Lola Odusoga on brändi, joka vihaa brändäämistä. Lisäksi hän vihaa somea ja verkostoitumista, sovinismia ja feminismiä, kehopositiivisuutta ja kehoon puuttumista. Suorapuheisuuden ja säteilyn yhdistelmästä on sukeutunut kestotähteys, jonka Odusoga on luonut yksin, lupaa kysymättä ja anteeksi pyytämättä.
Pieni lapsi pelkäsi. Kotipihaa reunustavan autotien toisella puolella jökötti massiivinen harmaa torni, ja lapsi oli varma, että se voi milloin tahansa kaatua päälle.
Pelko varjosti lapsen jokaista päivää, mutta hän uhmasi sitä. Pihapiirin rämäpää kiipeili uhkaavan tornin kupeessa puihin ja istuskeli muina tyttöinä kahdeksannen kerroksen parvekkeen kaiteella, kunnes äiti pelasti hänet kauhuissaan sisälle.
Lola Odusoga, 42, ei ole käynyt lapsuudenpihassaan Itä-Turun Pääskyvuoressa vuosiin. Rauhallisen kerrostaloalueen kotipiha ja Turun linkkitorni, kaupungin korkein rakennus, näyttävät nyt paljon pienemmiltä kuin yli kolme vuosikymmentä sitten.
Odusoga hytkyy kylmissään ja kiroilee: kirpakka pakkanen tuli yllätyksenä. Mutta kun kamera käy, kasvoille leimahtaa lämmin hymy. Tämä on niitä erityistaitoja, joista on sukeutunut 25 vuoden ura suomalaisella tähtitaivaalla.
Kohtelias mutta suorapuheinen
Pakkanen vaihtuu kahvilan lämpöön Turun vanhassakaupungissa. Lola Odusoga on poseerannut hyytävässä viimassa kolme tuntia ilman päähinettä ja kaulahuivia.
Kello käy kahta, mutta Odusoga ei tapaa syödä ennen kuvauksia. Niinpä hän tilaa päivän ensimmäisen ateriansa: latten, croissantin ja porkkanakakkua.
Odusoga elää mahdollisimman piilossa katseilta. Liikuntansa hän suorittaa aamuyöllä Aurajoen rannassa lenkkeillen tai muissa paikoissa, joihin muut eivät näe. – Saleilla viihdyn aina jonkin aikaa, mutta ihmisten kiinnostus minua kohtaan vie nautinnon liikkumisesta, joka on minulle tärkeää.
Odusoga aikoo nyt kertoa, kuinka on pysynyt pinnalla neljännesvuosisadan ajan. Ajatus tosin hämmentää häntä. Hän sanoo, ettei ole koskaan miettinyt taktisesti, millä kärjellä julkisuudessa milloinkin kannattaa olla. Ura on rakentunut toimeksianto kerrallaan.
– Yksi keikka on johtanut toiseen.
Puhe virtaa ammattijuontajan selkeällä nuotilla ja saa pontta turkulaiskorostuksesta ja tavaramerkiksi muodostuneesta murtavasta ärrästä. Kahvilasaliin kimpoilevia kannanottoja säestävät yhtenään voimasanat.
Odusoga on ehtinyt levyttää laulun ja pyrkiä eduskuntaan.
Tästä hänet tunnetaan. Odusoga ei kaihtanut kertoa mielipiteitään edes nuorena julkisuuden keltanokkana.
– Minua ei pelota puhua ääneen. Jos minua pelottaisi sanoa joku asia, olisin siitä hiljaa.
Taistelunsa hän osaa valita. Odusoga ei ole puinut julkisuudessa mitään, mitä ei itse ole halunnut.
– Jos mussa on selkeä heikkous, en kai mä sitä vadilla anna kaikille, hän toteaa ja hymyilee leveästi.
Alla olevalla videolla Odusoga kertoo, millaista postia sai missivuonna skinheadeilta – ja miksi moni romani fanittaa häntä:
Ihminen mutta tuote
Odusoga on pitänyt yleisön mielenkiinnon yllä annostelemalla julkisuuteen tarkoin valittuja paloja.
Sinullakin on hänestä mielipide. Hän on ihana ja ärsyttävä, kova ja pehmeä, unelmien mökkinaapuri ja tosi-tv:n inhokki-ilkeilijä, vuoden turhin julkkis ja yksi sadasta tärkeimmästä suomalaisesta, esineellistetty missi ja tasa-arvon äänitorvi.
Ristiriidat tekevät kuuluisista ihmisistä kiinnostavia, mutta Odusogan julkisuuskuva on ristiriitainen tavallistakin korostuneemmin. Hän on yhtä aikaa sekä viihdelehtijulkkisten että arvostettujen yhteiskunnallisten vaikuttajien lokerossa.
