Hiihtäjät saavat turvallisin mielin asettaa suksensa siisteille ja pitäville laduille. Harva heistä arvaa, kuinka pitkä ja sinnikäs työ hyvän ladun taakse kätkeytyy.
Lumi ja jää ovat haastavia yhteistyökumppaneita. Niiden taltuttaminen vaatii kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja itsesuojeluvaistoa.
Kaikkia niitä löytyy JHL:läiseltä liikuntapaikkojen hoitajalta Teemu Arffmanilta, 41. Hänen työnsä on yrittää taltuttaa luonnonvoimat siten, että niin sotkamolaiset kuin muualta tulevat pääsevät nauttimaan niiden antimista.
Haastattelua edeltävänä päivänä Arffman juuttui kelkalla kiinni sohjoon Sotkamon keskustan liepeillä. Muutama vuosi sitten hän upposi moottorikelkalla jäihin. Erään kerran jääkoneen rassaaminen yltyi niin rajuksi, että toinen etuhammas lähti kävelemään.
Silloinkin kun mitään ennakoimatonta ei satu, on lumen ja jään kesyttäminen melkoinen rasti. Tavalliselle ihmiselle Arffmanin tasoittama latu on siisti ja kantava hiihtoreitti, jolle voi heittäytyä rennoin mielin sivakoimaan. Oikeasti sen aikaansaaminen on vaatinut pitkän ja raskaan työn.
Äiti puhui pojalle työpaikan
Sotkamo on noin 10 000 asukkaan kunta Kainuun eteläosassa ja suosittu matkakohde. Kuuden kilometrin päässä kirkonkylästä hohtaa Sotkamon taajama-alue Vuokatti, joka on monelle tutumpi kuin itse Sotkamo. Vuokatin vaarat houkuttavat hiihtoturisteja Suomesta ja ulkomailta, etenkin Venäjältä. Myös kesäisin matkailijavirtaa riittää.
Teemu Arffman päätyi Sotkamon kunnan palvelukseen 14 vuotta sitten äitinsä aloitteesta.
– Äiti oli kesätöissä Sotkamon puistopuolella. Sotkamon liikuntatoimi etsi uutta työntekijää Vuokatin jäähallille, ja äiti sanoi, että mun poika makkoo kotona, ottakaa se.
Jäähallilla liikuntapaikkakärpänen puraisi tulokasta. Hän ihastui työssä kahteen asiaan: ihmiskontakteihin ja siihen, että oman työn jälki näkyy. Hallilla pyöri väkeä aamusta iltaan. Arffman tapasi kaikenlaisia ihmisiä kaikkialta maailmasta. Kohokohtia olivat Teemu Selänteen vuotuiset kiekkoleirit.
Arffman hoiti jäähallia 12 vuotta. Välissä hän hankki liikuntapaikkamestarin ja liikuntapaikkojen hoitajan koulutuksen.
– Asiakkaiden takia tätä tehdään. Jos ei olisi ihmisiä liikkumassa, ei meitäkään tarvittaisi. Parasta on, kun ihmisten ilmeestä näkee, että onpa mukava tulla tänne luistelemaan, kun jää kiiltää. Tai hiihtämään, kun lumimyrskyn jälkeen on taas ladut aukaistu.
Lumilla ja jäillä taiteileminen on joskus yksinäistä puuhaa, mutta toisinaan kaikkea muuta. Välillä hiihtäjät pysäyttävät kelkan tai latukoneen neuvoa kysyäkseen tai kiitelläkseen hyvin hoidetuista laduista.
– Saan olla käsi pystyssä ladulla, kun vastaantulijat morjestavat.
Nyt Teemu Arffman kertoo, kuinka lumen ja jään kanssa pärjää.
1 Aloita ajoissa
– Tavan ihminen voi ajatella, että latuja tehdään, kun on lunta ja siinä kaikki. Oikeasti latuihin liittyviä töitä riittää myös syksyllä ja kesällä.
Reitistöt olisi hyvä käydä läpi kuivan kelin aikaan loppukesästä tai syksyllä. Pitää poistaa tuulen kaatamat ja haittapuut, raivata vesakot, tarkistaa ojien, siltojen ja rumpujen kunto, täyttää kuopat ja veden syöpymät. Mitä tasaisempi reitistö, sitä helpommin ja paremman ladun saa sinne tehtyä.
– Äiti sanoi, että mun poika makkoo kotona, ottakaa se.
Kun ensimmäinen lumihiutale tulee taivaalta, et voi vielä tehdä latua. Jos nimittäin otat kelkalla vähänkään sutia, saman tien nousee likaa lumen pinnalle. Ei siis hötkyillä heti latua tekemään, kun on kaksi senttiä lunta, vaan odotellaan.
Syksyisin Arffman raivaa reitistöä ja esimerkiksi tyhjentää luontoalueiden huusseja. – Joskus sapettaa, jos ei vehkeet toimi. Olet jossain järvellä ja kelkka sieppaa, tai reitistöllä raivuuhommissa ja moottorisaha sanoo sopimuksensa irti. Lähdet takaisin varikolle, että mikä helevetti se tähän tuli.
