JHL:läinen Tuija Lind ajaa Savonlinnassa 36 metrin pituista lossia, joka pystyy kuljettamaan 60 tonnin kuorman. Aluksen päällikkönä hän päättää, onko turvallista viedä rekka selän yli. Hän toivoo, että myös muut vesilläliikkujat ottavat huomioon turvallisuuden.
Kesäkuisena aamuna tuuli leikittelee Tuija Lindin punaisilla kiharoilla, kun hän saapuu kuudelta alkavaan aamuvuoroon. Aurinko värittää maiseman lämpimillä sävyillä, ja lintujen konsertti on jo alkanut. Hän katselee lossilaiturin lähistöllä uivia joutsenia ja sorsia kävelleessään lossille. Pulahtiko tuolla norppa?
Lind kiipeää ohjaamoon ja puhaltaa alkometriin. Hän vaihtaa nopeasti kuulumiset yövuorolaisen kanssa: onko sattunut jotain tai onko vaikka hälytysajoneuvo tulossa.
Koivukannassa ei vielä ole kulkijoita. Ohjaamosta näkee paremmin vastarannalle, josko joku haluaisi Kesamonsaaresta mantereelle. Joinain kesäaamuina on rauhallista, toisinaan liikenne alkaa kukonlaulun aikaan.
– Jos lossille on tulossa matkustajia heti, pääsen saman
tien rytmiin kiinni, Tuija Lind sanoo.
Ergonomia huomioitu
Ohjaamossa Lind säätää ohjauspöydän itselleen sopivaan korkeuteen. Pöytä on sähkösäätöinen, eli hän voi halutessaan vaihtaa seisoma-asennosta istuma-asentoon. Ohjauspöytä on suunniteltu niin, että sitä voi käyttää molemmilta puolilta. Lähtiessään vastakkaiseen suuntaan lossinkuljettaja siirtyy toiselle puolelle pöytää.
Aamutuimaan lämpötila ohjaushytissä on vielä sopiva. Myöhemmin päivällä Lind kytkee ilmastoinnin päälle. Hytissä on lasiseinät joka suuntaan, joten ilman ilmastointia lämpötila voisi nousta korkealle. Talvella hytin saa lämmitettyä.
– Joskus tuumasin, että isoilla tytöillä pitää olla isot lelut. Ehkä 60 tonnia kantava lossi on tarpeeksi iso.
– Pitää antaa kiitosta, että näihinkin asioihin on kiinnitetty huomiota. Ei tarvitse olla jääkalikkana tai saunalämpötiloissa.
Hetken päästä Kesamonsaaren Haaporannanlahteen näkyy saapuvan työmatkalaisia. Lind käynnistää moottorit ja ajaa 721 metrin matkan vastarannalle. Normaaliolosuhteissa matka kestää kuusi minuuttia. Yhden työvuoron aikana Lind ehtii tehdä noin 60 matkaa rannasta toiseen.
Toisinaan Tuija Lindin pitää käydä ohjeistamassa lossille tulevia autoilijoita.
Koivukannan lossin kannelle mahtuu 14 henkilöautoa.
Koivukannan ja Kesamonsaaren välissä on paljon liikennettä erityisesti kesällä. Yöllinen liikenne on vilkkainta juhannuksena.
Lossinkuljettaja avaa puomin ajohytistä nappia painamalla.
Hälytysajoneuvot ennen muita
Kun Lind on rantautunut, hän avaa puomin kojelaudan napista ja pari autoa ajaa kyytiin. Kannelle mahtuu kerrallaan 14 henkilöautoa, mutta lossi kulkee, vaikka matkustajia olisi vain yksi. Puomi alas ja taas mennään.
Joskus Lindin pitää käydä ohjeistamassa autoilijoita. Hän huolehtii siitä, että raskaat autot sijoittuvat lossin keskivaiheille tai perälle, jotta rantautuminen onnistuisi. Maitoautonkuljettaja on jo oppinut antamaan tilaa takaa tuleville autoille, jos autoja on monta.
