5.12.2018

Yksi tekee kuolemaa, vieressä hoidetaan ummetusta – Onko Suomi saattohoidon kehitysmaa? ”Olemme kaukana potilaslähtöisestä hoidosta”

Suomalainen terveydenhoito on maailman huippua, mutta saattohoidossa meillä on paljon opittavaa ja kehitettävää. Myös hoitajien tiedontarve on valtava. Sen osoitti JHL-opiston ensimmäinen saattohoitokurssi.

Kansainvälinen tutkimus vuodelta 2015 sen osoittaa. Kun vertailtiin 80 maan saattohoidon tasoa, Suomi sijoittui vasta sijalle 20.

Sijoitus oli Pohjoismaiden heikoin. Edelle ylsivät myös sellaiset maat kuin Taiwan ja Singapore. Parhaiten pärjäsi Iso-Britannia.

Myös saattohoidon saatavuudessa Suomi oli Pohjoismaiden hännillä.

Onko Suomi saattohoidon kehitysmaa, Terhokodin saattohoitokouluttaja Miia Salonen?

– Olemme edelleen kaukana ennakoivasta ja potilaslähtöisestä saattohoidosta.

– Ei toki kehitysmaa, mutta olemme edelleen aika kaukana ennakoivasta, kokonaisvaltaisesta ja potilaslähtöisestä saattohoidosta, Salonen myöntää.

saattohoitokouluttaja Miia Salonen

Miia Salonen toimi JHL-opiston saattohoitokurssin yhtenä kouluttajana.

Lääkintöhallitus antoi terminaalivaiheen ohjeet jo 1982. Käypä hoito -suositus kuolevan potilaan hoitoon on vuodelta 2012.

Saattohoitolakia ei ole kuitenkaan saatu aikaan, ja niinpä Suomessa edetään sosiaali- ja terveysministeriön suositusten ja ohjeiden varassa.

– Joissain kunnissa saattohoitoon on paneuduttu, toisissa ollaan vasta heräilemässä siihen, että saattohoitoakin pitäisi olla ja että se vaatisi suunnittelua ja organisointia, Salonen sanoo.

Juuri alueellista epätasa-arvoa pidetään Suomen saattohoidon isoimpana puutteena.

– Osaltaan siihen vaikuttaa se, että saattohoitoon koulutettua henkilökuntaa on aivan liian vähän. Edes lääkärikoulutukseen ei automaattisesti sisälly saattohoitoa. Sitä on tarjolla vain Helsingin ja Tampereen yliopistoissa, joissa on palliatiivisen hoidon professuurit.

Alla olevalla videolla Miia Salonen kertoo koskettavasta kohtaamisestaan saattohoidettavan omaisen kanssa.

Kurssi täyttyi hetkessä

Ei siis ihme, että JHL-opiston ensimmäinen saattohoitokoulutus täyttyi hetkessä.

Tiedon tarve on erityisen suuri juuri kotihoidossa, koska yhä suurempi osa suomalaisista elää pitkään ja hoidetaan kotona myös kuoleman lähestyessä.

Esimerkit kotihoidon arjesta puhuttivat kurssilaisia: Mitä tehdä, kun kotihoidon asiakas, jolla on elvytyskielto, saa sairauskohtauksen mutta virallista saattohoitopäätöstä ei ole tehty?

– Soitanko ambulanssin ja elvytän siihen asti vai jätänkö elvyttämättä, kyseli Jyväskylän kaupungin kotihoidossa työskentelevä Katja Korolainen.

opettaja ja opiskelijoita luiokassa

Terhokodin sairaanhoitaja Minttu Flinkkilä (vas.) ohjaa Tuovi Niemen ja Maria Gina Gamanon ryhmätyötä saattohoitokurssilla.

Yksittäinen lähihoitaja joutuu kohtuuttomaan tilanteeseen ja mahdollisesti myös vastuuseen ratkaisuistaan, teki hän niin tai näin, jos käytössä ei ole yhtenäisiä hoitolinjauksia eikä kotihoidon lääkäri ole tehnyt saattohoitopäätöstä.

– Mitä teet, kun mobiililaite muistuttaa, että listalla on vielä viisi asiakasta?

