29.8.2019

Ympäristö kiittää ja sinä säästät rahaa: Iskikö ilmastoahdistus? Tee 10 helppoa muutosta

Tavallisen ihmisen elämäntavoilla on ilmastonmuutokseen suuri vaikutus. Muutama pieni arjen valinta auttaa keventämään omaa hiilijalanjälkeä merkittävästi.

Kun luet tätä juttua, saat hyviä uutisia. Mutta ensin huonot.

Amazon roihuaa. Jäätiköt romahtavat. Eläinlajit kuolevat sukupuuttoon. Maa-alueiden keskilämpötila on noussut niin korkeaksi, että maapallon sietoraja on ylittymässä.

Ekokatastrofi on ovella eikä ihmiskunta tee läheskään riittävästi sen torjumiseksi.

Ahdistaako? Et ole yksin. Noin neljännes suomalaisista potee ilmastoahdistusta, kertoo Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran tuore tutkimus.

Iso osa ilmastotuskasta johtuu siitä, että tavallinen ihminen ei koe voivansa vaikuttaa tilanteeseen. Kun ilmasto joka tapauksessa lämpenee, mitä merkitystä sillä on, heittääkö muovipurkin sekajätteisiin tai korvaako lomalennon junamatkalla?

Tuskaa lisää, että ympäristö kuormittuu pelkästä tavallisesta elämästä. Aina kun sytytät lampun, avaat jääkaapin, hurautat pesukoneen päälle, lämmität ruokaa tai käynnistät auton, edistät sitä, että ilmastoon pääsee haitallisia kasvihuonekaasuja.

Niin, ja lastenteko. Uusimpien tietojen mukaan uuden lapsen synnyttäminen on vahingollisin mahdollinen teko, jonka ihminen voi ympäristölle tehdä.

Suomi saastuttaa

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on noin 10 000 kg CO2e eli hiidlidioksidiekvivalenttia vuodessa. CO2e sisältää niin hiilidioksidin kuin muut haitalliset kasvihuonepäästöt.

Siinä on noin 9 000 kg CO2e liikaa.

Suomi on yksi suhteellisesti eniten saastuttavista maista, mutta todennäköisesti pääsemme ilmastonmuutoksen seurauksista paljon vähemmällä kuin valmiiksi hädänalaiset ei-länsimaat – jotka aiheuttavat ilmaston lämpenemistä paljon vähemmän kuin me.

Sitran selvityksen mukaan suomalaisten tulisi vähentää kulutustaan 90 prosentilla vuoteen 2050 mennessä, jotta saavuttaisimme Pariisin ilmastosopimuksessa sovitun 1,5 asteen tavoitteen.

Jotkut vetoavat Suomen kokoon ja väittävät, ettei pienen maan tarvitse kantaa vastuuta ilmiöstä, jossa sen todellinen osuus on häviävän pieni. Yksittäisen maan kulutustottumukset vaikuttavat kuitenkin myös sen rajojen ulkopuolella.

Puolentoista prosentin tavoite voi vaikuttaa mahdottomalta. Sitä se ehkä on onkin. Lämpenemisen minimointi ja lämpimämpään ilmastoon sopeutuminen ovat kuitenkin mahdollisia. Tässä kuviossa pienillä teoilla on yllättävän iso vaikutus.

Pieni vaiva, iso hyöty

Ja nyt ne hyvät uutiset: merkittävä muutos elämäntapoihin on mahdollista tehdä pienellä vaivalla. Alla on kymmenen tapaa keventää hiilijalanjälkeä. Pohdi, voisitko toteuttaa niistä jonkun tai jotkut.

Ja sitten lisää hyvää. Harva jaksaa tehdä elämänmuutoksia, jos ei saa niistä mitään, mutta lähes kaikki ympäristön eteen tehdyt valinnat tuovat hyvää myös sinulle. Mitä useamman muutoksen teet, sitä enemmän saat omaan arkeesi hyötyä, esimerkiksi säästät selvää rahaa.

Ympäristön eteen tekemäsi valinnat tuovat hyvää myös sinulle.

Yksittäisen suomalaisen kulutustottumukset eivät suoraan paina yhteisessä vaa’assa juuri mitään, mutta kun naapurille näyttää hyvää esimerkkiä, hän saattaa ottaa mallia – ja puolestaan viedä ekoajattelua eteenpäin vaikka työpaikalle.

Samoin niin yritykset kuin päättäjät tekevät sitä ympäristöystävällisempää politiikkaa, mitä ekologisemmin niiden asiakkaat ja äänestäjät ajattelevat ja elävät.

Myönteinen kehä on valmis.

1 Syö kasviksia

Oxfordin yliopiston mittavan ilmastotutkimuksen mukaan eläinperäisten tuotteiden vähentäminen on tärkein teko, jonka ihminen voi tehdä ilmaston eteen. Sen vaikutus on vielä suurempi kuin lentämisen välttämisen.