Hälytysajoneuvoilla taas on etuajo-oikeus, ja niille Lind tekee tilaa tarvittaessa jopa poistamalla autoja kyydistä.
– Lossit eivät ole jäänmurtajia. Jos jäätää, pitää lähteä ajamaan vaikka ilman kulkijoita.
Kesamonsaaresta voi jatkaa matkaansa vielä toisella lossilla Kokonsaareen, mutta sieltä eteenpäin matkustajan on jatkettava veneellä. Koivukannan lossimatkan takana Kesamonsaaressa, Kokonsaaressa ja Muhasaaressa asuu 45 henkilöä vakinaisesti, ja vapaa-ajan asuntoja arvioidaan olevan 150–170. Lossia operoi Finferries, jolla on 44 lossi- ja yhteysalusreittiä rannikolla ja Järvi-Suomessa.
Suvuissa kulkeva ammatti
Tuija Lind, 58, on kuljettanut lossia 14 vuotta. Sitä ennen hän on ehtinyt tehdä monenlaisia töitä ja hoitaa viittä lastaan kotona kahdeksan vuotta. Lossinkuljettajaksi hän päätyi miehensä esimerkin innostamana.
– Joskus tuumasin, että isoilla tytöillä pitää olla isot lelut. Ehkä 60 tonnia kantava lossi on tarpeeksi iso.
Lindin miehen velikin toimi aiemmin lossinkuljettajana.
– Tämä on veikeä ammatti. Se kulkee suvuissa siirtyen veljessarjoissa tai periytyen sukupolvelta toiselle. Tiedän monta perhettä, joissa näin on käynyt.
– Tiukassa paikassa voimme kysyä kuljettajalta kokonaispainoa tai rahtikirjaa.
Aikaisemmin lossinkuljettajilta vaadittiin lossinkuljettajan tutkinto. Siihen voi Lindin mukaan opiskella suhteellisen itsenäisesti ja käydä tenttimässä. Nykyisin myös laiva-alan pätevyys hyväksytään.
– Katsotaan, että jos työnhakija osaa ajaa laivaa, niin
kyllä hän osaa lossiakin ajaa.
Ensiapua ja öljynvaihtoa
Lossinkuljettajana Lindiltä vaaditaan maantieliikennelain ja vesiliikennelain osaamista sekä ensiapu- ja radiopuhelintaitoja. Hänen pitää myös arvioida, kuinka painava kukin rekka tai kuorma-auto saattaa olla. Lossin kuorma ei saa ylittää lossin kantokykyä.
– Painon arvioimiseen on tiettyjä muistisääntöjä. Esimerkiksi akseleiden määrä kertoo jotain mahdollisesta painosta. Silmä kehittyy näkemään painoluokan. Tiukassa paikassa voimme kysyä kuljettajalta kokonaispainoa. Meillä on myös oikeus kysyä rahtikirjaa.
– Pää on pidettävä kylmänä, tapahtui mitä tapahtui. Rauhallisuus ja oma maltti ovat valttia.
Jos lossilla on täyteen lastattu täysperävaunullinen tukkirekka, Lind ei päästä muita autoja kyytiin. Satunnaiset kävijät saattavat ihmetellä, miksi lossi lähtee, vaikka kannella olisi tilaa.
Lindille raskaat ajoneuvot olivat ennestään tuttuja. Hän on maatilalta kotoisin, joten hän tuntee traktorit. Nuoruudessaan hän ajoi kuorma-autokortin. Suvussa on myös rekkakuskeja.
Öljyn ja öljynsuodattimen vaihto kuuluu kuljettajille. Vuorossa oleva kuljettaja vaihtaa ne, kun moottorien käyntituntien määrä tulee täyteen noin kerran kuussa. Talvisin Lind luo lunta lossilta ja rannoilta, ja kesäisin hän leikkaa nurmikon lossinkuljettajien taukotuvan ympäriltä.
– Lumen luontiin saattaa hurahtaa parikin tuntia ihan
huomaamatta.
