kantaa jo neljän vuoden ajan. Onnellisuuden ykkössijasta on iloittu kyllästymiseen saakka. Itku pitkästä ilosta, kuten perisuomalainen sanonta kuuluu.
Pilkkaamisen sijaan väestön onnellisuutta kannattaa pilkkoa ja tarkastella intersektionaalisesti. Intersektionaalisuus tarkoittaa sitä, että monien tekijöiden, kuten sukupuolen, iän, yhteiskuntaluokan ja etnisyyden, ymmärretään samanaikaisesti vaikuttavan yksilöön ja hänen asemaansa yhteiskunnassa – onnellisuuteenkin.
Eriarvoisuuteen ei voida puuttua, ellei ensin tunnisteta sen olemassaoloa.
Ensimmäiseksi on syytä pilkkoa onnellisuuden käsite. Miten onnellisuutta oikeastaan mitataan?
Maailman onnellisuusraportissa vastaajaa pyydettiin pisteyttämään nykyinen elämänsä asteikolla 0–10. Lisäksi kysyttiin, montako kertaa nauroit tai tunsit iloa ja tyydytystä eilisen aikana. Negatiivisten tunteiden yleisyyttä tutkittiin kysymällä, miten paljon koit huolta, surua ja vihaa. Näistä luotiin kansalliset keskiarvot. Suomi selvisi voittajana keskiarvolla 7,9.
Onnellisuuden kokemukset eivät kuitenkaan jakaannu tasaisesti eri väestöryhmiin. THL:n väestötutkimuksissa Suomen koko väestössä joka toinen työikäinen kertoi olevansa suurimman osan ajasta onnellinen. Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta Suomeen muuttaneista näin arvioi vain noin 40 prosenttia. Sen sijaan muualta Afrikasta Suomeen muuttaneista jopa 70 prosenttia koki olevansa pääosin onnellinen.
On huomionarvoista, että Suomi on keikkunut onnellisuustilaston kärjessä kolmatta vuotta jatkuneesta koronapandemiasta huolimatta. Kuten onnellisuus, myöskään koronan vaikutukset eivät jakaannu väestössä tasaisesti. Epidemian aiheuttamat huolet, psyykkinen kuormittuneisuus sekä vähentynyt toiveikkuus tulevaisuutta kohtaan ovat maahan muuttaneiden keskuudessa yleisempiä kuin koko väestössä keskimäärin.
Onnellisuus jakautuu epätasaisesti myös muidenkin tekijöiden kuin syntyperän näkökulmasta. Helsingin Sanomien toimittaja Emil Elo vetosi lopettamaan onnellisuuden mainostamisen ja puhumaan siitä, miksi lapset eivät ole yhtä onnellisia kuin vanhempansa. Monissa aikuisten onnellisuustutkimuksissa pärjänneissä maissa lapset ovat vähemmän onnellisia kuin vanhempansa, Suomi mukaan luettuna.
Intersektionaalinen tarkastelu pyrkii oikeudenmukaisuuteen.
Intersektionaalisuuden tarkoituksena ei ole järjestää ihmisiä arvottavaan kurjuus- tai onnellisuusjonoon. Intersektionaalisuutta ja eri väestöryhmiä vertailevia tutkimuksia tarvitaan, sillä eriarvoisuuteen ei voida puuttua, ellei ensin tunnisteta sen olemassaoloa. Intersektionaalinen tarkastelu pyrkii ennen kaikkea sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja väestöryhmien välisten yhteenliittymien rakentamiseen.
Onnen kätkemisen sijaan onnellisuutta kannattaa paitsi pilkkoa myös jakaa. Pilkkominen auttaa ymmärtämään onnellisuuseroja ja eri todellisuuksia väestössä, mutta jaettaessa onni lisääntyy.
Shadia Rask on tutkimuspäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hän johtaa Moninaisesti parempi -hanketta.