Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Tiitta Nieminen on tehnyt pätkätyötä lähes koko aikuisikänsä. Se on hänelle ja hänen ikäpolvelleen uusi normaali.
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Tiitta Nieminen, 27, on pätkätyöläinen. Hänelle urapolun risaisuus on normaali tila, eikä hän ole pelännyt tyhjän päälle heittäytymistä. Niemiselle kelpaisi kyllä vakituinenkin työ.
– Minulle tosin riittää sekin, että keikkaa piisaisi niin paljon, että ei tarvitsisi nostaa ansiosidonnaista päivärahaa. Tai saisi pätkän vaikka jostain ihan uudesta hommasta, hän toteaa.
Nieminen valmistui vuonna 2011 nuoriso- ja vapaaohjaajaksi ja on tehnyt keikkaa ja töitä määräaikaisilla työsopimuksilla viimeiset kuusi vuotta. Työkokemusta on kertynyt baarimikkona, sisäänheittäjänä, henkilökohtaisena avustajana, leikkipuisto-ohjaajana, projektityöntekijänä ja päihdetyön kouluttajana. Mappiin on kertynyt rapiat 20 työsopimusta, ja ansioluetteloakin piisaa kolmatta sivua. Pisin työsopimus on ollut puolitoista vuotta, ja toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia on ollut kaksi.
Nyt hänellä on voimassa kaksi työsopimusta. Toinen on solmittu kaksi vuotta sitten hoivapalveluyrityksen kanssa henkilökohtaisen avustajan töistä. Hänellä on useita avustettavia, joista kolme on vakioavustettavaa. Lisäksi hän tekee sijaisuuksia ja keikkoja. Sopimukseen ei ole kirjattu tiettyä tuntimäärää, vaan se on niin kutsuttu nollatuntisopimus. Toinen sopimus, nimeltään Puitesopimus työsuhteen ehdoista, on solmittu toisen työnantajan kanssa vuodeksi. Puitesopimus tarkoittaa, että jokaisesta keikasta tehdään erillinen määräaikainen työsopimus.
– Tuntuu, että minulla ei ole työsuhdetta työnantajaan, eikä työantajalla ole mitään vastuuta minusta. Silti olen velvoitettu tekemään töitä tarvittaessa. Mielestäni puitesopimus on nollatuntisopimustakin huonompi.
Epävarmuus varjostaa
Tiitta Nieminen asuu miehensä kanssa vuokralla Helsingissä. Vaikka häntä ei ole tähän asti pätkätyöläisyys juuri haitannut, varjostaa elämää epävarmuus. Taloutta pitää osata suunnitella tavallista tarkempaan, ja perheenlisäyksestä hän on voinut vain haaveilla.
– Toimeentulo on epävarmaa, mutta vuokrarahat olen saanut kasaan joka kuukausi, ja mieheni tulot tietysti auttavat. Yksin olisi hankalaa, vaikka olen oppinut pistämään parempina päivinä rahaa sivuun. En voisi kuitenkaan kuvitella, että tekisin lapsen, kun viikon työtunnit vaihtelevat 5–70 tuntiin.
Nieminen pitää siitä, että pätkätyöt ovat antaneet mahdollisuuden oppia ja kokeilla uusia asioita.
– Työpäivät ovat vaihtelevia, ja olen tavannut monenlaisia perheitä, lapsia, nuoria ja elämäntilanteita työni kautta. Näin monipuolista tietotaitoa ja kokemusta ei saa vain yhdessä työssä ollessa. Se kuitenkin haittaa, etten määräaikaisena pääse paneutumaan lapsiin ja perheisiin kunnolla.
Ammatillinen itsemurha
Nyt Nieminen tuntee olevansa puun ja kuoren välissä, koska työnantajat eivät hänen mukaansa arvosta pätkätyöläisyyttä.
– Tavallaan olen tehnyt kuusi vuotta ammatillista itsemurhaa. Minulle on ollut se ja sama, 
mitä työtä teen, kunhan sitä vain on. Pätkätyö näkyy kuitenkin jo työnsaannissa. Pirstaleinen cv ei näytä hyvältä. Jos olisin tehnyt lyhytkestoisten työsuhteiden sijasta vain nuoriso-ohjaajan töitä ja keikkaa, olisin ehkä saanut jo vakituisen työpaikan alalta.