2 Pohjusta
– Kun ensilumi on tullut, missään nimessä ei pidä mennä kieltämään ihmisiä kävelemästä latupaikoissa. Kävelijät tamppaavat lunta kiinni latupohjaan.
Latukone painaa. Jos et ole ensin tampannut kelkalla tarpeeksi lunta – kymmenen senttiä tai yli – ja menet sinne monta tonnia painavalla latukoneella, niin sieltä tulee hiekka. Latuhommissa pohjustaminen on älyttömän tärkeää. Jos järven jäällä latu on kuusi metriä leveä, se pitää polkea paljon laajemmalta alueelta, että se kestää.
Myös ulkojäillä on tärkeää tehdä kunnon pohjustustyöt. Kaukaloiden ja luistelualueiden pohjatkin olisi hyvä tasata ennen pakkasia. Pohjajää tehdä kylmällä vedellä ja reilun paksulti, jotta se ei mene puhki heti, kun sitä aletaan höylätä ja tehdä pintajäätä kuumalla vedellä.
3 Aja latu-urat monta kertaa
– Viikonlopun aikana ajan 250 kilometriä. Moni ei hoksaa, että kun tekee kelkalla latuja, joutuu saman reitin ajamaan kolmeen tai neljään kertaan ennen kuin latu on valmis ja pääset siirtymään seuraavalle latureitistölle.
Jos reitti on niin sanottu ympyrä- tai rengasreitti ja kaksisuuntainen, joudut ajamaan sen kolmeen kertaan: ensin keskelle luistelu-uran ja sitten perinteisen urat reuniin tai toisin päin.
4 Anna levätä
– Paras latu ei ole se juuri ajettu, vaan ladun täytyisi saada levähtää tunnin tai pari ajon jälkeen. Vasta-ajettu latu on vielä pehmyt.
Parhaassa tapauksessa latukonekuski voi aloittaa työt jo yöllä, jotta latu on heti aamusta hyvässä kunnossa ja kovettunut.
5 Älä mene yksin
Oli aamu joulukuun puolessavälissä vuonna 2014. Lumi ja latupohja oli jo kertaalleen ajettu ja kepitetty, kun Teemu Arffman löysi itsensä uppoamasta jäähän.
– Piti lähteä latupohjaa polkemaan ja oli säkkipimeää. Ajoin kelkalla, ja kaveri oli toisella kelkalla matkassa. Pysäytin kelkan ja sanoin kaverille, että jätä välimatkaa, niin et uppoa jos jää upottaa.
– Ei tullut hätä eikä mikkään, kun tiesin, ettei siinä ole paljon vettä.
Jää pettikin Arffmanin moottorikelkan alla. Arffman upposi siihen lanteitaan myöten. Onneksi mukana oli työkaveri. Tärkeää onkin, että vaarallisiin maastoihin ei mene sooloilemaan.
– Ei tullut hätä eikä mikkään, kun tiesin, ettei siinä ole paljon vettä. Palokunta kävi sitten kelkan kiskomassa kuiville vinssin avulla. Sitten ajettiin kaverin kanssa keskuskentälle ja työnnyin suoraan kuumaan suihkuun. Piti toki vaatteet vaihdella. Se on mukava muisto!
Järviladuilla työskennellessä naskalit ja puhelin ovat halvin henkivakuutus. Myös paukkuliivit olisi hyvä olla mukana.
– Ota naskalit mukaan äläkä mene yksin. Toinen kelkka pitäisi aina olla liikenteessä järvellä työskennellessä.
6 Älä mene suin päin
Arffman ja hänen työkaverinsa aloittavat järvilatujen pohjaamisen matalista rantaladuista.
– Etene varoen ja tunnustellen. Sitä mukaa kun jäät vahvistuvat, lähdetään syvemmälle.
7 Kysy ja tarkkaile
– Hyvää neuvoa jään tilanteesta saa talvikalastuksen harrastajilta eli pilkkijöiltä ja verkkokalastajilta. Heiltä voi kysellä, minkä verran jäätä on. Itsekin mittaamme jäätä. Kannattaa ottaa myös jäänäyte, josta näkee, minkä verran on kovaa teräsjäätä ja minkä verran heikkoa kohvajäätä.
Myös muiden ihmisten liikkeet antavat osviittaa.
– Ja kun muutkin kuin kelkkailijat alkavat liikkua järvellä, voit päätellä, että kyllä se meidätkin kestää
8 Pelko pois ja tekemällä oppii
– Työkaverini sanoo aina, että tekemällä oppii. Siinä on lyhykäisyydessään paras neuvo lumen kanssa toimimiseen. Koulusta saa teoriatasolla erittäin hyvät neuvot ja ohjeet, mutta vasta kun menee oikeasti lumen keskelle, oppii sen salat. Myös virhe ja epäonnistuminen on hyvä opettaja: älä tee näin ensi kerralla.
Kun 2005 aloin Vuokatin jäähallilla perehtyä liikuntapaikkojen hoitamiseen, aloitin kaiken täysin nollasta. En ollut koskaan ajanut metriäkään moottorikelkalla, jääkoneesta ja latukoneesta puhumattakaan. Työ ihmistä opettaa.