Vikatilanteita osattava ennakoida
Järvilossin kuljettaja työskentelee lossillaan yksin. Se vaatii kuljettajalta neuvokkuutta ja tilanteiden hallintaa.
Koivukannan lossi on vaijerilossi. Se tarkoittaa, että lossi nostaa järven pohjasta vaijerin ja kulkee sitä pitkin. Lind kertoo, että aiemmin lossia ohjattiin vaijerin avulla. Nykyisin se on tukena sen varalta, että toinen ohjauslaite tai toinen moottori sammuu eikä suostu käynnistymään uudestaan.
– Kukaan ei ole jäänyt keskelle selkää. Aina on selvitty rantaan asti.
Lossissa on monenlaisia kuluvia osia, jotka saattavat mennä rikki jopa keskellä järvenselkää. Kun Tuija Lind tarvitsee apua, hän soittaa tekniseen päivystykseen. Kerran lossiin tuli sähkövika matkan aikana.
– Sain lossin laituriin. Se vaati ammattitaitoa.
Lossinkuljettajat harjoittelevat vikatilanteita koulutuksissa simulaattorilla. Lind sanoo, että erilaisia tilanteita varten pitää myös tehdä mielikuvaharjoittelua urheilijoiden lailla, jotta osaa toimia vian sattuessa.
– Kukaan ei ole jäänyt keskelle selkää. Aina on selvitty rantaan asti. Matka voi viedä enemmän aikaa, jos on laiterikko.
Lind osallistuu säännöllisesti myös pelastus- ja
paloharjoituksiin.
Taistelua aaltoja ja jäätä vastaan
Koivukannan lossi kulkee Pihlajavedellä rahtilaivojen väylän poikki. Rahtilaivoja on syytä väistää, sillä niiden jarrutusmatkaksi on laskettu kaksi kilometriä. Epäsäännöllisesti kulkevat laivat ilmoittavat tulostaan lossinkuljettajalle VHF-puhelimella. Rahtialukset aiheuttavat isoja laineita, joten Tuija Lind jää laituriin odottamaan, että ne ohittavat lossireitin.
– Tuntuu, että selkä keikkuu vielä puolen tunnin päästäkin.
– Minua pelottaa, kun jotkut ajavat kauheaa vauhtia keulan edestä ja olettavat lossin väistävän.
Talvella alukset saattavat työntää jäälohkareita lossiväylälle. Lossinkuljettaja häätää lohkareet ajamalla lossia edestakaisin. Talvella on vahdittava myös jään muodostumista omalla väylällä.
– Lossit eivät ole jäänmurtajia. Jos jäätää, pitää lähteä ajamaan vaikka ilman kulkijoita.
Lossinkuljettaja tekee samalla palveluksen saimaannorpille,
jotka nousevat lossiväylälle hengittämään.
Läheltä ajavat veneilijät pelottavat
Täydellä kuormalla lossi painaa 192 tonnia. Sellaista on syytä varoa. Jarrutusmatka ei ole yhtä pitkä kuin rahtilaivalla, mutta ei lossikaan sekunnissa pysähdy. Jarrutusmatka riippuu vauhdista ja kuormasta. Lossin matkavauhti on noin kahdeksan kilometriä tunnissa. Jos kansi on täynnä henkilöautoja, jarrutusmatka on pidempi kuin parin auton kuormalla.
Lossi painaa itsessäänkin 132 tonnia, eli pysäyttäminen vie oman aikansa. Veneilijät eivät aina tätä muista. Joka kesä on vaaratilanteita.
– Minua pelottaa, kun jotkut ajavat kauheaa vauhtia keulan edestä ja olettavat lossin väistävän. En välttämättä pysty väistämään ihan kaikkea. Nämä ihmiset eivät mieti sitä, että vene tekee kuperkeikan, jos potkuri osuu vaijeriin. En halua ajatella sitä loppuun asti.
