Tänään Ville voi jo huokaista helpotuksesta. Pian tulee vuosi täyteen siitä, kun hän irtisanoutui työstään kaupan kassalla. Entinen mukava työporukka oli tuolloin muisto vain: moni oli tehnyt jo aiemmin ratkaisunsa ja heittänyt hanskat tiskiin.
Kaikki muuttui, kun työnantajan ala-arvoinen, tungetteleva ja mauttomuuden rajat ylittävä viestipommitus ja kommunikointitapa alkoi murtaa työyhteisöä palasiksi.
– Whatsapp-ryhmän kautta työntekijöille tulleet viestit olivat uskomattomia. Niiden absurdiutta voi hyvin verrata Trumpin yön pimeinä tunteina lähettämiin älyttömiin twiitteihin, Ville kertoo.
Ville teki opiskelun ohessa vuoroja ainoastaan viikonloppuisin. Silti hänen velvollisuutenaan oli lukea ja olla kärryillä viestiketjussa käsitellyistä asioista myös viikolla. Joukossa kun saattoi olla toisinaan joku ihan oikeaakin asiaa sisältänyt viesti.
Syyllinen esiin!
Aamulla herätessä luuri näytti parhaimmillaan – tai pahimmillaan – yli 50 saapunutta viestiä. Ja millaisia viestejä: haukkumista, virheiden korostamista, roisia kielenkäyttöä. Mukaan oli usein näpsäisty kuva, jolla työnantaja osoitti, missä ja millä tavalla työntekijä on toiminut moitittavasti.
Koko työyhteisölle menevissä viesteissä nousi aina esiin ”syyllinen”, vaikka nimeä ei olisi mainittukaan. Henkilö, jota syyttävä sormi osoitti, oli helppo päätellä. Joko työvuorolistoista tai siitä, että virheeseen syyllistynyt itse vastasi viestiin nöyrästi anteeksipyydellen.
Työnantajan löytämät virheet olivat usein melko harmittomia. Täysin keksittyjä ne eivät olleet, mutta hakemalla haettuja.
– Whatsappiin tuli esimerkiksi kuva leipähyllystä, jossa kaikki leipäpussit eivät osoittaneet samaan suuntaan. Mikä hirveä virhe!
”Sanokaa nyt joku sille Pirkolle, että leivät edelleenkin laitetaan uudet alle ja taakse. Ja KAIKKI samoin päin!”
Karua viestintää
Ville itse kertoo säästyneensä kaikkein pahimmalta raivonpuuskilta ja vihaisilta viesteiltä. Hän oli tavallaan turvassa kassan takana, ja myös siksi, että oli hyvin pidetty asiakkaiden keskuudessa.
– Olin kai jonkinmoisen kultapojan asemassa, eikä pomo uskaltanut myöskään asiakkaiden aikana tulla selän taakse raivoamaan. Sitä hän saattoi ihan surutta tehdä kaupan muissa tehtävissä työskennelleille.
Ville koki valtavan huonoa omaatuntoa muiden saamista läksytyksestä ja viesteistä. Pelon ilmapiiri ja epäoikeudenmukaisuus tuntuivat ihan järjettömältä. Työnantaja jakeli käskyjä lisäksi paperisina.
– Takahuoneen seinät oli tapetoitu Post it -lapuilla. Ennen taukoa piti aina selata paitsi Whatsapp, myös seinälle ilmestyneet uudet laput.
Käytös oli epäasiallista myös niin puhelimessa kuin päin naamaakin. Jopa siinä määrin, että asiakkaat alkoivat aistia, että kaikki ei ole niin kuin pitää.
Ville kertoo, että työntekijän sairastuessa piti asiasta tietenkin ilmoittaa välittömästi puhelimitse työnantajalle. Vastaus oli näissä tapauksissa karu: ei sanaakaan, luuri vain korvaan.
– Nyt jälkeenpäin kun mietin, niin olin itsekin aika selkärangaton. Menin joskus mieluummin vähän sairaana töihin kuin että olisin joutunut soittamaan pomolle.
Raivoa ja uhkailua
Työnantaja on itse poistanut osan Whatsapp-viestiketjusta. Ja kuinka ollakaan, juuri ne kohdat, joissa kaikista pahimmat ylilyönnit olivat.
– Hän on ehkä tajunnut, että ei näytä kovin mairittelevalta, mikäli joku haluaisi viitata niihin tai jopa julkaista ne, Ville miettii.
Jäljellä olevat viestit eivät nekään ole kaunista luettavaa. Viestien raivokas sävy ja runsas vihaisten hymiöiden määrä ovat jäätäviä. Ville näyttää joitain esimerkkejä:
”Taas oli vanhoja tarjouslappuja esillä. Miksi helvetissä niiden hintojen laittaminen on niin vaikeaa? Seuraavasta tulee varoitus, nyt ei mee enää läpi sormien”
”Toi saatanan kellon
soitto on loputtava. Kassoilla on puhelimet, joilla soitetaan!”
Teet niin tai näin
Viestien lähettämisestä ja lukemisesta ei yhdessä ollut sovittu mitään. Pelisäännöt muokkasi yksin työnantaja.
– Aivan hirveä motkotus seurasi, jos joku räpläsi kännykkää työajalla. Silti olisi pitänyt koko ajan olla kärryillä esimiehen Whatsapp-viesteistä.
Haukut sai siis palkakseen siitä, että ei vastannut viesteihin tai puhelimeen, kun pomo tavoitteli. Ja toisaalta siitä, jos vilkuili kännykkää. Ikinä ei ollut mahdollista toimia oikein.
Aikamoinen ristiriita siis, että puhelimet oli työaikana kielletty, mutta työnantajan lähettämiin viesteihin olisi pitänyt reagoida välittömästi. Ja palaute tuli tällöinkin tietysti Whatsappin kautta:
”Miten kukaan ei
noudata ohjeita?! Kukaan ei vastaa puhelimeen… Miksi helvetissä ei vastata edes
siihen, johon asiakkaat soittaa? Vittu ne puhelimet esille nyt. Tästä tuutte
vielä kuulemaan.”
Sama helvetti kaikilla
Ville kertoo jossain vaiheessa pelänneensä, että on aivan yksin tuntemustensa kanssa.
– Kun työpaikalla alkoi olla ihan kamala tunnelma, ajattelin, että koska kukaan ei avaa suutaan ja kyseenalaista työnantajan käytöstä, niin se on varmaan muille ihan ok.
Ei se ollut. Kun vihdoin työnantajan toiminta ja viestit nousivat puheeksi, selvisi että työkaverit kävivät läpi samaa helvettiä.
– Ikinä ei työpaikalla olisi uskonut, että iloiset, palveluhenkiset ja reippaat ihmiset olivat saattaneet itkeä vain hetkeä ennen työvuoroa. Kyyneleet pyyhittiin ja alettiin hommiin.
– Uskon, että itsekin olin välillä aivan sietämätön lähimmilleni.
Ville jaksoi jatkaa viikonloppuvuorojen tekemistä tuossa kauhujen kaupassa noin puolitoista vuotta. Samalla hän haki uutta työtä, jonka myös sai.
Nyt painajainen on ohi. Tällä hetkellä Ville opiskelee päätoimisesti.
(Haastateltavan nimi on muutettu)