Lähihoitaja Sofia Salokorpi oli ensimmäisiä hoitajia, jotka aloittivat Meilahden kolmiosairaalan uudella koronaosastolla K5. Hän hoitaa koronapotilaita joka päivä, mutta ei ole peloissaan.
– Tartuntariski on isompi ruokakaupassa tai raitiovaunussa, hän sanoo.
”Olin epävarma ja peloissani, kun menin ensimmäiseen aamuvuorooni Meilahden K5-osastolle. Pelkäsin, etten pärjäisi työssäni koronapotilaiden parissa. Uudet työkaverini ottivat minut lämpimästi vastaan ja sain ammattimaisen perehdytyksen. Sen jälkeen oli helppo tuntea itsensä osaksi työtiimiä. Uskallan myös kysyä, jos en tiedä jotain. Nyt olen jo saanut perehdyttää minun jälkeeni aloittaneita hoitajia.”
Näin kertoo JHL:läinen lähihoitaja Sofia Salokorpi siitä, millaista oli aloittaa Meilahden kolmiosairaalan uudella koronapotilaiden osastolla.
Työ K5-koronaosastolla on kolmivuorotyötä. Osastolla on 28 potilaspaikkaa, ja siellä työskentelee yhteensä yli 50 sairaanhoitajaa, lähihoitajaa ja perushoitajaa. Osa osaston lääkäreistä harjoittaa myös tutkimusta.
Ensimmäisen viikkonsa Salokorpi sai käyttää työn oppimiseen ja työkavereihin tutustumiseen. Vaikka osastolla oli vain kymmenen potilasta, koko henkilökunta aloitti heti. Kaikki tiimin jäsenet tulivat eri paikoista ja lähes kaikki olivat toisilleen entuudestaan vieraita.
– Vie aikaa oppia tuntemaan ihmisiä niin, että yhdessä työskentely sujuu hyvin.
– Potilaat eivät näe hoitajien kasvoja eivätkä tiedä, kuka huoneeseen tulee.
Hoitajat työskentelevät aina pareittain: sairaanhoitaja ja lähihoitaja tai kaksi sairaanhoitajaa. Kun työpari valmistautuu menemään potilashuoneeseen, he tarkistavat toistensa varusteet. Hoitajat pukevat suojapäähineet, kirurgiset maskit, visiirit, suojakäsineet ja pitkät suojatakit, pitkähihaiset esiliinat tai suojahaalarit. Jonkun suojatoimen unohtaminen aiheuttaa kaikille riskin.
Maskit vaikeuttavat keskustelua
Salokorpi kertoo, että suojavarusteiden pukeminen vie muutaman minuutin.
– Suojavarustus päällä tulee kuuma! Kommunikointi ei suju hyvin, koska puhumme maskin ja visiirin takaa. Potilailla on happinaamarit eivätkä he näe hoitajien kasvoja eivätkä tiedä, kuka huoneeseen tulee. Joskus ei kuule, mitä toinen sanoo ja puhuja joutuu toistamaan.
– Joskus ei kuule, mitä toinen sanoo ja puhuja joutuu toistamaan.
Jokaisessa työvuorossa yhden tai kahden hoitajan tehtävänä on pestä visiirejä ja pitää huolta, että potilashuoneiden ulkopuolella on tarpeeksi suojaimia. Visiirit pestään käsin.
Salokorpi sanoo, että suojaimia on tähän mennessä ollut
riittävästi, mutta visiirejä toivotaan lisää. Niitä ei ole tarpeeksi, jos potilasmäärä
nousee voimakkaasti.
Tehokasta toimintaa potilashuoneissa
Koronaosaston työ on suunniteltava tarkasti. Hoitajat käyvät potilashuoneissa niin harvoin kuin mahdollista sekä kontaktin minimoimiseksi että suojainten säästämiseksi.