Hänen ammattiaan on vaikea määritellä. Mukaan mahtuu nimikkeitä bloggarista malliin, tv-tuotantojen taustatekijästä messuemäntään, kiinteistönvälittäjästä näyttelijään. Odusoga on ehtinyt jopa levyttää laulun ja pyrkiä eduskuntaan. Virallisiin papereihin hän kirjoittaa tittelikseen juontaja.
Julkisuudessa hänen lukuisia tehtäviään on yhdistänyt yksi asia, kaikkien tuntema persoona. Lola on kuin Lenita tai Danny: pelkkään etunimeen latautuu merkitysten ristiaallokko. Lola Odusoga myy tuotetta nimeltä Lola – halusi sitä itse tai ei.
– Eikä se ole mitään muotibloggausta, että ah testasin uuden meikkivoiteen, eikö olekin kiva? Se ei riitä minulle.
Missi mutta jotain ihan muuta
Lola Odusoga ponnahti valtakunnanjulkkikseksi 1995, jolloin hänet valittiin Suomen neito -kisassa perintöprinsessaksi. Seuraavana vuonna hän nousi Miss Suomeksi ja sitten Miss Universum -kisassa toiseksi perintöprinsessaksi.
Hän oli harrastanut kilpatanssia koko nuoruutensa ja hallitsi tilaa suvereenisti. Myös terävällä verbaliikallaan Odusoga erottui missimassasta.
Kysyntä oli heti valtavaa. Hän tarttui kaikkiin työtilaisuuksiin kuin nälkäinen susi.
– Olin kova tekemään töitä ja minulle oli selvää, että tästä on tultava ammatti. Ei ollut muita vaihtoehtoja.
– Olen koko elämäni koettanut hinkata missileimaa pois.
Odusogasta tuli yksi suurista suomalaista misseistä. Vaikka missi-instituutio on ruhjoutunut muistoksi entisestään, Odusogan ura ei ole missään vaiheessa kokenut suuria notkahduksia. Lähelle vastaavaa painoarvoa on 70-luvun jälkeisistä misseistä yltänyt vain Tanja Karpela.
Odusoga oli missi yhden vuoden. Missihymy on kuitenkin jähmettynyt kansakunnan muistiin.
– Olen koko elämäni koettanut hinkata missileimaa pois ja edelleen se istuu kiinni.
90-luvun puolivälissä missiä ihailleet nuoret ovat nyt keski-ikäisiä ja heidän vanhempansa vanhuksia. Matkan varrella Odusoga on onnistunut pitämään heidät mukana mutta myös päivittämään fanipohjaansa. Hänellä on Instagramissa yli 22 000 seuraajaa, mikä lyö laudalta monta nuorempaa somevaikuttajaa.
– Some on angstinen paikka, jossa vaan täytyy olla. En koskaan googlaa itseäni tai katso mitä minusta kommentoidaan. Tiedän hyvin muutenkin, mitä kaikkea mussa inhotaan ja mitä multa toivotaan.
Lokeroitu mutta itsenäinen
Lola Odusoga on saanut koko ikänsä kuulla, miltä hänen pitää näyttää ja kuulostaa. Ulkopuoliset puuttuvat aivan kaikkeen: puhetapaan, ihonväriin, mielipiteisiin, vartaloon.
Kahvilan ikkunasta näkyy hämärtyvä ilta. Sormet repivät croissantia ja puheen tahti kiihtyy. Lola Odusogaa on yritetty pakottaa kaikenlaisiin lokeroihin, ja sitä hän vihaa.
Viimeisin lokero on kehopositiivisuus. Odusoga kirjoitti vuosi sitten ulkonäköpaineista blogimerkinnän. Siinä hän ojensi kovin sanoin ihmisiä, jotka arvostelivat häntä siitä, ettei hän ole enää missinmitoissa.
– Yhtäkkiä tuli hirveästi pyyntöjä keskusteluohjelmiin. Niissä kaikissa oli aiheena keho.
– En ole julkisuudessa kertoakseni kaikille, millaista on olla sinut oman kropan kanssa.
Kehopositiivisuus on Odusogan mielestä aate, eikä hän suostu aatteiden keulakuvaksi.
– En ole julkisuudessa kertoakseni kaikille, millaista on olla sinut oman kropan kanssa. Puhun asiasta vain silloin kun itse haluan.
Sen hän ymmärtää hyvin, että nimenomaan hänen suustaan oli tärkeää kuulla kritiikkiä kauneusihanteita kohtaan.
– On iso asia, että juuri minä, ulkonäöstäni palkittu ihminen, sanon: on ok, että et ole enää sen näköinen kuin parikymmentä vuotta sitten, hän sanoo.
