Finlandia-palkitun kirjailijan ja teatteriohjaajan Juha Hurmeen mielestä seksuaalista häirintää vastustava #Metoo-kampanja on parasta, mitä suomalaisessa teatteri- ja kulttuurielämässä on tapahtunut pitkään aikaan.
– Huippuhomma! Tolle mä hurraan, sanoo Juha Hurme ja tarkoittaa kansainvälistä #metoo-kampanjaa, joka on rantautunut myös Suomeen.
Vyyhti alkoi purkautua, kun lukuisat amerikkalaiset naisnäyttelijät kertoivat tuottaja Harvey Weinsteinin syyllistyneen vuosikymmenten ajan seksuaaliseen häirintään ja pakottamiseen. Kampanjan ansiosta myös useat elokuva-alalla työskentelevät suomalaisnäyttelijät ovat rohkaistuneet kertomaan kokemastaan häirinnästä ja ahdistelusta. Yksi nimikin on nostettu tikun nokkaan – ohjaaja ja eläkkeellä oleva elokuvakerronnan professori Lauri Törhönen, joka on kohun noustua pahoitellut käytöstään.
Juha Hurme uskoo, ettei seksuaalinen häirintä ole tuntematonta teatterissakaan.
– Teatteri perustuu näyttelijöiden keskinäiseen fyysiseen kontaktiin, ja siksi se on paikka, joka voi altistaa väärinkäytöksille, hän miettii.
Lisäksi teatterinjohtajat ja ohjaajat ovat merkittäviä vallankäyttäjiä omissa teattereissaan ja tuotannoissaan. Myös se voi Hurmeen mukaan ilmetä vallan väärinkäyttönä kuten elokuva-alalla näyttää käyneen.
– En ole itse teatteriurallani havainnut seksuaalista häirintää tai ahdistelua, mutta se ei tietenkään takaa, etteikö sitä voisi esiintyä. Kyse on ilmiöstä, joka tapahtuu piilossa.
Parhaillaan Juha Hurme ohjaa omaan käsikirjoitukseensa perustuvaa Lemminkäistä Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle, mutta pisimpään hän on työskennellyt laitosteatterien ulkopuolella – pienten ja vapaiden teatteriryhmien kanssa.
– Niissä asenne on päivänselvä: minkäänlainen sukupuolella öykkäröinti tai toisen vähättely ei kuulu asiaan, eikä sitä suvaita.
Hurmeen mielestä näytelmän ohjaaja on kuin vastuullinen työnjohtaja, jonka on puututtava välittömästi tilanteeseen, jos huomaa rajoja rikotun.
– #Metoo-kampanja nosti pinnalle pitkään vaietun asia, todellisen mätäpaiseen. Uskon, että kampanjalla on ennaltaehkäisevä vaikutus. Lisäksi sen saama suosio kertoo hyvää maailmasta, hän toteaa.
Osuma kirjallisessa lotossa
Kirjailija Juha Hurme ei perusta kirjallisuuspalkinnoista, vaikka onkin mielissään loppuvuodesta 2017 saamastaan Finlandia-palkinnosta.
Tamperelainen Juha Hurme on paitsi tuottelias teatterinohjaaja ja käsikirjoittaja myös kirjailija. Viimeistään viimesyksyinen Finlandia-palkinto nosti hänet kotimaisen kirjailijakaartin kärkeen. Itse hän ei palkinnoista perusta, vaikka onkin mielissään Niemi -teoksen saamasta huomiosta.
– Palkinnot ovat eräänlaista kirjallista lottoa, ja tällä kertaa voitto sattui minulle. Aiemmin kirjoittamani Nyljetyt ajatukset oli yhtä hyvä muttei päässyt edes ehdolle.
Entä miten Hurme määrittää oman paikkansa suomalaisessa kirjallisessa jatkumossa?
– Olen kirjoittanut viisi hyvin erilaista kirjaa, ja kuudes tulee olemaan taas jotain muuta kuin edelliset. Pidän itseäni aika kiintoisana kirjallisena kokeilijana, vaikka en avantgarde-hurjastelua harrastakaan, hän pohtii.