Jos kaikki maailman ihmiset olisivat vegaaneja, ruokateollisuuden päästöt vähenisivät jopa 70 prosenttia. Sinun ei ole pakko ryhtyä vegaaniksi tai kasvissyöjäksi, vaan olennaista on, kuinka suuren osan ruokavaliostasi liha ja muut eläinkunnan tuotteet muodostavat.

Valinta on nykyään helppo. Ruokakauppojen hyllyillä on reippaasti kasvisvaihtoehtoja ja varsinkin suuremmissa kaupungeissa lähes ravintolan kuin ravintolan listalta löytyy kasvis- ja vegaaniannoksia.

Vaihda siis yksi seka-ateria viikossa vegaaniseen ateriaan. Kokeile vaikka korvata lihapullat falafelilla.

Toisinaan voit myös korvata seka-aterian kasvisaterialla, jossa on maitotuotteita ja/tai kananmunaa. Esimerkiksi makaronilaatikkoon lihan tilalle on helppo laittaa soijarouhetta, sieniä tai porkkanoita.

Hyöty sinulle: Kasvikset ovat keskimäärin edullisempia kuin liha, joten säästät rahaa. Lisäksi terveysvaikutukset ovat myönteiset.

2 Käy kirppiksellä

Vaateteollisuuden päästöt ovat jopa pahemmat kuin laiva- ja lentoliikenteen yhteensä. Varsinkin halpoja muotivaatteita myyvät ylikansalliset ketjut kuormittavat ympäristöä raskaasti.

Sinä voit vaikuttaa kahdella yksinkertaisella tavalla, jotka saavat myös lompakon kiitolliseksi.

Ensinnäkin: käytä vaatteita mahdollisimman pitkään.

Toiseksi: osta vaatteita kirpputorilta.

Mene seuraavan kerran vaateostoksille lähikirpparille. Voit löytää persoonallisemman paidan, mekon tai housut kuin vaatekaupasta ja maksat murto-osan hinnasta.

Hyöty sinulle: Teet uniikkeja löytöjä ja voit säästää huomattavia summia rahaa.

3 Vaihda kangaskassiin

Asiasta ei ole kahta sanaa: muovi on valtava maailmanlaajuinen ympäristöongelma.

Muovin käyttöä on mahdotonta täysin välttää, sillä yritykset hyödyntävät sitä yhä ahkerasti. Voit tehdä muovin haittojen minimoimiseksi kaksi asiaa: kierrätä muovijätteet – ja luovu muovikasseista tai vähennä niiden käyttöä radikaalisti.

Hanki muutama kangaskassi, joista yksi tai useampi kulkee mukanasi. Niin et joudu ostamaan kauppareissuilla aina uutta muovipussia.

Kun pakkaat kaupassa hedelmiä tai pakasteita, käytä biopussia. Niitä on nykyään ruokakaupoissa muovipussien rinnalla.

Valitse hedelmät ja vihannekset irtokappaleina, älä muoviin käärittyinä!

Hyöty sinulle: Nurkkiin ei enää kasaudu muovipusseja. Kaunis kangaskassi on myös hieno asuste.

4 Rakenna hiilinielu

Yksi tärkeimmistä ilmaston lämpenemisen hillitsijöistä ovat hiilinielut. Ne sitovat hiilidioksidia ja estävät sitä vapautumasta ilmakehään.

Vaikka arkikielessä ei juuri puhuta hiilinieluista, ne ovat arkinen asia itse asiassa niitä on kaikkialla ympärillämme. Niistä tutuin on metsät, joihin kuuluu myös nyt liekehtivä Amazon.

Metsät käyttävät ylläpitoonsa hiilidioksidia enemmän kuin vapauttavat sitä ilmaan. Oman, vastaavalla logiikalla toimivan hiilinielun rakentaminen on helppoa.

Jos sinulla on piha, istuta sinne puuntaimi. Jos et voi istuttaa puuta, vähennä paperin kulutusta – siten minimoit metsähakkuita ja edesautat hiilinielujen pysyvyyttä.

Hyöty sinulle: Jos istutat puun, saat uuden kasvatin, jonka kehitystä voit ihailla. Jos vähennät paperin kulutusta, säästät rahaa.

5 Vaihda ekosähköön

Uusiutuvaan energiaan perustuva lämmitys on yksi merkittävimpiä ekotekoja, joita kuluttaja voi tehdä. Yli kolmannes suomalaisten kotitalouksien hiilijalanjäljestä syntyy asumisen päästöistä, niistä suurin osa lämmittämisestä.

Tarkista sähkösopimuksestasi, miten ympäristöystävällistä sähköä käytät. Ekologisuuden paras mittari on, kuinka iso osa sähköstä tulee uusiutuvista energialähteistä.

