20.2.2024

”Älä luovuta, älä katso taaksepäin!” Koulunkäynninohjaaja Maria Sipari käänsi vaikeudet voimaksi ja teki suomalaista hiihtohistoriaa

Koulunkäynninohjaaja, Finlandia-hiihtäjä Maria Sipari hiihtää ladulla.

Koulunkäynninohjaaja Maria Sipari tyhjentää mielensä huolista Lappeenrannan laduilla. Viime talvena hän tempaisi Finlandia-hiihdon ensimmäisenä lyhytkasvuisena ihmisenä. Ja kohta uudestaan.

”Hiihto on miulle paras mahdollinen arkisen työn vastapaino. Latu imee miusta huolet ja murheet. Työpäivän jälkeen ei aina jaksaisi lähteä, mutta kun saan itseni ladulle, lopussa tuntuu aina mahtavan hyvältä.

Hiihdän helmikuussa 62 kilometrin Finlandia-hiihdon toista kertaa. Ensimmäinen kerta tuli yllätyssynttärilahjana, kun ystäväni Sohvi sai tämän idean ja kysyi mukaan yhteisiä ystäviämme.

Kun pistin monoja jalkaan, en tiennyt, että se johtaisi Presidentinlinnan vastaanotolle itsenäisyyspäivänä. Tutustuin Linnan juhlissa Atlantin yli ja takaisin soutaneeseen Jari Saarioon. Muutama päivä juhlien jälkeen Jari ilmoitti minulle aloittavansa hiihtokoulun seuraavalla viikolla. Olin yllättynyt ja innoissani. Rohkaisin häntä lähtemään Finlandiaan.

Ensin Jari empi, mutta sitten palaset loksahtelivat niin, että lähdemme nyt helmikuussa hiihtämään Finlandian yhdessä. Olemme luvanneet toisillemme, että hiihdämme alusta maaliin asti tsempaten toisiamme ja kanssahiihtäjiä. 

Koulunkäynninohjaaja, Finlandia-hiihtäjä Maria Sipari hiihtää ladulla.
– Tässä iässä on hyvä kokeilla erilaisia juttuja, joista on unelmoinut. Kun ei enää pysty samanlaisiin suorituksiin, voi kiittää itseään ja Luojaa, että lähti kokeilemaan.

Lue lisää: Juttuhetki Käärijän kanssa, presidentin henkilökohtaiset kiitokset…JHL:n jäsenet kertovat, millaista Linnan juhlissa on oikeasti

Jokainen isku ja liuku on lähempänä maalia

Valmistaudun hiihtämällä melkein joka päivä, usein Huhtiniemen liikuntakeskuksessa kotikaupungissani Lappeenrannassa. Normaalistikin hiihdän kolmesta neljään kertaa viikossa, vähintään 10 kilometriä kerralla.

Kun viime talvena hiihdin yksikseni, mietin hetkittäin, onko tässä mitään järkeä. Niissä hetkissä monien rakkaiden kasvot piirtyivät mieleeni ja kuulin heidän sanansa:

Älä luovuta. Älä katso taaksepäin. Jokainen isku ja liuku on lähempänä maalia.

– Haluan olla uudisraivaaja ja kannustaa työssäni nuoria uskomaan itseensä.

Tiesin myös, että äiti valmistaa kotona juhlakakkua siinä uskossa, että tytär selviää voittajana maaliin tehden samalla historiaa. Sekin sai minut vain jatkamaan hiihtoani kohti maalia. Minulle merkitsi paljon myös se, että suuri joukko ihmisiä ympäri Suomen on laittanut puolestani kätensä ristiin, jotta varjelusta olisi eikä mitään menisi rikki.

Koulunkäynninohjaaja, Finlandia-hiihtäjä Maria Siparin hiihtohansikkaat lähikuvassa.
Koulunkäynninohjaajan työ merkitsee Siparille nuorten rohkaisemista. – Jotkut eivät jaksa uskoa itseensä. Heitä haluan auttaa löytämään oman merkityksensä, tehtävänsä ja paikkansa. Jokaista tarvitaan.

Veljetkin innostuivat hiihdosta

Hiihtokipinä syttyi kutosluokalla tyttöjen sarjassa, kun lähdin matkaan viimeisenä mutta tulin maaliin ensimmäisenä. Viimeistä mäkeä ylös hiihtäessäni tuli epätodellinen ja kaikkensa antanut olotila. Tunne siitä, että minä pystyin tähän.

Kolme pikkuveljeänikin innostuivat hiihdosta. Etsimme Lappeenrannasta hiihtoseuran. Viikolla osallistuttiin harjoituksiin ja viikonloppuisin oli kisoja.

Yläkoulussa oli pitkät päivät ja hiihtäminen jäi vähemmälle. Hiihto ei enää ollut vahvasti elämässäni.

Kolme vuotta sitten ystäväni Marika kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan Lappeen Riennon aikuisten hiihtokouluun. Kumpikin inspiroiduimme hiihdosta uudestaan.

Katso videolta, miltä Maria Siparista tuntui saapua maaliin 62 kilometrin koitoksen jälkeen:

Jokainen hiihtäköön tyylillään

Kuinka kukaan voi tykätä hiihdosta, ihmettelevät jotkut nuoret koulullani ja aikuisistakin tuttavistani moni. Sanon, että kyse on itsensä voittamisesta. Älä vertaa itseäsi muihin, usko itseesi. Jokainen saakoon hiihtää omalla tyylillään ja vauhdillaan! Kaikki on mahdollista sille, joka vain jaksaa uskoa.

