Turkulainen Tero-Petri Suovanen ei ole kaikkein tunnetuin rockin laulaja-lauluntekijä. Omaleimaisuudessaan hän kuitenkin kuuluu arvostettujen artistien kärkeen, kuten hänen keikkakaverinsakin laulaja Tuula Amberla.
Muistaahan joku Limonadi Elohopean. Siitä alkoi JHL:läisen Tero-Petri Suovasen musiikkisarka, jossa mennään jo neljännessä sooloalbumissa. Tavallisuudesta poikkeavat poplaulut ovat löytäneet omistautuneen yleisön, joka voi kasvaa, kun Suovanen aloittaa julkaisemisen Tuula Amberlan kanssa. Leipätyönään hän työskentelee päihdeongelmaisten nuorten kanssa.
Miten vaihtoehto-poprockisi syntyy?
– Biisin löytäminen kitaraa rämpyttämällä on jotenkin meditoivaa ja hypnoottista. Usein alkaa päässä soida, varsinkin kävellessä syntyy uusia melodioita. Biisien teko on edelleen aidosti innostavaa ja hauskaa, sen kun joutuu oikeastaan
opettelemaan joka kerta uudelleen.
Entä esiintymiset ja uusimmat kuviosi?
– Kahdeksan vuotta sitten pyysin Tuula Amberlaa laulamaan levylleni Vastarannan valoa -biisin duettoa. Jotenkin sitten ajauduin onnekkaasti hänen säestäjäkseen, ja nyt olemme reilut viisi vuotta tehneet keikkaa eri puolella Suomea.
Keikkareissuillamme on ollut puhetta yhteisestä biisistä, ja maaliskuussa se toteutui, kun Tuula Amberla julkaisi sävellykseni ja sanoitukseni Anna äiti puhaltaa.
Mistä sinut parhaiten tunnetaan tahi tiedetään?
– Limonadi elohopea -yhtyeen kanssa vierailimme usein Jyrki-ohjelmassa ja soitimme Ruisrockin päälavallakin. Myöhemmin aloitin soolourani Tero-Petri & Korvaamattomat -yhtyeeni kanssa. Kokopitkiä levyjä urallani on julkaistu toistaiseksi kymmenen kappaletta.
Päihdetyöntekijä Tero-Petri Suovanen tekee musiikkia ja keikkailee vapaa-aikanaan.
Mikä sinulle on musiikissa tärkeää?
– Saada tunnelma tai kuva tallennettua musiikkiin. Esimerkiksi omalle soololevylleni tein kymmenen vuotta sitten biisin Päivän toisella puolella. Valmiina oli nasakka Danny-henkinen popbiisi, mutta vielä tarvittiin sanoja melodiaa kuljettamaan. Halusin tehdä laulun yövuorolaisten silmin. Hehän näkevät aamuisin pehmeämpää valoa ja huomioivat esimerkiksi lehdenkantajia, jotka saattavat joskus kuljettaa lehtiä jopa lastenvaunuissa. Tämä viaton, mutta vaaraa tihkuva taskuelokuva matkaa yhä keikoilla laulettavana.
Aamulehti kysyi, tekikö tämä turkulaismies vuoden 2017 parhaan suomalaisen poplevyn? Miten vastaat?
– Parantavat sanat on mielestäni yksi parhaita tekemiäni levyjä; henkilökohtainen ennätys tuli saavutettua. Joten miksipä jatkossa vertailemaan muiden aikaansaannoksiin. Rima tulevia omia tekeleitäni varten tuli tuossa nostettua korkealle!
Sanot, että musiikissasi 70-luvun rietas iskelmä saa uuden asun. Vieläkö julistus pitää paikkansa?
– 70-luvun iskelmällä on aina herkkä kohta sydämessäni, vaan luulenpa, että dramaattisesta ja melankolisesta mollimusiikista matkataan aina välillä kohti iloisempia sävyjä. Toki siellä kaipauksen synkissä vesissä pitää käydä välillä uimassa.
Missä sinut voi kohdata?
– Esimerkiksi heinäkuussa minulla on pari keikkaa: soolokeikka Turun Pinellassa ja Tuula Amberlan kanssa Tampereen Klubilla Tammerfestissa. Katsotaan, mitä uusi single tuo tullessaan, toivottavasti lisää keikkoja. Kesällä on niin mukava matkustaa soittamaan!
Musiikki ja työ: mitkä ovat niiden yhtymäkohdat?
– Keikoilla saa hetken paistatella parrasvaloissa. Sieltä on sitten hyvä palata leipätöihin nöyränä.
Missä olet työskennellyt?
– Ensin nuorten katkaisuhoitoasemalla, sitten perheiden kanssa ja nyt A-klinikan Turun nuorisoasemalla nuorien kanssa. Teen juuri lopputyötäni siitä, miten kuvataideterapiaa voi käyttää ongelmapelaajien hoitoryhmässä.
Mikä sinulle on lauluntekijänä uusin innoite?
– Koska olen hurahtanut kuvataideterapiaan, varmaankin laulun teko maalatusta kuvasta on sellaista, missä yllättää itsensä. Sanoitusta tehdessä tulee rakentaneeksi oman maailman. Ja entistä selkeämmin olen tajunnut, että laulun pitää kertoa jostain tunnekokemuksesta, jonka haluaa jakaa. Sellaisia lauluja on ihanaa tuoda julki keikoilla.