2.11.2020

Mäntsälä kulkee vastavirtaan: Se ottaa ateria- ja siivouspalvelut kokonaan omaksi työksi – ja aikoo tehdä maailman parasta ruokaa

Mäntsälän kunta palauttaa ruoka- ja siivouspalvelut kokonaisuudessaan omaksi työksi ensi heinäkuusta lähtien. Oma tuotanto on todettu kustannustehokkaimmaksi, joustavimmaksi ja helpoiten hallittavaksi tavaksi toteuttaa palvelut.

Mäntsälän ruoka- ja siivouspalvelut on tuotettu 80-luvulta lähtien monituottajamallilla. Kunnan oma osuus on vaihdellut paristakymmenestä prosentista noin 60 prosenttiin ja loput on hankittu ostopalveluna yksityisiltä yrityksiltä.

Tällä hetkellä pääosa koulujen, päiväkotien ja muiden yksiköiden ateriatuotannosta ostetaan ISS Palvelut Oy:ltä. Osan siivouspalveluja tuotti Minjaco Oy, mutta sopimus päättyi viime kesäkuussa, ja sen kohteet otettiin kunnan omaan tuotantoon heinäkuun alusta lukien.

Viime vuonna Mäntsälä tilasi FCG Konsultointi Oy:ltä selvityksen kunnan ruoka- ja siivouspalvelujen järjestämis- ja tuottamistavoista. Selvitys on osa Mäntsälä 2026 -ohjelmaa, jossa käydään läpi kunnan taloutta ja toimintoja ja mietitään, mikä on järkevin palvelurakenne.

Oma työ on selvityksen mukaan kustannustehokkain tapa tuottaa palvelut.

Selvitys osoitti, että ruoka- ja siivouspalvelujen keskittäminen kunnan omaksi työksi on selvästi kustannustehokkain tapa toteuttaa palvelut.

– Syntyvä säästö on merkittävä, noin puolen miljoonan euron luokkaa seuraavan neljän viiden vuoden aikana, kertoo kunnanjohtaja Esko Kairesalo.

Mäntsälän valtuusto vakuuttui FCG:n konsultin Jaana Levon laskelmista ja päätti yksimielisesti ottaa ruoka- ja siivouspalvelut kokonaisuudessaan omiin käsiin ensi vuoden heinäkuusta alkaen.

Kairesalo luonnehtii päätöstä suunnanmuutokseksi, sillä Mäntsälällä on pitkät perinteet palvelujen ulkoistamisesta.

– Joku voi sanoa, että olemme olleet edelläkävijöitä, mutta nyt otamme muutaman askeleen toiseen suuntaan. Valtuuston yksimielinen päätös osoittaa, että meillä on vakaa tahto onnistua.

Johto kevenee, vastuuta tekijöille

Mistä omana työnä toteutettavien palvelujen tehokkuus sitten syntyy? Mäntsälän tapauksessa se on monen tekijän summa.

Ensinnäkin hallinto kevenee ja kustannukset pienenevät, kun ei ole erikseen kunnan omaa hallintoa ja palveluntuottajan hallintoa ja keskinäisten palvelusopimusten valvonnasta aiheutuvaa lisätyötä.

rupkapalvelutyöntekijä
Mäntsälän kunta keskittää ruoka- ja siivouspalvelut omaksi työksi ensi heinäkuusta lukien. Sen myötä joidenkin tehtäväkuvat voivat muuttua ja monipuolistua. Kuva: JHL-kuvapankki.

Jatkossa myös henkilöstöä voidaan käyttää joustavammin, kun toimenkuvat laajenevat ja työntekijälle voi kuulua sekä ruokahuollon että puhtaanapidon tehtäviä.

– Tämä on pitkäjänteistä työtä ja vaatii toimintojen ja johtamisen lähempää tarkastelua. Tarkoitus on pikemmin keventää johtoa ja antaa vastuuta alemmalle tasolle, eli suoraan kohteisiin, sanoo Kairesalo.

Kunta palkkaa 24 uutta ruoka- ja siivouspalvelujen osaajaa.

Lisäksi suunnitelmaan kuuluu, että kunta luopuu nykyisestä keskuskeittiöstä ja ruoan valmistus pyritään keskittämään Hyökännummen ja terveyskeskuksen keittiöihin.