– Teemme mahdollisimman monta asiaa yhdellä käynnillä. Tarkistamme potilaiden vitaaliarvot, eli hapen, verenpaineen, hengitystaajuuden ja kuumeen kaikilta huoneen potilailta. Yritämme kysyä potilaita mahdollisimman paljon asioita ja pyydämme heitä kertomaan tarpeistaan, ettei meitä tarvitse kutsua heti käynnin jälkeen.
Lähihoitajana Salokorpi tekee kaikkea paitsi antaa suonensisäisiä lääkkeitä – se kuuluu sairaanhoitajalle.
– Jotkut potilaat pelkäävät sairautta niin paljon, että vain makaavat sängyssä.
Potilaiden kanssa puhuminen on tärkeää. He eivät voi ottaa vastaan vierailijoita ja tavata omaisiaan. He voivat vain soittaa kotiin.
– He saattavat olla peloissaan ja ahdistuneita. Siksi on tärkeää kuulostella heidän vointiaan. Muistutamme, että he saavat mielellään nousta istumaan, kulkea huoneessa ja katsoa ulos ikkunasta. Jotkut pelkäävät sairautta niin paljon, että vain makaavat sängyssä.
Hoitajat eivät saa viedä potilashuoneesta mitään. Potilaiden arvot kirjoitetaan lappuun, joka kiinnitetään oven lasiruutuun. Hoitajat kopioivat merkinnät poistuttuaan huoneesta.
Jos potilas ei lisähapesta huolimatta pysty hengittämään kunnolla, hänet lähetetään teho-osastolle. Joitain K5-osastolla hoidettuja potilaita on joutunut teholle, mutta moni on myös päässyt kotiin.
– Kaikki sanovat, että tämä sairaus on mysteeri. Etukäteen ei voi sanoa, kuka paranee ja kenen tila huononee.
”Laitoshuoltajat äärimmäisen tärkeitä”
Hoitajien lisäksi potilashuoneissa käyvät myös laitoshuoltajat. He tarjoilevat ruuan, hakevat tarjottimet ja siivoavat huoneet. Salokorpi haluaa korostaa laitoshuoltajien työpanosta.
– He ovat äärimmäisen tärkeitä. He vastaavat hygieniasta ja aseptiikasta. Siksi heitä todella pitää arvostaa. Laitoshuoltajat näkyvät mediassa vain vähän, heidät on jotenkin unohdettu. Ja myös heidän palkkansa näyttää unohtuneen, kun puhutaan vain hoitohenkilökunnan palkoista.
– Laitoshuoltajat on jotenkin unohdettu.
Salokorpi on ajatellut myös niitä, jotka hoitavat muistisairaita tai mielenterveyspotilaita.
– Miten käy niiden koronapotilaiden, jotka eivät pysy huoneessaan? Sen täytyy olla rankkaa henkilökunnalle.
Mielenterveystyöstä koronaosastolle
Koronaosasto avattiin huhtikuun 8. päivänä. Sitä ennen Salokorpi oli työskennellyt HUSin syömishäiriöyksikössä lähes kolme vuotta. Kaksi yksikön kolmesta osastosta suljettiin koronaepidemian vuoksi, ja vain kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat otetaan vastaan.
Kun Salokorpi kuuli osaston sulkemisesta, hän kysyi heti, pääsisikö hän somaattiselle osastolle. Hän pelkäsi joutuvansa pomppimaan osastolta toiselle.
– Olen 52-vuotias ja tunsin, etten jaksaisi aloittaa uudessa tiimissä joka toinen päivä. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan poikkeustilanne jatkuu. Työssä jaksamiseen tarvitaan motivaatiota.
Viikkoa myöhemmin Salokorpi kuuli aloittavansa Helsingin Meilahdessa.
– Ajattelin, että lähes kaikki meistä lähetetään jonnekin epidemian mahdollisesti laajetessa. Tuntui hyvältä saada aloittaa koronaosastolla, kun oli vielä rauhallista ja aikaa kunnolliseen perehdytykseen.
– Lähes kaikkien tuntema epätietoisuus on kamala.
Salokorpi keskittyy mielellään käytännönläheisiin asioihin kriisin keskellä.