Tuija Lind huomauttaa, että järvenselkä on pitkä molemmin puolin lossiväylää ja näkyvyys on hyvä. Hän toivoo, että veneilijät kiertävät tarpeeksi kaukaa tai odottavat ja ohittavat lossin takakautta vaijerin vaivuttua pohjaan.
– Vene tekee kuperkeikan, jos potkuri osuu vaijeriin.
Monet jäävätkin odottamaan.
– On kiva seurata ajohytistä, että tuo vene hiljentää ja seuraa lossin kulkua tai jopa väistää. Se on jo iso morjestuksen paikka.
Lind ei ole kuullut, että Koivukannan lossi olisi törmännyt muihin vesillä liikkujiin.
– Useamman kerran olen kuitenkin joutunut tekemään
napakan jarrutuksen.
Liikennerajoituksia kovalla tuulella
Haastavinta työssä on silti sääolot. Kovalla tuulella Tuija Lind tarkastaa, mistä suunnasta tuulee ja mihin tuuli osuu, miten aallot käyvät ja vaahtoavatko ne. Jos rannalla odottaa kuorma-auto, hänen on päätettävä, voiko hän kuljettaa sen selän yli. Korkeaa kulkuneuvoa ei ole yhtä turvallista kuljettaa kuin henkilöautoa.
– Se pitää päättää sillä hetkellä. Pysyykö se lossilla? Meneekö se turvallisesti yli? Kysynkö, maltatko odottaa vai pitääkö minun sanoa, etten voi enää viedä?
– Aluksen päällikkönä minulla on vastuu. Teen sitten minkä ratkaisun tahansa, minun pitää voida seistä sen takana.
Lossinkuljettaja on aluksen päällikkö ja vastaa turvallisuudesta. Hän voi rajoittaa esimerkiksi raskaiden ajoneuvojen pääsyä lossille.
– Tämä ei ole mitenkään harvinaista, kun ilmasto muuttuu ja tuulee enemmän.
Tuija Lind on saanut kuorma-autonkuljettajilta monenlaista palautetta rajoituksista, mutta sanoo heidän ymmärtävän niitä aika hyvin.
– Aluksen päällikkönä minulla on vastuu. Teen sitten minkä ratkaisun tahansa, minun pitää voida seistä sen takana.
Vaikeuskerroin kasvaa, jos huonolla säällä vielä sattuu laiterikko.
– Pää on pidettävä kylmänä, tapahtui mitä tapahtui.
Rauhallisuus ja oma maltti ovat valttia. Jälkeenpäin voi alkaa miettiä ja
täristä. Olen onnellinen, etten ole joutunut kokemaan kaikkein hurjimpia juttuja.
Luonnosta voimaa
Tuija Lindin työssä luonto on hyvä opettaja, mutta myös tärkein voimavara. Hiljaisina hetkinä hän ehtii tarkkailla luontoa. Silloin hän voi nähdä, kun minkki ja hirvi uivat järven yli, tai kuulla, kun kolme käkeä kukkuvat kilpaa. Hanhet, kurjet, joutsenet ja sorsat viihtyvät lossipaikan lähistöllä.
– Olen aina löytänyt jokaisesta vuoden- ja vuorokaudenajasta jotain mielekästä. Minusta on kiva, kun ne vaihtuvat.
Häntä miellyttävät niin keväinen valo ja puut hiirenkorvilla kuin aurinkoinen syyspäivä yöpakkasten jälkeenkin. Harmaimmastakin päivästä Lind löytää harmaan eri sävyjä.
– Vettä vasten harmaa on vähän erilainen. On havupuita, lehtipuita ja rantaa. Pilvisyys vaihtelee. Se ei ole yhtä ja samaa harmaata, vaan siellä voi olla miljoona eri harmaan sävyä.
Kun marraskuussa sataa ja tuulee ja viiden aikaan on pimeää ja synkkää, Lind muistelee yövuoron loppumista kevätaamuna auringonnousun aikaan. Iltavuorot ovat kuitenkin hänen suosikkeja.
– Auringonlaskut ovat hulppeita ja näkyvät hyvin.