Oululainen lähihoitaja Mervi Moilanen tietää, mitä työelämän epävarmuus tarkoittaa. Omat kokemukset pätkätöistä kannustivat häntä ryhtymään JHL:n jäsenhankkijaksi.
Lähihoitaja Mervi Moilasen, 50, työelämän polku on ollut kiemurainen. Hän opiskeli peruskoulusta päästyään tarjoilijaksi ja toimi hotelli- ja ravintola-alalla ekstraajana eripituisilla sopimuksilla.
– Sitten löysin miehen ja sain kolme poikaa. Kotiäitinä kului yhdeksän vuotta, hän kertoo.
Työelämään paluu olikin sitten hankalampi juttu: ilta- ja viikonloppupainotteinen työ ravintolassa ei enää houkutellut, joten hän oli väliin tukityöllistettynä ja väliin sijaisena hoito- ja hoiva-alalla.
– Hoitoalan koulutus puuttui ja tiesin, että vakituisesta työstä on turha haaveilla ilman sitä. Kun työkaveritkin kannustivat opiskelemaan lähihoitajaksi, ryhdyin toimeen.
– Sain elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan 48-vuotiaana.
Moilanen valmistui kesäkuussa 2013, ja hän on siitä lähtien työskennellyt Oulun kaupungin hyvinviointipalveluissa sekä vanhus- että kehitysvammapuolella.
– Elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikkani sain 48-vuotiaana. Tiedän siis omakohtaisesti, miltä tuntuu, kun määräaikainen työsuhde on lähellä loppua eikä uudesta ole tietoa, hän sanoo.
Tätä nykyä Moilanen työskentele hoitajana Hanhilehdon toimintakeskuksessa, joka tarjoaa päivätoimintaa kehitysvammaisille asiakkaille.
Ei tyrkytä, eikä käännytä
Juuri omat kokemukset työelämästä saivat Moilasen kiinnostumaan jäsenhankinnasta. Myös oman JHL-yhdistyksen 379:n jäsenhankkijoille tarjoamat lahjakortit lisäsivät motivaatiota.
– Olin pari vuotta sitten yhteydessä yhdistykseen ja pyysin liiton esitteitä ja avainkaulanauhoja työpaikalle. Pian pääluottamusmies Kirsi Särkelä tuli tutustumiskäynnille Hanhilehtoon ja toi mukanaan materiaalia. Siitä se sitten lähti, hän kertoo.
Moilanen kuvailee itseään tavalliseksi perusjäseneksi, jolla ei ollut ay-luottamustoimia ennen rekisteröitymistään yhdistyksen jäsenhankkijaksi. Tätä nykyä hän toimii myös Oulun kunta-alan yhteisjärjestö JHL ry: n yhdyshenkilönä työpaikallaan.
– Lähestyn muita hienovaraisesti ja kysyn kiinnostusta ammattiliittoa ja liittymistä kohtaan. Kiinnostuneita on ollut, ja asia on kaupannut itse itsensä.
Moilanen ei tyrkytä, mutta pitää asiaa sopivan tilaisuuden tullen esillä. Hän ei myöskään käännytä toiseen liittoon kuuluvia, elleivät henkilöt itse ilmaise tyytymättömyyttään omaan liittoonsa.
– Kiinnostuneita on ollut. Asia on kaupannut itse itsensä.
JHL:n näkyminen työpaikoilla toimii Moilasen mukaan hyvänä houkuttimena, ja siksi luottamusmiesten vierailut ovat tärkeitä. Myös liiton koolla on merkitystä, kun ihmiset miettivät, mihin liittyä.
– Omaan valintaani vaikutti se, että JHL on iso. Siksi sillä on enemmän vaikutusvaltaa kuin pienellä.
Tuloksena kymmenenkunta jäsentä
Parin viime vuoden aikana Moilanen on hankkinut JHL:ään alun toistakymmentä jäsentä. Määrä on iso, kun sen suhteuttaa työpaikan kokoon. Hanhilehdossa työskentelee nimittäin vain parikymmentä hoitajaa ja ohjaajaa.
Lisäksi toimintakeskuksessa käy opiskelijoita ja harjoittelijoita tutustumassa kehitysvammatyöhön.
– Toisiin vetoaa edunvalvonta, toisiin mökit ja kylpylän etukortit.
– Pyrin lähestymään erityisesti nuoria työelämän tulokkaita ja ottamaan ammattiliitot ja jäsenyyden merkityksen puheeksi heidän kanssaan. Nuoriin vetoavat konkreettiset edut, kuten liiton matkustajavakuutus ja yhdistyksen omat edut, esimerkiksi edulliset kylpylä- ja elokuvaliput.
Tuloksekkaasta jäsenhankinnasta saamiaan lahjakortteja Moilanen on käyttänyt lomamatkoillaan perheen kanssa, ja osa on säilössä myöhempää