– Jos elämäsi ei pyöri sen ympärillä, että yrität näyttää vanhalta valokuvalta, niin se on hyvää elämää.
Vihattu mutta ihailtu
Lapsi leikki linkkitornin kupeessa hiekkalaatikolla. Naapuri tuli kysymään, miksi hän on niin musta.
Odusoga ei enää muista, mitä vastasi. Ehkä jo silloin hän keksi heiton, jolla riisui tulevina vuosina vastapuolen aseista yhä uudestaan: siksi, että isä veti minut alas vessanpöntöstä.
Odusoga on isänsä puolelta nigerialainen. Lapsena hän oli pihapiirinsä ja luokkansa ainoa tumma, aikuisena ensimmäinen ja pitkään ainoa afrikkalaistaustainen suomalainen megajulkkis.
Somalipakolaiset tulivat Suomeen 1990-luvun alussa ja rasismi rehotti. Yhtäkkiä tuulipukukansa jonotti ostoskeskuksissa tummaihoisen turkulaisen nimikirjoituksia.
Odusoga selitti kärsivällisesti nurkkakuntaista rasismia tihkuvissa lehtijutuissa, että tummaihoiset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Hän opetti syville riveille Loimaalta Lappiin, että suomalaisuus ei tarkoita vitivalkoista ihoa. Tuon syrjinnänvastaisen työn hedelmiä Suomi poimii yhä.
Vihapostia tuli jo missivuoden aikana ovista ja ikkunoista, eivätkä some ja rasismin uudet aallot ole sitä ainakaan hillinneet. Vastapainona on ihailijaposti. Odusoga kertoo saavansa etnisiin vähemmistöihin kuuluvilta nuorilta ihailijaviestejä ja kiitosta esikuvana olemisesta. Esimerkiksi romaniseurueet pyytävät häntä usein yhteiskuvaan.
Ei-valkoisten nuorten ylläpitämä Ruskeat tytöt -verkkomedia on painattanut Lola-t-paitoja ja kaupannut niitä sivuillaan. Kaikki erät on myyty välittömästi loppuun.
Objekti mutta subjekti
Lola Odusoga arvioi tehneensä urallaan paljon virheitä ja oppineensa niistä kaikista. Useita uran käänteitä ovat kuitenkin pitäneet virheinä aivan muut kuin hän itse.
Maskun huonekalumainoksessa (2001) hän esitteli porakonetta alusvaatteissa. Shokkiarvo oli niin järisyttävä, että jopa mainonnan tasa-arvoneuvosto älähti.
Tällä kertaa Odusoga yritettiin ahtaa alistetun objektin lokeroon, vaikka hän teki mainoksen sataprosenttisesti omilla ehdoillaan: alun perin häntä pyydettiin poseeraamaan yläosattomissa.
– Tiesin, että se herättäisi kohua, mutta huumorini kesti sen. Oli koomista, että sitä pidettiin esineellistävänä. Kohu ei ollut noloa minulle vaan kertoi ihmisten asenteista.
– Ei, ei, ei! En ikinä voisi antaa aikataulujani ja elämääni toisen käsiin.
Maskun mainos esitteli vartalostaan itse päättävän naisen. Naisen rooli on ollut Odusogan uran toistuva teema, ja viimeksi se nousi esiin Selviytyjät-tositv-sarjassa 2018.
Hän valmistautui koitokseen tyypillisellä työetiikallaan, katsomalla sarjan yhdysvaltalaisen version kaikki jaksot. Ruudussa nähtiin avoimen kilpailuhenkinen taktikko. Somessa ja keskustelupalstoilla katsojat suomivat häntä ilkeäksi ja vaikeaksi.
Odusoga kysyi, miksi kunnianhimoisesti pelaava nainen on vastenmielinen, kun samalla lailla käyttäytyvä mies on hyvä jätkä ja pelimies?
Feministisistä kannanotoistaan huolimatta Odusoga vihaa sanaa feminismi. Hän kertoo haluavansa kaikkien ihmisten tasa-arvoa, ja hänen tulkintansa mukaan feminismi ajaa vain naisten asiaa.
– Siihenkään lokeroon minua ei saa.
Tähti mutta duunari
Missivuonna Odusogaa heiteltiin paikasta toiseen. Sen koommin kukaan muu ei ole saanut päättää, mitä hän tekee.
– Toisille on kivaa, että voi vain mennä minne käsketään. Mä en pystyisi siihen. Monilla kollegoillani on agentit ja managerit, jotka tietää niiden kalenterit paremmin kuin ne itse. Minusta se on todella hämmentävää.
Eikö koskaan ole tuntunut siltä, että manageri voisi auttaa hallitsemaan kirjavaa työpalettia?
Odusoga näyttää siltä kuin hänet olisi säikäytetty.