Eettisesti erittäin kuormittava on myös tilanne, jossa hoitaja on epävarma, selviääkö asukas yksinään seuraavaan aamuun.

– Mitä teet, kun mobiililaite muistuttaa, että listalla on vielä viisi asiakasta? Jäätkö varmistamaan tilanteen, yritätkö saada ambulanssin vai jätätkö asukkaan oman onnensa nojaan, eräs kurssin osallistuja ihmetteli.

Niukalla mitoituksella pärjättävä

Yhtään helpommalla ei päästä palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä.

– Samalla mitoituksella toimitaan, onpa asukkaina saattohoidettavia tai ei, totesi lähihoitaja Mirja Hurskanen.

– Pitäisi pysähtyä lähtevän vuoteen ääreen juttelemaan, mutta neljä asukasta on laittamatta yökuntoon.

– Sydän sanoo, että pitäisi pysähtyä lähtevän vuoteen ääreen juttelemaan hänen ja hänen omaistensa kanssa mutta samalla takaraivossa jyskyttää tieto, että neljä asukasta on laittamatta yökuntoon.

hoitoapulainen Sari Helin

Sari Helin toimii Viitahoivan tehostetun palveluasumisen yksikössä Jyväskylässä.

Viitahoivan tehostetussa palveluasumisen yksikössä Jyväskylässä työskentelevä Sari Helin kertoi, että hän luovii tilanteesta ja päivästä toiseen.

– Jätän vaikka iltavuorossa yhden asukkaan hampaidenpesun väliin, jotta voin toviksi pysähtyä juttelemaan ja pitämään kädestä.

– Silti en voi sataprosenttisen varmasti luvata, että hoitaja ehtisi jokaisen lähtevän vierelle, koska talo elää omaa elämäänsä. Yhdessä huoneessa tehdään kuolemaa ja viereisessä on aamusuihkua, lakanavaihtoa ja vatsantoimitusta (ummetuksen hoitoa suolen toimintaa stimuloivilla aineilla).

Saako vanhuuteen kuolla?

Asukasta ja henkilökuntaa kuormittava tilanne on myös se, kun palvelutalossa vuosia asuneen vanhuksen ei anneta viettää viimeisiä elinpäiviään kotonaan palvelutalossa. Kunnon heikentyessä hänet kiidätetään keskussairaalaan tai terveyskeskukseen ja sieltä seuraavana aamuna bumerangina takaisin.

– En voi sataprosenttisen varmasti luvata, että hoitaja ehtisi jokaisen lähtevän vierelle.

Tätä rallia voi jatkua viikkoja. Moni kurssilainen totesi, että asukas ei hyödy lisätutkimuksista, mutta silti niiden annetaan jatkua joko omaisten vaatimuksesta tai siksi, ettei lääkäri uskalla ottaa vastuuta.

Ehkä Suomesta on tullut maa, jossa vanhuuteen ei saa kuolla!

työkalupakin sisältö

Ritva Kirveksen työkalupakki täyttyi kurssilla.

Kuhnamon palvelutalossa Äänekoskella turhat ambulanssikyydit vähenivät, kun kivunhoitoa tehostettiin morfiiniluvilla.

– Pyrimme hoitamaan asukkaat loppuun asti, mutta jokaisen lähtevän vierelle ei aina ehdi. Varsinkin yöt ovat hankalia, koska asukkaita on kolmessa kerroksessa ja yhden hoitajan vastuulla on 31 vanhusta, kertoi Kuhnamossa kymmenkunta vuotta työskennellyt Ritva Kirves.

kurssilaiset tekevät ryhmätyötä

Mirja Hurskanen (vas.), Tuija Savolainen ja Aila Heiskari pohtimassa, mitä on hyvä saattohoito. Kuvassa myös kouluttaja Miia Salonen.

Muutakin kuin kivunhallintaa

Kaksipäiväisen saattohoitokurssin kouluttajina toimivat Miia Salosen lisäksi sairaanhoitaja Minttu Flinkkilä ja osastonlääkäri, Leena Ahlström (LL). Kolmikko työskentelee vuonna 1988 perustetussa Terhokodissa, jota pidetään suomalaisen saattohoidon pioneerina ja malliesimerkkinä.

– Asukkaita on kolmessa kerroksessa ja yhden hoitajan vastuulla on 31 vanhusta.

