Tuomas Kyrö ei koskaan tee muistiinpanoja: hetket piirtyvät hänen mieleensä tarinoina. Kyrö on aina imenyt itseensä sukunsa vanhimpien kertomuksia. Niistä kumpuaa myös Mielensäpahoittaja.
Kaikki löytävät Mielensäpahoittajasta jotakin tuttua. Yksi tunnistaa vanhan miehen arkkityypistä isoisänsä, toinen appiukkonsa tai setänsä, kolmas mökkinaapurinsa. Joku löytää mummonsa ja moni meistä myös ison palan itseään.
Mielensäpahoittaja on kirjailija Tuomas Kyrön, 44, tunnetuin hahmo. Helsinkiläinen Kyrö vietti lapsuutensa sellaistenihmisten vaikutuspiirissä, jotka viljelivät ahkerasti tarinoita ja
historiaa. Tuosta kertomuspankista kirjailija on ammentanut runsaasti materiaalia kaikkiin teksteihinsä, myös Mielensäpahoittajaan.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan ennakkonäytöksessä Tuomas Kyrö (vas.) asettui kuvattavaksi pääosan esittäjän Heikki Kinnusen, ohjaaja Tiina Lymin, poikaa näytelleen Jani Volasen sekä pojantyttären roolissa olleen Satu Tuuli Karhun kanssa.
– Vanhempien ihmisten tarinat ovat äärimmäisen mielenkiintoisia.
Niiden kautta syntyy vahva yhteys jo ennen meitä eläneisiin, Kyrö pohtii Helsingin Töölössä Kulttuurikeskus Korjaamossa, jossa lehdistö on juuri saanut nähdä hänen kirjaansa perustuvan elokuvan Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja.
Kyrö toivoo hartaasti, ettei nykymeno tukahduta tarinankertomisen ja jutustelun pitkää perinnettä.
– Aina sanotaan, että lapsille pitää lukea iltaisin ja niin heistä tulee viisaampia ja empaattisempia. Joo, varmasti totta. Mutta yhtä tärkeää on puhua heille päivisin. Tarinoida yhdessä kaikesta mahdollisesta.
Ennen hyvä, nyt parempi yhteiskunta
Niin, se parjattu nykymeno. Mielensäpahoittajan mielestä kaikki oli periaatteessa ennen paremmin. Onko mielikuva yksi yhteen Kyrön omien pohdintojen kanssa?
– Ei tietenkään ole. Mielensäpahoittajan yhtenä ideana on laittaa ihmiset miettimään huolien mittakaavaa. Kun suhteellistetaan asioita nykypäivän ja vaikka 1940-luvun välillä, harras toiveeni on, että herätään tajuamaan miten paljon paremmin monet asiat ovat nyt.
Kyröä puistattaa valittaminen ja uhriutuminen. Hänen mielestään ihmisten tulisi keskittää voimansa ennemmin kaikkeen rakentavaan ja korjaavaan.
– Meillä on oikeasti sairaan hyvä yhteiskunta, mutta jostain syystä haluamme aina korostaa ihan turhanpäiväisiä muka-ongelmia, kirjailija puuskahtaa.
Hän jatkaa ajatuskulkua: toisaalta valittaminen voi olla toimivan yhteiskunnan piirre. Ehkä juuri niin toimimalla yritetämme korjata ongelmia ja pyrimme aina vain parempaan.
Sosiaalisesta mediasta Kyrö on Mielensäpahoittajan kanssa jokseenkin samoilla linjoilla.
– Kyllä ei ennen vanhaan ollut tarvetta jakaa muille kuvaa perunasta ja kastikkeesta, jota syötiin tänään ja eilen. Huomenna myös.
Kyrö näkee somessa potentiaalia, mutta mahdollisesti vasta seuraavan sukupolven, niiden diginatiivien, käsissä.
– Hieno teknologinen keksintöhän some on, ei siinä mitään. Mutta valitettavasti se on tällä hetkellä aivan liian tyhmien kädellisten apinoiden käytössä.
Älypuhelimet ja jatkuvasti meille syötettävä uutisvirta nousevat Kyrön mielestä koukuttavuudessa tupakan ja uhkapelien rinnalle. Koko ajan tuotetaan uutta tarvetta vilkuilla puhelinta.Hän myöntää itsekin sortuvansa siihen tuon tuosta.
Omat aivot käyttöön
Voisi olettaa, että suosittu ja tunnettu kirjailija ja tv-persoona olisi automaattisesti yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kyrö ei kuitenkaan suostu pukemaan harteilleen vaikuttajan supersankariviittaa. Hän kertoo olevansa ennen muuta kirjailija.
– Kerron ihmisestä ihmisille. Jos ihminen ottaa kirjoistani jollain tapaa opikseen tai herää ajattelemaan, se ei suinkaan haittaa. Päinvastoin.
Kyrö ei halua syöttää kenellekään valmiita ajatusmalleja. Hän myös ärsyyntyy, mikäli joutuu itse ilmiselvän mielipidetuputuksen kohteeksi.
– Romaani on huono, jos teoksesta käy liian korostetusti ilmi se, mitä kirjailija haluaa sanoa.
Kyrö toivoo, että ihmiset oppisivat käyttämään tehokkaammin omaa päätään. Ettei lähdettäisi mukaan enää enempään turhaan höpinään ja kuplautumiseen, saati ääriliikkeisiin. Hän peräänkuuluttaa vanhaa kunnon maalaisjärkeä ja sitä, ettei ihmisten tarvitsisi aina turhan tarkasti määritellä itseään. Muut tekevät sen kyllä puolestamme.