Nieminen ei tiedä, mikä hänestä tulee isona tai mistä työstä jää eläkkeelle.
– Tykkään tehdä työtä ihmisten kanssa, eikä uraputki ole ainoa, mikä tuo autuuden. Haluaisin kuitenkin elättää itseni palkallani. En usko, että olen koskaan täysin työtön, mutta en myöskään ole varma, teenkö täysiaikaista päivää yhdellä työnantajalla.
Epätyypillisestä tyypilliseksi
Tiitta Nieminen ei elä yksin epävarmuudessa. Vuonna 2016 Suomessa oli noin 2 105 000 palkansaajaa.
Heistä osa- ja/tai määräaikaisena työskenteli 527 000. Yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia, freelancereita ja vastaavia on reilut 150 000, joista viidenneksen tilanteeseen liittyy joko vastentahtoisuutta tai pienituloisuutta. Vaikka jopa neljännes palkansaajista tekee töitä muulla kuin kokopäiväisellä ja toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella, puhutaan edelleen epätyypillisistä työsuhteista.
Työelämän tutkija Anu Suoranta heittäisi termin ”epätyypillinen työsuhde” romukoppaan. Epätyypillisestä työstä puhuminen syrjäyttää niistä toimeentulonsa saavat ihmiset keskustelun marginaaliin.
– Olen yrittänyt jo monta vuotta tuoda esille, että termi ”epätyypillinen työsuhde” on ongelmallinen. Epätyypillisen vastinpari on tyypillinen, joka on normaali. Ja normaali on aina arvojärjestyksessä ylempi kuin epänormaali.
Epätyypillisten sijaan Suorannan mielestä olisi puhuttava erilaisista tavoista tehdä ja teettää töitä.
Monelle pätkätyöläisyys on myös oma valinta. Helsingin kaupungin Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n kyselyssä vain 14 prosenttia vastaajista oli valinnut keikkatyön siksi, ettei ole saanut muuta itseä tyydyttävää työtä. Viime maaliskuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 3095 Seuren palveluksessa kunta-alalla työskentelevää vuokratyöntekijää.
Keikkatyö ei ole myöskään vain tiettyyn elämänvaiheeseen liittyvä tilapäinen asia. 23 prosenttia vastaajista oli työskennellyt Seuressa yli neljä vuotta vuokratyötä tehden.
Turha riskipuhe haitallista
Suomalaisen työelämäkeskustelun ainoa kummallisuus ei ole puhe epätyypillisistä työsuhteista. Puhetta on riittänyt myös suomalaisen työelämän suuresta murroksesta, jossa palkkatyö katoaa, työtä tehdään vain pätkissä ja robotit ja tekoäly kahmivat työmme.
Työelämän tutkija Satu Ojala Tampereen yliopistosta ei väitteitä niele.
– Yhteiskunnassa on aina menossa jonkin asian riskipuhe. Nyt se liittyy työelämään, jossa ihmiset ajautuvat aina vaan epävarmempaan työmarkkina-asemaan.
Ojalan mukaan keskustelu robotisaatiosta ja työelämän murroksesta toistuu aika ajoin uudelleen.
– Työelämä muuttuu aina, mutta nyt murrosta liioitellaan. Ikään kuin se tapahtuisi juuri tässä ja nyt. Robottejakin on ollut käytössä jo pitkän aikaa, hän sanoo.
Ojalan mukaan osa tutkijoista ja media ovat lähteneet tähän puheeseen täsmentämättä, millaisesta muutoksesta kulloinkin puhutaan. Hän on syynännyt työelämän tilastoja tarkkaan 80-luvulta lähtien, ja ne osoittavat pikemminkin jatkuvuutta kuin murrosta.
– Kun tarkastellaan erilaisten epävarmuustekijöiden yhtäaikaista kasautumista samoille työntekijöille, epävarmassa asemassa olevien palkansaajien määrä on kasvanut lähivuosikymmeninä vain vähän.
Ojala pitää turhaa riskipuhetta haitallisena, koska se lisää epävarmuutta.
– Tutkimusten mukaan epävarmuuden tunne vähentää halukkuutta pidentää työuraa, ja sillä voi olla kielteisiä terveysseurauksia. Tunne luottamuksesta, vastavuoroisuudesta ja jatkuvuudesta työelämässä olisi kuitenkin olennaista vaikkapa tuottavuuden lisäämisen kannalta.