Kerrassaan vinkeä kirja Niemi onkin; lennokkaalla tavalla kirjoitettu eepos, tiedon palasista koottu mosaiikki ja runsaudensarvi, joka olisi voinut kilpailla yhtä hyvin Tieto-Finlandiasta.
– Niemi syntyi vastareaktiona kaikenlaisille uusurpoilijoille. Hyvässä lykyssä sillä on jotain vaikutusta ajankohtaiseen poliittiseen keskusteluun ja populismin nousuun, miettii kirjailija.
Osui ja upposi – näin voi päätellä kulttuuriministeri Sampo Terhon reaktiosta Hurmeen palkintogaalassa pitämään kiitospuheeseen. Puheessaan Hurme haistatti pitkät nurkkakuntaisuudelle ja kehotti avartamaan maailmankuvaa opettelemalla ruotsia. Tosikoille sekin heitto oli liikaa.
Nokkakolarista se alkoi
Tamperelainen Juha hurme on tuottelias teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Ja napakka yhteiskunnallinen keskustelija!
Niemi alkaa miljardeja vuosia sitten sattuneesta kosmisesta nokkakolarista. Törmäys sulatti painavat ytimet yhteen Maaksi, jota irtoroina alkoi kiertää kiekkona ja yhdistyi vähitellen Kuuksi.
Runsaaseen 400 sivuun kirjailija on tiivistänyt planeettamme synnyn ja Niemen (Suomen) historian ihmiskunnan aamunkoitosta vuoteen 1809. Tuona ajanjaksona tiede otti mittaa taikauskosta ja pisti luun kurkkuun papinperkeleille, jotka saarnasivat luomisoppia ja pelottelivat viimeisellä tuomiolla.
Sen aikamatka oli tiedon ja tieteen riemuvoitto, mutta kuinka sitten kävikään? Juuri nyt elämme aikaa, jolloin sivistymättömyydestä on tullut arvo. Yhdysvaltain presidentiksi valitaan mies, joka ei erota faktaa fiktiosta. Ja jonka päätä ei muutenkaan tieto pakota. Myös ihan tavallinen kadun tallaaja voi kehua rehvastella sillä, ettei koskaan lue sanomalehtiä tai katso uutisia.
Juha Hurmeen mielestä sosiaalinen media ja kommunikaation tiivistyminen tuottavat paljon hyvää, mutta sitten on se toinen pimeämpi puoli.
– Tyhmyys on nykyään niin hälisevää. On paljon kanavia, joissa omaa tietämättömyyttään voi julistaa ja joiden ääni kantaa kovemmin ja kauemmaksi kuin ennen. Silti uskon ja myös tiedän, että tieto ja tiede vievät ihmiskunnan kehitystä edelleen eteenpäin, hän toppuuttelee.
Että piti tämäkin nähdä!
Sivistys on suhteellisuudentajua ja kykyä yhdistää irralliset tiedonmuruset kokonaisuudeksi, nähdä metsä puilta. Se vaatii työtä ja ponnistelua – kenties juuri siksi populistiset mielipiteet peittoavat faktat ja vastuu tietojen oikeellisuudesta jää lukijalle ja kuulijalle.
– Onneksi meillä on kohtuullisessa kuosissa oleva koululaitos. Se siirtää vuosisatojen aikana kumuloituneen ja tarkentuneen tiedon sukupolvilta toiselle. En ole huolissani. Tieto voittaa, tyhmäkin sen tietää.
Hurmeelle sivistäminen ja oppiminen tarkoittavat paitsi tietämättömyyden vastustamista myös rauhan työtä.
– Jos siinä epäonnistumme, kuolemme kaikki, hän viittaa ilmastonmuutokseen.
Optimistina Hurme luottaa siihen, että tiede löytää ratkaisut ihmisen aiheuttamaan ekokatastrofin uhkaan ja että oppivina eläiminä osaamme toimia kestävällä tavalla. Mutta optimistinkin hymy hyytyy, kun häntä muistuttaa evoluution kiistävästä presidenttiehdokkaasta Laura Huhtasaaresta.
– Että piti tämäkin nähdä! Jokin meidän poliittisessa järjestelmässä on mennyt pieleen, sillä henkilö, joka on noin pihalla todellisuuden rakenteista, ei ole ehdokkuuden arvoinen, hän puuskahtaa.