Ole kuitenkin tarkkana: sähköyhtiöt markkinoivat uusiutuvaa energiaa joskus löyhin perustein.

Hyöty sinulle: Olet tehnyt todellisen ympäristöteon ja saatat jopa säästää rahaa, sillä ekosähkön hinta on joissakin tapauksissa halvempi kuin tavallisen sähkön.

6 Tarkkaile sähkönkulutustasi

Sammuta valot, kun lähdet huoneesta. Irrota laturi pistorasiasta, kun et käytä sitä. Sammuta sauna ennen kuin heität viimeiset löylyt. Älä jätä tietokonetta lepotilaan, jos et palaa sen luo lähitunteina.

Hyöty sinulle: Sähkölaskusi pienenee.

7 Vähennä autoilua

Maailman luonnonsäätiö WWF:n mukaan henkilöautoilun osuus Suomen liikenteen kasvihuonepäästöistä on 45 prosenttia.

Siihen sisältyy paitsi pakon sanelemaa autoilua – esimerkiksi alueilla, joihin julkisen liikenteen verkosto ei yllä – myös ilmastoa turhaan kuormittavaa mukavuusajelua.

Mieti, voisitko korvata ainakin jotkut automatkasi kävellen, pyöräillen tai julkisilla. Voitko mennä kerran viikossa töihin pyörällä? Entä hypätä bussiin, kun käyt seuraavan kerran harrastuksessa?

Katso myös, mitä polttoainetta käytät. Voisitko vaihtaa biodieseliin tai jopa sähköautoon?

Vapaa-ajan liikkuminen on toinen globaali päästöhirmu. Lentoliikenteen osuus liikenteen päästöistä on WWF:n mukaan Suomessa 13 prosenttia.

Lentämisen päästöt ovat viiden pahimman saastuttamismuodon joukossa. Henkilökohtainen hiilijalanjälkesi kevenee jopa 1 400 kg CO2e (hiilidioksidiekvivalenttia) vuodessa, kun vaihdat lomalentosi junamatkaan.

Hyöty sinulle: Pyöräily ja kävely kohottavat kuntoa. Bussissa ja junassa matkustaminen on tunnelmallista ja antaa intiimin tuntuman vieraaseen ympäristöön ja ihmisiin.

8 Majoita vieras

Sitran laatiman keinolistan mukaan suomalaisen keskivertoihmisen hiilijalanjälki voisi pienentyä yli 500 kg CO2e vuodessa, jos hän vuokraisi puolen vuoden ajan kodistaan yhden huoneen vieraalle.

Hyöty sinulle: Saat huonevuokrasta tuloja. Tutustut uusiin ihmisiin.

9 Älä heitä ruokaa roskiin

Ruokaa päätyy joka tapauksessa roskiin jonkun verran. Ekologisin vaihtoehto on bioroskis, älä siis heitä ruokaa sekajätteisiin.

Kymmenesosa suomalaiskoteihin ostetusta ruoasta lentää roskikseen. Tilanne on ympäristön kannalta kestämätön. Tähän asiaan voit onneksi vaikuttaa suoraan ja helposti.

Mieti kaksi kertaa ennen kuin heität pois ruoanjämät. Voisiko ne pakastaa? Entä käyttää seuraavan ruokalajin valmistamiseen? Tai syöttää lemmikille?

Jos vastaus on kyllä, älä heitä ruokaa pois.

Ota myös tavoitteeksi ennaltaehkäistä ruokajätteen syntymistä: laadi entistä tarkemmin kauppalista sen mukaan, mitä todella kulutat, ja valitse oheen mahdollisimman vähän ylimääräistä.

Salli itsellesi aiempaa vähemmän heräteostoksia. Mieti uudemman kerran, tekeekö kassan vierestä napattu suklaapatukka oikeasti sinua onnellisemmaksi.

Hyöty sinulle: Ruokalasku pienenee, roskia tulee vähemmän ja terveys kohenee.

10 Tee kolme pikkumuutosta

Valitse kolme pientä arkeesi liittyvää asiaa, jotka pystyt muuttamaan jo tänään. Tuskin huomaat hienosäätöä arjen rutiineissa, hiilijalanjälkeäsi se voi vähentää selvästi.

Alla muutama esimerkki muutoksista. Poimi kolme itsellesi sopivaa tai jos sellaisia ei löydy listasta, pohdi arkikulutustasi ja mieti, mitkä muutokset sopisivat sinulle.

Juo yksi kuppi kahvia vähemmän päivässä

Vietä suihkussa viisi minuuttia vähemmän

Ala kierrättää myös muovijätteet

Vaihda biopolttoaineeseen

Älä tyhjäkäytä autoa

Liimaa oveen tai postilaatikkoon ei mainoksia -tarra

Käytä t-paitaa vielä kerran ennen kuin laitat sen pesuun