Haluan olla uudisraivaaja ja kannustaa työssäni nuoria uskomaan itseensä, lahjoihinsa ja kykyihinsä sekä ainakin yrittämään. Saisipa jokainen karistaa ikävät kouluajan muistot vaikkapa hiihtämisestä.

– Lyhytkasvuisena minun pitää tehdä kaksinkertainen työ.

Olen vuosien varrella nähnyt, miten paljon asennoituminen ja toisen rohkaiseminen vaikuttaa. Eräs poika ei ollut koskaan pistänyt edes monoja jalkaan, mutta hän halusi oppia, joten lähdimme ladulle yhdessä. Hän oppi kolmen vuoden aikana muun muassa luistelemaan ja hiihtämään.

Hiihtoseurassa tiesin jo ennalta, että tulen melkein aina viimeisenä maaliin, mutta silti mie hiihdin. En luovuttanut. Kotoani löytyy sisupalkinto, jonka sain siksi, että osallistun normimatkoille, vaikka olen normaalia lyhyempi.

Paralympiaurheilijoiden esimerkki ja sisukkuus rohkaiskoon meitä kaikkia. Toinen ei vaikkapa kuule tai näe, mutta yrittää ja tekee.

Koulunkäynninohjaaja, Finlandia-hiihtäjä Maria Siparin sukset ja hansikkaat lähikuvassa.
– Haluan esimerkilläni sanoa, että älä vertaa itseäsi muihin. Meille syntyy helposti paine olla jonkun toisen kaltaisia. Silloin saatat missata mahdollisuuksia, jotka on just siuta varten.

Ensin hiljakseen, sitten kaikki peliin

Lyhytkasvuisena suurimmat haasteeni liittyvät varusteisiin, kuten suksien ja monojen löytämiseen pituuden, jäykkyyden ja painon mukaan. Hiihtokontaktien kautta olen saanut välineitä – esimerkiksi viime Finlandiaan Lappeenrannan Intersport lyhensi sauvat oikeisiin mittoihin ja Imatran Saimaa Sport voiteli sukset.

Tulevalle Finlandia-hiihdolle on vielä etsinnässä sopivat varasukset. Kirvesniemen Harri, jolla on Kiteellä suksitehdas, lupasi etsiä miulle sellaiset. Olen luottavainen, että pääsen niitä kokeilemaan ennen Finlandiaa!

Olen valtavan kiitollinen kaikille tahoille ja yksityishenkilöille, jotka ovat auttaneet oikeiden välineiden löytämisessä.

Mustikkakeitto ja magnesiumjuoma ovat nytkin nesteytykseni. Tekniikka, tasapaino ja motoriikka ovat minulla hallussa. Minun pitää tehdä kaksinkertainen työ keskimittaiseen verrattuna. Rauhallinen lähtö oli viime Finlandiassa voimavarani. Pitää lähteä nauttimaan kuin sunnuntaihiihtäjä eikä puskea heti täysillä.

Viimeisellä kympillä annoin sitten kaikkeni. Kun selvisin maaliin, huoltojoukot auttoivat minut autolle. Se tunne, kun saat kuuden-seitsemän tunnin jälkeen monot jalasta! Se tuntui taivaalliselta.

Onneksi Lappeenrannassa on talviloma heti Finlandia-hiihdon jälkeen. Otan koko viikon kropan palautumiseen. En kyllä kykenisi seuraavana päivänä töihin!

Tukiverkoston voima on valtava

Ennen Finlandiaa pisin yhtäjaksoinen hiihtomatkani oli 50 kilometriä. Tuntui ajatuksenakin hapokkaalta lisätä siihen 12 kilometriä. Viikkoa ennen Finlandiaa hiihdin 62 kilometriä kenraaliharjoituksena ystäväpariskunnan kanssa. Se antoi luottamusta, että tuo matka olisi saavutettavissa myös omaan tavoiteaikaani.

Perheeni ja ystäväni uskoivat minuun hetkittäin enemmän kuin minä. Tukiverkoston sanoilla ja teoilla on valtava merkitys. Vanhemmat ovat auttaneet muun muassa taloudellisesti, ja he kulkevat rinnalla siinä missä todelliset ystävätkin.

Ystävät sanoivat ennen Finlandiaa, että Maria, olet voittaja jo lähtöviivalla. Mutta ajattelin, että kun te tämmöisen lahjan minulle annatte, niin todellakin yritän sen 62 kilometriä!

Huoltotiimiä oli välipisteillä antamassa nesteytystä ja väliaikatietoa. Moni katsoi hiihtoa ruudulta, vaikkei päässyt paikalle.

On valtavan koskettavaa ja liikuttavaa, että on aitoja ystäviä, jotka jännittävät puolestani eivätkä häviä mihinkään. Merkittävää oli myös, kun näin ja kuulin maalissa lopullisen aikani, joka alittui 20 minuutilla tavoiteajastani.

Saa nähdä, mikä on Finlandian jälkeen seuraava haaste. Saarion Jari ilmoitti miulle, että sie et tiedäkään mitä edestäsi vielä löydät. Kysyin, että mitä tarkoitat – mie kun luulin, että Lahti on päätestadioni. Jari sanoi, että se on vasta lähtöviiva. Sanoin, että soutamaan mie en lähde, siihen minusta ei ole!”

Finlandia-hiihto järjestetään 24.-25.2. 2024.