– Konsensus-Suomi alkaa olla kuopattu, ei enää pyritä niinkään yhteiseen hyvään. Ei välttämättä ole hyvä juttu, että meiltä löytyy vähintään viisi miljoona mielipidettä asiaan kuin asiaan.
Vaikka elo voi näyttää melkoisen erilaiselta Helsingin Punavuoren ja Kainuun peräkorven 
vinkkeleistä, tulisi Kyrön mielestä pyrkiä ymmärtämään myös vastakkaisia todellisuuksia.
– On liian helppoa nykyään muodostaa omia pieniä piirejä, joissa ollaan yhtä mieltä kaikesta eikä soraääniä kuulu. Kuitenkin olemme olemassa täällä enemmän toisia kuin itseämme varten.
Kannettomia kirjoja?
Pohdiskelevaan ja polveilevaan tapaansa kirjailija miettii brändäyksen ja julkisen roolin käsitteitä omalla kohdallaan.
– Mielensäpahoittaja on hahmona ehkä ennemmin brändi. Tuomas Kyrö sen sijaan paistaa jauhelihaa, hoitaa lapsia ja käyttää auton ilmastointihuollossa. Ainakaan kotona se ei siis pysty olemaan mikään brändi.
Onko kirjailija-Kyrö sitten brändi? Siihen hänen on hankala vastata omasta puolestaan, joten hän johdattelee asiaa kollegoihinsa.
– Ennen kuin olin itse julkaissut mitään, luin ahkerasti Anna-Leena Härköstä, Kari Hotakaista ja Rosa Liksomia. Olivatko he mielestäni brändejä? Kyllä tavallaan, koska aina odotin, että mitä heiltä seuraavaksi tulee.
Kirjailijauran alkuvaiheessa ärtymystä herätti tulla liitetyksi johonkin koulukuntaan, jota ei välttämättä edes ole olemassa. Kyrö on mielessään hehkutellut ajatusta siitä, millä tavalla kirjojen arvosteluun vaikuttaisi, jos ne julkaistaisiin ilman kansia ja tekijän nimeä.
– Kirjailijan nimi kannessa ja brändi vaikuttavat, emme me sille voi mitään. Onko Kyröllä esimerkiksi televisio-ohjelmissa selkeästi eri rooli kuin kirjailijana? Tähän häneltä löytyy
kirkas näkemys.
– Ammatti on kaikille rooli. Edes tässä haastattelussa en ole ilman roolia. Betoniraudoittajalla on työssään betoniraudoittajan rooli, mutta kotona hänkin on luultavasti vain oma itsensä.
Näkyvyys on eri asia kuin julkisuus
Vaikka Tuomas Kyröllä on monta roolia, hänen mielipiteensä esimerkiksi MTV3:n komediallisessa paneeliohjelmassa Pitääkö olla huolissaan ovat ehtaa Kyröä. Hän kuvailee, että hänen ohjelmassa lataamansa jutut voisivat olla pakinoita tai kolumneja – ja ovat toisinaan olleetkin. Televisiossa ne pitää vain puristaa lyhyempään muotoon ja muuttaa hieman sävyjä.
Kyrön tapa sanailla asioista on todella tunnistettava. Se on kehittynyt ja löytynyt vuosien saatossa niistä hauskoista jutuista, joita Kyrö on lukenut, kuunnellut ja katsellut.
– Minulle sopii saarnamainen tyyli, johon tulee lisäyksenä jokin satiirinen käänne.
Vaikka iso osa Suomen kansasta tunnistaa partasuun lehtien sivuilta ja televisiosta, ei julkkiksen rooli ole muodostunut riesaksi.
– Mielensäpahoittaja on hämmentävä kokonaistaideteos.
– Julkisuudella ei tee mitään tässä ammatissa, näkyvyydellä tekee. Ihmisten pitää tietää, kun kirja, elokuva, näytelmä tai kuunnelma ilmestyy. Työni tarvitsee näkyvyyttä. Sen sijaan minä en tarvitse julkisuutta.
Menestys tuli yllättäen
Kyrö pohtii Mielensäpahoittajan syntyä, joka lopulta johti valtavaan menestykseen.
– Ehkä jokin pieni ääni sisälläni sanoi, että ärtyisästä vanhasta miehestä voisi tulla jotain. Piti sitten katsoa, että onko näin. Ja onhan siitä muodostunut hämmentävä kokonaistaideteos.
Näin voi todella sanoa. Kaksi elokuvaa on jo nähty valkokankailla, molemmat kassamenestyksiä. Jatkoa seuraa vielä tänä syksynä uuden kirjan ja MTV3-kanavalla
joulukuussa alkavan tv-sarjan merkeissä.
Mielensäpahoittajan suosio tuli Kyrön mukaan sattuman ja oikean hetken avittamana. Hän ei yleensäkään suunnittele etukäteen mitään, saati usko yliluonnolliseen – tai ehkä hieman siihen, että joskus asiat saattavat mennä vähän mystisesti.
Jo kymmenen vuotta ennen läpimurtoaan Kyrö teki kirjailijan töitä ammattimaisesti. Uransa alkuaikoina hän kirjoitti kolumneja myös Motiivin edeltäjään, Kunta ja me -lehteen.
Kolumnit olivat pidettyjä ja kirjat saivat hyviä arvosteluja, mutta myyntimenestyksiä ne eivät olleet.
– Henkeni pitimiksi kirjoitin kolumneja eri lehtiin. Tein niitä ihan mielelläni. Koin myös ammatilliseksi velvollisuudekseni tehdä sitä, mitä osaan, hän sanoo.
– En kyennyt jäämään nojatuoliin punaviinilasin kanssa vain leikkimään kirjailijaa.
Katso alla olevalta videolta kuinka Tuomas Kyröstä tuli kirjailija.