Ristiriidoista rakennettu
Juha Hurmetta ei tarvitse kauan kuunnella, kun huomaa, että mies on ristiriidoista rakennettu. Hengen kilvoittelija, mutta samalla ikiliikkuja – mies, joka on juossut tunnin ajan joka päivä jo 50 vuoden ajan. Biologi, josta tuli kirjailija ja teatteriohjaaja, humanisti siis. Syvällinen pohdiskelija, mutta ei pelkkä runollinen kaunosielu vaan rääväsuu rienaaja. Hiukan hullu, ja silti hirmu viisas. Ja vielä: vakaumuksellinen ateisti, joka äänestäisi kunnallisvaaleissa Jeesusta jos voisi.
Jatketaan ristiriitojen perkaamista. Ammattiliitoille työ on sama kuin lehmä hinduille, yhtä pyhä. ”Hyvinvointi lähtee työstä”, on perin juurin tuttu slogan ja erityisen ajankohtainen näinä aikoina, jolloin työtä ei riitä kaikille.
Juha Hurme ei voisi olla väitteestä jyrkemmin eri mieltä.
– Työ itsessään ei ole minkäänlainen arvo, ei minkäänlainen. Sen arvo perustuu siihen, mitä tehdään. Kaikenlaisten, täysin hyödyttömien härpäkkeiden tuottaminen nähdään järkevänä toimintana, vaikka se on alusta loppuun rikos ympäristöä vastaan.
Vain toisten ihmisten auttaminen, siis terveydenhoito ja sosiaalityö laajasti ymmärrettynä, saavat hänen silmissään armon.
– Ehkä myös opetus. Lisäksi arvostan siivoojia, kaikenlaista siistimistä, kierrätystä ja jätehuoltoa. Ne tarkoittavat miljööstä huolehtimista, ja ovat maailman järkevimpiä töitä. Siksi on pöyristyttävää, että nämä hienot ammatit kuuluvat huonoimmin palkattuihin, hän sanoo.
Vääränlaisen työn tekeminen on – no, Hurmeen omin sanoin ”ihan perseestä”.
– Työtä työn vuoksi -ideologia juontaa perisynnin ideasta. Ei paratiisissa tehty duunia, mutta kun Aatami ja Eeva saivat lähtöpassit, heitä rangaistiin työllä. Ihmeen sitkeästi tuo väärinkäsitys on elänyt, ja tietenkin sitä on poliittisesti hyödynnetty ja käytetään nykyäänkin lyömäaseena työttömiä vastaan.
Tavoitteena joutilaisuus
Kirjailija ja tähtikirkas taivas. Juha Hurme viettää öitä usein ulkona vain makuupussin ja teltan suojassa.
Ideaalimaailmassa vallitsisi Hurmeen mielestä joutilaisuus. Siellä ei tehtäisi mitään.
– Siihen mä tähtään. Kansalaispalkan ja robotit ottaisin ilomielin vastaan, jos ne vapauttavat ihmiset työn ikeestä.
Tietenkään tämä ristiriitojen mies ei elä kuten opettaa, sillä hänen ansioluettelonsa on loputtoman pitkä luettelo teatteriohjauksia ja -sovituksia, näytelmäkäsikirjoituksia ja romaaneita.
Lemminkäistä, joka saa ensi-iltana Kansallisteatterissa Kalavelan päivänä 28. helmikuuta, hän kehuu uransa parhaaksi näytelmäkäsikirjoitukseksi.
– Myös harjoituksissa on ollut mahtava meininki, hän kehuu Kalevalan kuvastoa raikkaasti tuulettavaa komediaa ja sen näyttelijöitä.
Eivätkä kiireet siihen lopu: huhtikuussa ilmestyy Hurmeen suomennos ahvenanmaalaisen Sally Salmisen 30-luvulla ruotsiksi kirjoittamasta Katrinasta.
Se oli kansainvälinen bestseller, mutta vaiettiin Suomessa. Jos Salminen olisi kulkenut hameen sijasta housuissa, hänet olisi nostettu kirjallisuuden kaapin päälle Väinö Linnan rinnalle. Teos on parasta proosaa, mitä tässä maassa on kirjoitettu, hän intoilee.
Juttua muokattu 28. helmikuuta 2019: otsikkoa päivitetty,