– Ei, ei, ei! En ikinä voisi antaa aikataulujani ja elämääni toisen käsiin. Olen tee se itse -ihminen.
Odusogasta tuli jo uran alkumetreillä tähteytensä yksinvaltias. Hän perusti osakeyhtiön, jossa oli itse oma toimitusjohtajansa, sihteerinsä, meikkaajansa, managerinsa, agenttinsa ja laskuttajansa. Nykyään Odusogalla on toiminimi ja kirjanpitäjä, mutta langat ovat hänen käsissään.
Hän oppi työnteon yksinhuoltajaäidiltään, joka painoi päivävuoroja sairaanhoitajana Turun yliopistollisessa sairaalassa Tyksissä ja myi vapaapäivät kotona puhelimella lehtiä. Siten äiti rahoitti nelihenkisen perheen arjen ja tyttärensä tanssiharrastuksen.
– Äiti teki saakelisti töitä. Sieltä tuli malli, että koko ajan täytyy tehdä kaikkea. En ole ikinä saanut mitään tarjottimella eikä koskaan ole ollut sellaista säännöllisyyttä, että raha vain tippuu tilille.
Äidin kautta Odusoga päätyi 16-vuotiaana kesätyöhön Tyksin keittiöapulaiseksi. Sen jälkeen hän ei ole kuukausipalkkaisia töitä nähnyt.
– Salaiset työhaaveeni ovat duunarimaisia! Pelkkä tasainen tulo rutiinityöstä ei kuitenkaan motivoisi. Se motivoi, että menen keikalle asenteella “ole niin hyvä, että tulee lisää töitä”.
Esillä mutta taustalla
Kestotähti kertoo, että seuraavat 25 vuotta ovat arvoitus.
– Mielestäni olen saavuttanut ammatillisesti paljon. Ei ole sellaista oloa, että pitäisi vielä saavuttaa vähän ja vasta sitten olisin hyvä ja täydellinen. Se ei poista ikuista kehittymisen halua. Jano tehdä asioita on loputon.
Tällä hetkellä hän juontaa tv:ssä ja tapahtumissa, tekee pr-keikkoja ja kuvauksia, pitää lifestyle-blogia ja työskentelee kilpailijakoordinaattorina Warner Suomi -tv-yhtiöllä. Tuotantojen taustalla hääriminen tuo miellyttävän vapauden esillä olemisesta.
Uran jatkuvuutta voi suunnitella vain huomioiden yhteiskunnan asettamat rajat.
– Haluan, että minua voi käyttää esimerkkinä: hän oli aina ajoissa ja teki kaiken hyvin.
– Olen realisti ja tiedän, mitä esiintyjiltä vaaditaan. Tunnen vahvuuteni ja puutteeni. Kun olen 55 tai 59, voin paljon todennäköisemmin tehdä taustahommia kuin olla ruudussa. Se vain on niin – ainakin naisella.
Todennäköisesti palapeli rakentuu kuten tähän asti, keikka kerrallaan. Äiti opetti tekemään töitä, ja ura syntyy tekemällä töitä.
– En halua, että ikinä kukaan joutuu sanomaan, että teen huonoa duunia, vaan voi käyttää minua esimerkkinä: hän oli aina ajoissa ja teki kaiken hyvin.
Ekstrovertti mutta introvertti
Suuri osa Lola Odusogan työajasta kuluu autossa. Hän ajaa Turusta keikoille loputtomia kilometrejä pitkin maata, yleensä Helsinkiin, usein muualle.
Välillä autossa soi musiikki, mutta useimmiten on aivan hiljaista. Aamuyöllä ennen keikkaa hän saattaa vetää lenkin Aurajoen rannassa tai muussa paikassa, jossa pääsee piiloon yleisön katseilta.
Kotona hän on ruoanlaittoa ja matkailua rakastava kahden lapsen lätkämutsi, jolla on tarkkaan valikoitunut kourallinen ystäviä.
Odusoga ilmoittaa vihaavansa verkostoitumista. Hän ei jää jatkoille tai uiskentele seurapiireissä. Jopa Linnan juhlista Odusoga kaasutti suoraan kotiin.
– Töissä olen sosiaalinen ekstrovertti, niiden ulkopuolella introvertti. Suomessa en edes käy ravintoloissa, sillä minut tunnistetaan. Minulle esiintyminen ja normaali oleminen ovat kaksi täysin eri maailmaa, jotka eivät sekoitu.
Siitä Lola Odusogasta, joka pelkäsi lapsena linkkitornia ja aikuisena ehkä jotain aivan muuta, näemme vain pienen palasen.
– Pidän oikeat heikkouteni omana tietonani. Niitä voi jokainen miettiä, mutta ne eivät tule koskaan ilmi. Siten pidän suojan itselläni.