Kurssiohjelmaan kuului perehdytys niin lääkkeettömään kuin lääkkeelliseen oirehoitoon ja kosketuksen merkitykseen saattohoidossa. Lisäksi syventävissä ryhmätöissä ratkaistiin yksittäisiä saattohoidon potilastapauksia.

Saattohoitokouluttaja Miia Salosen viesti oli, että hyvä saattohoito on paljon muutakin kuin kivunhallintaa tai sielunhoitoa.

– Ajattelen niin, että hyvä kuolema tapahtuu ennen kuolemaa. Potilaan oireista on saatu kiinni, mutta keskiössä ei ole hyvä hoito vaan potilas ja hänen siihenastinen elämänsä, kaikki mikä siihen kuuluu.

Katso videolta, mitä JHL-opiston kurssille osallistuneet Ritva Kirves ja Tuija Savolainen ajattelevat hyvästä saattohoidosta ja kuolemasta.

Tärkeää tulla kuulluksi

Kuolemaan liittyviä pelkoja ja mahdollista ahdistusta on hyvä käsitellä, mutta saattohoidettavan ehdoilla. Potilaan lisäksi myös omaiset kaipaavat vastauksia kysymyksiinsä ja psykososiaalista tukea, jota hoitohenkilöstö voi antaa.

– Sitä varten hoitajat tarvitsevat paljon nykyistä enemmän vuorovaikutuksellisia taitoja. Luottamuksen rakentaminen on taitolaji, Salonen sanoo.

lähihoitajat petaavat sairaalasänkyä

Lähihoitajat ovat lähellä potilasta. Heillä on suuri vastuu saattohoidon onnistumisesta.

Alkuun voi päästä kyselemällä ja kuuntelemalla.

– Toisen puolesta ei kannata olettaa mitään, sillä jokainen meistä on oma ainutkertainen itsensä. Siksi minun hyvä tarkoitukseni voi olla toiselle yhdentekevä tai vastoin hänen tahtoaan tai vakaumustaan.

Myös sairaanhoitaja Minttu Flinkkilä painottaa potilaan oikeutta tulla kuulluksi.

– Ajattelen niin, että hyvä kuolema tapahtuu ennen kuolemaa.

– Toiveet on kuultava. Lisäksi potilaalle on kerrottava, mitä toiveen toteuttaminen, esimerkiksi toive kuolla kotona, tarkoittaa käytännössä ja mitä se vaatii puolisolta ja muilta läheisiltä.

– Vaikka kaikkia toiveita ei voi toteuttaa, on niiden esittäminen ja kuulluksi tuleminen tärkeää. Ja ainakin voimme pahoitella, jos potilaan toiveeseen ei voida vastata.

Lupa pillahtaa itkuun

kaksi kurssilaista

Saattohoito on kuolemanvakava asia, mutta kurssilla sai myös nauraa. Kuvassa Katja Korolainen ja Ritva Kirves (selin).

Kurssilaisia puhutti myös, saako hoitaja näyttää tunteensa hoidettavalle – vai lisääkö se elämänsä päättymiseen valmistautuvan ahdistusta.

Sairaanhoitaja Minttu Flinkkilän mielestä itkeminen on sallittua.

– Teemme työtä persoonina ja meillä on lupa liikuttua, mutta kuitenkin niin, että potilaan tai omaisten ei tarvitse lohduttaa meitä. Vaikka kyyneleet valuisivat, on pysyttävä toimintakykyisenä ja kyettävä lohduttamaan ja olemaan läsnä.

– Vaikka kyyneleet valuisivat, on pysyttävä toimintakykyisenä.

Äänekoskelainen vanhustyöntekijä Ritva Kirves on saattohoitanut oman veljensä ja äitinsä sekä osallistunut usean Kuhnamon palvelutalon asukkaan saattohoitoon.

– Kuolevien parissa työskentely on opettanut paljon. Joka kerta joutuu käymään läpi omaa kuolevaisuuttaan ja hyväksymään sitä pala palalta enemmän.

Lue täältä Motiivin juttu JHL:läisen saattohoitaja Päivi Lehtosen työpäivästä. 

Motiivissa 4/2018 julkaistiin artikkeli saattohoitaja Päivi Lehtosesta.