Hän näkee myös politiikan paikan tällaisessa puheessa.
– Sitä voi hyödyntää politiikassa esimerkiksi jonkun poliittisen ohjelman läpiviemiseksi ja vaikkapa työmarkkinaneuvotteluissa suuntaan tai toiseen.
Alustataloudessa työntekijä on yrittäjä
Uusia työelämän sovelluksia ja työn teettämisen malleja kehitellään jatkuvasti. Veera Nuutisen toimittamassa kirjassa Uusi työväki (Into 2017) käsitellään nousevaa työelämän ilmiötä, eli niin sanottua alustataloutta. Siinä työntekijät saavat työtarjoukset kännykkäänsä erilaisilla mobiilisovelluksilla eli digitaalisilla alustoilla.
Uusia alustatalouden innovaatioita pulpahtelee tasaisella syötöllä USA:ssa, jossa niitä kokeillaan ja kehitetään myös vientituotteiksi.
Uusin trendi on muun muassa työkeikkojen tarjoaminen nollatuntisopimuksilla työskenteleville tai osa-aikaisille. Yhdysvaltalainen Wal-Mart-elintarvikeketju on tässä edelläkävijä.
– USA:ssa Wal-Mart-ketjun sovellus seuraa jatkuvasti myyntiluvuista, kuinka paljon työntekijöitä tarvitaan. Kun tietyt raja-arvot ylittyvät, keikkatyöntekijöille tulee kännykkään työtarjous, johon pitää tarttua heti tai tehtävä menee toiselle, Suoranta kertoo.
Suomessakin toimii monia digitaalisia alustoja hyödyntäviä ulkomaisia yrityksiä kuten taksipalvelu Uber ja ruuankuljetuspalvelu Foodora. Vastaavia kotimaisia yrityksiä ovat esimerkiksi ruuankuljetuspalvelu Wolt, siivouspalvelu Moppi, tavarankuljetuspalvelu Piggy Baggy sekä keikkatyötä välittävät Duunibuumi, Workpilots ja Treamer.
Alustoissa on yhteistä se, että sitä ylläpitävä yritys luokittele työntekijänsä yksityisyrittäjiksi, joille se vain välittää keikkoja. Alustan juridisissa käyttöehdoissa voi olla pykäliä, jotka sitovat työpanostaan myyvän henkilön voimakkaasti juuri kyseisen alustayrityksen palvelukseen.
Suorannan mukaan Suomessa ei toistaiseksi ole kunnollisia tilastoja eikä tutkimusta alustoille perustuvan työn määristä. Ilmiö on vielä marginaalinen, mutta Suoranta uskoo, että määrät kasvavat ja uusia alustoja syntyy tiheään. On vain ajan kysymys, milloin jokaiselle ammattialalle löytyy oma ”Uber”.
Reilua työelämää
Tiitta Nieminen toivoo nykyistä reilumpaa työelämää ja töistä sellaista palkkaa, jolla tulee toimeen.
– Joskus ansiosidonnainen päivärahani toisi paremmat tulot kuin mitä työstä saan. Palkkaa kieputellaan nyt esimerkiksi puitesopimuksella. Esimerkiksi minulle maksetaan vain opetustunneista, mutta siirtymistä ja matkoista ei mitään, vaikka keikka olisi Turussa. Avustajan töissäkin työ alkaa jo kotona. Valmistelen, viestittelen, raportoin ja tilailen takseja avustettaville vapaa-ajallani keittiöpöytäni äärestä.
Satu Ojalan mukaan suomalainen työelämä on kansainvälisissä vertailuissa laadultaan ja sisällöltään Euroopan parasta.
– Sen sisälle mahtuu kuitenkin epävarmuutta ja huonoja ilmiöitä. On hyvä, että Suomessa on kattava palkansaajien ammattiliittojärjestelmä ja liitoilla edelleen neuvotteluvaltaa.
Suoranta pitää ay-liikkeen ideaa suorastaan nerokkaana, mutta sitä pitää hioa vielä toimimaan muuttuneen työnteon ympäristössä. Hän kiinnittäisi huomiota pätkätyön yhteiskunnallisiin rakenteisiin.
– Niitä pitää muuttaa niin, että ne eivät kohtele ihmisiä työn tekemisen muodon mukaan eriarvoisesti, hän toteaa.