Jousiammunnasta tuli Jean-Pierre Antoniokselle henkireikä sen jälkeen, kun hän vammautui vakavasti. Alkukesästä hän toi kotiin EM-hopeaa.
”Katso tätä vehreyttä! Tässä mä löydän itseni.
Me ihmiset ollaan menetetty yhteys luontoon, mutta kesällä löydän sen taas Arcus-seurani kentältä keskeltä Turun Impivaaran metsää.
Olen auringon ihminen ja kestän talven pimeyden, koska tiedän, että kesä tulee. Kesällä olen ihan koko ajan ulkona luonnossa.
Tulin Turkuun turvapaikanhakijana Libanonista sisällissodan takia vuonna 1990. Tänne jäin ja täällä olen viihtynyt. Suomi on ollut minulle hyvä, mitä nyt talvella loska aiheuttaa esteettömyysongelmia pyörätuolini kanssa.
Lue lisää: Ayisat Yusuf-Aromire nousi jalkapallon huipulle, vaikka laji oli häneltä kielletty
Kärsin harvinaisesta Guillain–Barrén oireyhtymästä, joka on monihermojuuritulehdus. Vuonna 1997 sain Libanonin-reissulta tavallisen turistibakteerin, joka muuttui virukseksi ja pääsi selkäytimeeni.
Olin kolme ja puoli kuukautta hengityskoneessa ja kaikki liike katosi. En pystynyt edes avaamaan silmiäni. Voit vain kuvitella, miltä tuntui, kun elämänsä kunnossa olevalle kolmekymppiselle käy näin. Se oli kamalaa.
Katso videolta, mikä jousiammunnassa on se juttu, joka saa lajin pariin aina uudestaan:
Seurasi pitkä kuntoutus, jossa ensimmäiset viisi vuotta ratkaisivat loppuelämän kunnon.
Sain kuntoutusohjaajalta vinkin, että taljajousi olisi minulle mahdollinen laji. Hän tsemppasi, että jos kovasti treenaisin, saattaisin päästä Ateenan kesäparalympialaisiin 2004.
Sein tein sinnikkyydellä ja systemaattisella treenaamisella. Sijoituin viidenneksi.
Jos et ole nöyrä, et voi voittaa.
Jousiammunnasta tuli henkireikä, kun opettelin elämään vammani kanssa.
Treenaan edelleen yhtä tavoitteellisesti, vaikka olen parikymmentä vuotta vanhempi. Tulen Arcusin kentälle treenaamaan aina, kun pystyn. Varsinkin kesällä käyn ennen ja jälkeen päivätöiden.
Kalenterini on usein täyteen ahdettu ja lomat ovat pitkälti kuluneet kisamatkoihin. Perhehän tästä on kärsinyt, mutta vaimoni ja seitsemän aikuista lastani ovat tukeneet minua ihanasti. Tänä kesänä pääsin vihdoin mukaan perheemme yhteiselle kesälomamatkalle.
Lue lisää: Koulunkäynninohjaaja Maria Sipari käänsi vaikeudet voimaksi ja teki suomalaista hiihtohistoriaa
Tässä lajissa on pidettävä pää jääkaappikylmänä. Minua auttaa se, että treenaan ulkona. Sade, paahde ja tuuli tulevat miten tulevat. Niiden kanssa pitää vain oppia ampumaan.
Kisoissa usein näkee, kun muut tuskailevat tuuliolojen kanssa. Tekisi mieli sanoa, että mutta tekemistäsi tuulen mukaan. Jos tuulee sivulta, tähtää tuulta vasten vähän ohi. Sopeudu. Vähän niin kuin elämässä yleensä.
Itse olen tottunut Arcusin kentällä nopeasti vaihtuviin tuulioloihin. Kisoissa vaikeat sääolosuhteet vain auttavat minua. Thaimaassa sain MM-kultaa 2013, koska pystyin pitämään tasoni. Muilla lihakset löivät laiskaksi kuumuudessa.
Jousiammunta on minulle elintärkeä voimavara myös siksi, että ampumaradalle jää työkuormitus. Arcus-kentän ampumaradalla mieleni tyhjenee täysin.
Tykkään kovasti päivätyöstäni asioimistulkkina, mutta joskus se on rankkaa. Olen ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa vaativissa tilanteissa, kuten oikeudenkäynneissä. Valppaana on oltava 120-prosenttisesti.
Tulkkausta ja jousiammuntaa yhdistää se, että on pakko päästä keskittymisen tilaan, jossa alitajunta hoitaa homman. Kun laukaiset tai tulkkaat, et voi olla tekemisestä liian tietoinen, koska silloin et ole rento. On luotettava siihen, että osaa ja annettava vain mennä.
Selattavasta kuvakarusellista voit katsoa kiehtovat yksityiskohdat, miten Jean-Pierre Antonios ampuu.
Jousi laukaistaan asetta muistuttavalla liipaisimella.
Tonneja maksava olympiatason taljajousi on herkkää tekoa.
Antonioksen esteettömällä harjoitusradalle on maalitaulu, jonka hän saa itse avattua esille seinän vierestä. Näin hän pystyy harjoitteleman itsenäisesti.
Tärkeää on tietää, miten sääolot vaikuttavat ampumiseen.
Ampumistuloksen näkee maalitaulusta kaukoputkella.
Jousiampuja tuunaa itse jousensa sovaksi omalle amputyylilleen. Ja itse ammutut jouset myös on haettava harjoituksissa.
Nahkainen jousilaukku on palvellut Antoniosta suurimman osan kisaurata.
Kisoissa menestyminen on upea fiilis. Tuntuu, että kaikki työ ja hikoilu on maksanut itsensä takaisin. Tänä kesänä tuli Roomassa EM-hopeaa.
Pariisin lähden mahtavalla fiiliksellä. Toivon hyviä tuulia. En näe estettä voittamisellekaan, mutta keskityn omaan työhöni. Jos et ole nöyrä, et voi voittaa.
Eikä tämä ole tässä. Mä en osaa enkä halua lopettaa. Ikään nähden suoritukseni ovat kovia.
Niin kauan kuin tähtään, ammun ja osun, aion jatkaa. Kun en enää pysty, keksin muuta, mutta en mieti sitä nyt. Seuraavaksi tähtään Los Angelesin paralympialaisiin 2028.
Taljajousi W1 -alkukilpailu Pariisin paralympialaisissa 29.8. klo 10.00.