Palvelutuotannon ottaminen kunnan omin käsiin vaatii aluksi noin 400 000 euron investoinnit, mutta kustannukset voidaan kattaa uudistuksen tuomilla säästöillä.

– Lisäksi palkkaamme noin 24 ruoka- ja siivoushuollon osaajaa kunnan palvelukseen, kertoo projektipäällikkö Terhi Kerttula.

Ura käyntiin kyläkoululta

Kerttula työskentelee määräaikaisessa projektipäällikön tehtävässä, ja hän laatii parhaillaan suunnitelmaa ruoka- ja siivouspalvelun yhdistämisestä ja toiminnan käynnistämisestä ja kehittämisestä.

Hanke on pätevissä käsissä, sillä Kerttula tuntee niin alan kuin Mäntsälän entuudestaan.

– Aloitin työurani Sulkavan kyläkoulun keittäjä-siivooja-talonmiehenä Mäntsälässä 1996. Sen jälkeen kouluttauduin lisää ja olen työskennellyt cateringalan esimiestehtävissä niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla, hän kertoo.

Tavoitteena on tehdä maailman parasta ruokaa.

Kerttulan tavoitteena on luoda joustava ja kustannustehokas organisaatio ja turvalliset puitteet, jossa on ilo työskennellä.

– Siten voimme tehdä koululaisille, päiväkotilapsille ja muille asiakkaille maailman parasta ruokaa.

Ulkoistuksilla monta haittaa

Mäntsälän päätös ottaa palvelut omiin käsiin on merkittävä, sillä monessa kunnassa kehitys on täsmälleen päinvastainen. Esimerkiksi Oulun valtuusto on päättänyt ulkoistaa ateria- ja puhtauspalveluja tuottavan Palvelukeskus -liikelaitoksen ensi vuoden syksyllä. Sen myötä noin 300 ammattilaisen työnantaja vaihtuu ja palkka ja muut työehdot heikkenevät.

JHL:n aluetoiminnan asiantuntija Lauri Vihervä pitää Oulun päätöstä valitettavana.

– Kuntien into ulkoistaa ja yksityistää palvelut on mielestäni yksi julkisen sektorin kummallisuuksista. Tuskin löytyy sellaista tapausta, jossa ulkoistaminen on onnistunut, eli hinta olisi halventunut ja palveluiden laatu ja henkilöstön hyvinvointi parantunut, hän sanoo.

Lauri Viohervä
JHL:n aluetoiminnan asiantuntija Lauri Vihervä.

Laajamittaiset ulkoistukset ovat Vihervän mielestä usein myös yhteiskunnan kokonaisedun kannalta haitallisia.

– Kunnallinen demokratia kapenee, kun palveluihin ei pystytä enää suoraan vaikuttamaan, vaan asiat sovitaan suljetuissa kabineteissa palvelusopimuksilla. Myös paikallisuus ja ympäristöarvot ovat usein häviäjiä toimintoja kilpailutettaessa.

Lue lisää: Oulu pudotti ulkoistamispommin: Luottamusmiehelle heräsi huoli ”meidän tyttöjen” tulevaisuudesta

Katsottava nenää pidemmälle

Ulkoistamispäätöksiä tehtäessä tulisi Vihervän mielestä pohtia niiden talousvaikutuksia nenää pidemmälle.

– Kun palveluita siirretään pois omasta toiminnasta, siirtyvät palvelut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta arvonlisäveron piiriin. Se nostaa Suomen kokonaisveroasetta, ja kaiken lisäksi osa veroista siirtyy EU:n yhteiseen budjettiin.

Ulkoistaminen voi lisätä toimeentulo- ja asumistukimenoja.

Jos taas ulkoistaminen laskee työntekijöiden palkkoja – kuten usein tekee – se näkyy yhteiskunnan lisääntyneinä toimeentulotuki- ja asumistukimenoina.

– Myös ulkoistavalle kunnalle tulee lisäkuluja kilpailutusten järjestämisestä ja palvelusopimusten valvonnasta, hän huomauttaa.

Vihervä suosittaa kuntia tekemään puolueettoman selvityksen ulkopuolelta ostamistaan palveluista ja ulkoistamisen todellisista kustannuksista.

–  Tulos saattaa olla ikävä yllätys ulkoistamisen kannattajille.