– Työ saa minut hetkeksi unohtamaan, että maassa ja
maailmalla on valtava kriisi. Siksi olen onnellinen, että pääsin tänne töihin.
Lähes kaikkien tuntema epätietoisuus on kamala.
Työkierron tuoma kokemus auttoi
Sofia Salokorpi aloitti hoivauransa Tammiharjun psykiatrisessa sairaalassa Raaseporin Tammisaaressa 2003 hoidettuaan kuutta lastaan kotona. Hän aloitti tuuraajana lasten psykiatrisella osastolla vailla koulutusta ja jäi sinne töihin. Parin vuoden päästä esimies kehotti häntä kouluttautumaan, ja Salokorpi suoritti lähihoitajatutkintonsa 2008. Hän työskenteli nuorisopsykiatrian suljetulla osastolla kahdeksan vuotta ja muutti Helsinkiin töihin, kun lasten ja nuorisopsykiatrian osastoista tehtiin päiväosastoja.
Salokorpi on siis suuntautunut mielenterveys- ja päihdetyöhön, mutta Tammisaaressa hän pääsi työkiertoon kolmelle somaattiselle osastolle.
– Siitä ei ole kovin kauaa. Siksi somaattinen hoito ei ollut minulle täysin vierasta.
Hyvä yhteishenki helpottaa työtä
Työ koronaosastolla on opettanut Salokorvelle, kuinka tärkeää myönteisen hengen ylläpitäminen on.
– Töihin tai kahvihuoneeseen tullessa on hyvä kertoa jotain myönteistä ja tukea toisia. Työ on raskaampaa, jos kaikki vain valittavat. On tärkeä voida nauraa yhdessä.
– Työ on raskaampaa, jos kaikki vain valittavat.
Hoitajien palkat ovat olleet otsikoissa talven ja kevään mittaan. Sofia Salokorpi kuitenkin toivoo työnantajien tekevän jotain työssä jaksamisen ja työterveyden eteen, kun kuntosalit ovat kiinni.
– Itse kaipaan uimahalleja ihan hirveästi. Työnantajat voisivat olla kekseliäitä.
Tartuntariski isompi vapaa-ajalla
Sofia Salokorpea ei pelota, vaikka hän kohtaa koronaviruksen työssään joka päivä. Työpaikalla tartuntariski on minimaalinen, koska kaikki seuraavat ohjeita tarkasti.
– En pelkää, mutta olen varovainen. Minulla on isompi riski saada tartunta ruokakaupassa tai raitiovaunussa kuin työssä.
Hän ei kuitenkaan käytä suojaimia käydessään ruokaostoksilla.
– Pidän etäisyyttä muihin ihmisiin ja pesen ja desinfioin kädet, kun lähden ulos ja tulen sisään.
Salokorvella on turvallinen olo myös siksi, että hänestä HUS on varautunut kriisiin melko hyvin.
– Samaan kerrokseen valmistellaan uutta 30 potilaspaikan koronaosastoa, joka avataan tarpeen tullen. Hoitoa rakennetaan, ennen kuin potilaita tulee.
Raskainta on ollut, että Salokorpi ei ole voinut tavata lapsiaan. Hän vietti pääsiäisen yksin ensi kertaa elämässään, ja nuorin tytär sai viettää 21-vuotispäiväänsä yksin.
– Lapseni ovat aikuisia ja ymmärtävät, miksi teemme näin. Mutta emme tiedä, koska voimme taas tavata, ja se tuntuu kamalalta.
Korjattu 4.5.2020: Potilaita ei pyydetä kirjoittamaan asioitaan lapulle, vaan hoitajat kysyvät heiltä mahdollisimman paljon asioita. Uusi koronaosasto avataan tarpeen tullen.
Lue myös JHL:n uutinen ”Täällä ei ole suojaimia enkä tiedä mistä niitä saisi”– JHL selvitti: Sote-työpaikoilla on pulaa suojavälineistä eikä niitä osata käyttää